Aiemmin lueteltujen sääntöjen lisäksi on hyvä listata hieman yleisiä sääntöjä radalla käyttäytymisestä, jotta hauskuus tulisi maksimoitua. Moni pitää varmaankin useampia kohtia itsestään selvyyksinä, mutta koska likipitäen kaikki noista kohdista tuli mulle siksi mieleen, että joku joskus on kolarin aiheuttanut, niin parempi kai se on tässä luetella. Ajamisen tiimellyksessä selvimmätkin asiat aina vähän pääsee hämärtymään.
Kirjoitin aika nopeesti, kohdat ei oo välttämättä kovinkaan loogisessa järjestyksessä.
Aika-ajo
-Varikkosuoralla vaihdettava heti ajolinja siten, että ei aja muiden varikkosuoralle ilmestyvien päälle
-Lämmittelykierrokselle lähdettäessä on varmistettava, että ei radalle lähteminen ei häiritse muita kuljettajia. "Ei sieltä varmaan kukaan tule" -ajattelutapa ei käy. Watkins Glenissä varsinkin tulee kiinnittää tähän seikkaan huomiota.
-Itse lämmittelykierroksella jätä riittävä väli edellä menevään kuljettajaan, ei kannata lähteä nopealle kierrokselle siten, että on toisen perässä kiinni, siinä tekee haittaa itselleen ja toiselle
-Ei myöskään pidä ajaa liian hiljaa, että ehtii reagoimaan ja väistämään mahdollisesti perässä tulevalle nopealla kierroksella olevaa
-Antaessa tilaa nopeammalle ei ole syytä ajaa sen vuoksi hallitsemattomasti ulos radalta, sopivan verran hidastaminen ja ajaminen parhaimmalta ajolinjalta sivuun kertoo takaa tulevalle sen, että olet havainnut hänet ja annat hänelle tilaa, jolloin hän voi turvallisin mielin siirtyä ohitsesi
-Poistuttaessa varikolle tulee auto pysäyttää siten, että siitä ei ole haittaa muille. Mikäli poistumissyy on se, että auto jää hajonneena keskelle rataa, tulee poistuminen hoitaa mahdollisimman nopeasti, jotta ei haittaisi muita kilpailijoita
Kilpailu alku
-Varmista hyvissä ajoin, että polttoainetta on riittävästi. Silloin ei tule viimehetken paniikkia ja ehdit lähtöruudukkoon.
-Lähtökiihdytyksessä oltava varovaisia. Vaikka näyttäisi siltä, että voisit nousta monta sijaa, ota silti maltillisemmin: kisa on pitkä.
-Varo varsinkin lähtökiihdytyksessä rinnalla olevia, monen moottorin ulvonnan yhteydessä on vaikea paikallistaa, että missä päin autot ovat.
-Varsinkin ensimmäisen kierroksen ensimmäisiin mutkiin on syytä jarruttaa hieman aiemmin, että jää pelivaraa mikäli edellä tapahtuu yhteentörmäyksiä.
-Vältä äkkinäisiä ajolinjanvaihteluita varsinkin tilanteissa, joissa joku tulee perässäsi lähituntumassa. Peileistä ja sivulle katsomalla jää kuitenkin vielä kuolleet kulmat kumpaankin takakulmaan, siellä voi joku olla
Lähituntumassa ajaminen ja ohitustilanteet
-Mikäli huomaat, että olet selkeästi edellä olevaa nopeampi, niin älä aja liian lähellä, sillä hänen hieman aikaisemmat jarrutuskohdat saattavat yllättää
-Älä lähde yrittämään ohitusta, mikäli olet jarrutuskohdan paikkeilla huomattavasti ohitettavaa jäljessä.
-Suoralla imuun päästessäsi ole varovainen että et aja toisen perään pyrkiessäsi ottamaan kaiken hyödyn imusta irti
-Itse ohitustilanteessa jarrutus tulee aina aloittaa riittävän ajoissa, jotta et ajaudu ohitettavan ajolinjalle. Ohitettavalle on aina jätettävä ajolinja vapaaksi.
-Mikäli vieressä olevaa ei näy, niin hän mitä todennäköisemmin ei ole hävinnyt taivaan tuuliin, vaan edelleenkin on siellä jossain lähellä. Ota toinen koko ajan huomioon.
-Mikäli sinut ohitetaan mutkaan jarrutettaessa, ota huomioon mutkasta ulos tultaessa, että sinut ohittanut kuljettaja ei välttämättä kykene kiihdyttämään niin nopeasti mutkasta ulos kuin mitä normaalisti
-Mikäli suoralla ajaessasi perässä lähituntumassa (imuetäisyydellä) lähestyy kuljettaja, niin valitse ajolinjasi seuraavaan mutkaan, ja pidä se. Turha mutkittelu saattaa aiheuttaa kahden lähekkäin ajavan auton yhteentörmäyksen
-Mikäli sinulle liputetaan sinisiä lippuja, takaa tulee mitä todennäköisimmin joku johtavista autoista kierroksella sinua ohittamaan, löysää sopivasti sopivassa paikkaa ja takana tuleva voi ohittaa sinut turvallisesti.
-Mikäli lippuja ei näytetä (GPL bugittaa paikka paikoin lippujen suhteen), ja takaa lähestyy melko nopeaan auto, kyseessä on mitä todennäköisesti kuljettaja, joka on ohittamassa sinua kierroksella. Ja vaikka kyseessä olisi samallakin kierroksella oleva, voi olla järkevää päästää hänet ohi, mikäli vaikutat häneen nähden selkeästi hitaammalta. Muutoin saatat yliyrittää ja ajaa ulos radalta ja pilata toisenkin kuljettajan kilpailun.
-Jos ajat ulos ja autosi vaurioituu ja käytät shift-r:ää, niin mikäli takaa lähestyy vauhdikkaasti samallakin kierroksella oleva auto, niin älä yritä väkisin peippailla ja pidätellä kylmillä renkailla, silloin kolarointi on aika todennäköistä.
-Jos ajat ulos, mutta et aio käyttää shift-r:ää ja palaat radalle kunnes huomaat että auto onkin liian viallinen, niin auto tulee pysäyttää sellaiseen paikkaan, että et aiheuta vaaratilannetta muille. Vastaavasti samalla lailla on toimittava lopullisesti keskeytettäessä.
-Vastaavasti jos näet edellä jonkun käyttävän shift-r:ää ja kiihdyttävän uudestaan matkaan, älä yritä epätoivoisesti heti ohittaa tätä, tai voi käydä kuten Schumacherille ja Hillille eräänä vuonna Australiassa.
-Mikäli autosi on vaurioitunut, eikä shift-r:ää enää ole mahdollista käyttää, tai muuten vain et halua sitä enää käyttää (kilpailun viime hetket käsillä tms.), älä peittele selkeästi nopeampia kuljettajia
Lisää tulee, kunhan tulee mieleen, huomautelkaa muutkin, niin lisäillään vaikka sitten. Suotavaa olisi, että jokainen lukisi nuo (vaikka onkin pitkä ja ei tekisi lukea kuin vähän alkua). Noista ei sinänsä tarvitse jokaisesta ihan kynsin hampain joka tilanteessa aina pitää kiinni, kaikki tilanteet ovat erilaisia. Mutta jos vaikka ikäänkuin suuntaa antavia ainakin. Tarkoitus ei siis ollut vähätellä noita neuvoja, mutta ei myöskään liioitella.. Junou..
[ 06-02-2002: Message edited by: Wilpuri ]