Hallitusneuvottelut, ja mitä sitten tapahtui

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jaska
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Tuleva hallitus on

  • Kok-SDP-Vas-RKP

    Äänet: 11 23,4%
  • SDP-PS-Vas-KD

    Äänet: 6 12,8%
  • KOK-SDP-PS-Vas

    Äänet: 9 19,1%
  • Joku muu... mikä?

    Äänet: 21 44,7%

  • Äänestäjiä yhteensä
    47
102 pohja ei ole riittävä eli voi tarkoittaa uusintakierroksen alkua.

Olen pitänyt hyvin epätodennäköisenä tuota uusintakierrosta, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että se on hyvinkin mahdollinen, koska kuten totesit ei kahden paikan enemmistöllä nykyään mitään hallitusta ruveta muodostamaan.

Jos vihreät ei mukaan lähde, niin ennen uusintakierrosta voidaan vielä nostaa tapetille Vasemmistoliitto. Aiemmin uutisissa kerrottiin ristiriitaisia tietoja liittyen siihen kieltäytyivätkö he itse hallitusneuvotteluista vai jättikö Katainen ulos sen kummempia kyselemättä. Niin ja onhan meillä sitten vielä Keskusta, joka on Portugalipaketin puolella eikä ole ylimääräisiä ehtoja sanellut. Mitä nyt ovat muutamaan otteeseen mainostaneet itseään tulevana oppositiopuolueena, mutta niin tekivät Vihreätkin. Toki Keskustan kannatus ei tuosta tulevissa vaaleissa kasva, jos hallitukseen menevät, mutta...

Ei taida Soini enää jatkaa pitkään puheenjohtajana.

Tuo kävi minunkin mielessäni, mutta toisaalta: mitä muutakaan ensi vuonna vasta 50 vuotta täyttävä Soini tekisi? Perustaisi uuden puolueen? Loikkaisi toiseen puolueeseen? Siirtyisi eläkevirkaan jonkin aiemmin haukkumansa tahon johtoon (no kaikkihan se on haukkunut)? Nappaisi johtopaikan työntekijäjärjestöstä?

Ei kovin realistisen kuuloisia vaihtoehtoja. Uskon, että Soini lähtee hakemaan revanssia seuraaviin eduskuntavaaleihin, koska niin lähellä se hallituspaikka oli nytkin. Ja onhan tuossa sitä ennen muita vaaleja, jottei aika tule pitkäksi.
 
Vihruliasten ehtoja:

Vihreät hallitusneuvotteluihin

Vihreät ovat päättäneet lähteä mukaan
hallitusneuvotteluihin.

Ehtona kuitenkin on, että hallitus-
tunnustelija Jyrki Katainen hyväksyy jo
ennen neuvottelujen käynnistämistä
vihreiden keskeiset vaatimukset.

Vihreät vaativat perusturvaan eli
työttömyyspäivärahaan ja työmarkkina-
tukeen sadan euron kuukausikorotusta,
ilmastolain uudistamista ja sitä, ettei
uusia ydinvoimalupia myönnetä
.

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto
arvioi, ettei puolueen asettamissa
ehdoissa ole juuri joustovaraa.
 
Niin ja onhan meillä sitten vielä Keskusta, joka on Portugalipaketin puolella eikä ole ylimääräisiä ehtoja sanellut. Mitä nyt ovat muutamaan otteeseen mainostaneet itseään tulevana oppositiopuolueena, mutta niin tekivät Vihreätkin. Toki Keskustan kannatus ei tuosta tulevissa vaaleissa kasva, jos hallitukseen menevät, mutta...
Mielestäni kaikki muut vaihtoehdot ovat vielä mahdollisia, mutta keskustan osalta osalta peli on pelattu. Hulluja olisivat, jos lähtisivät hallitukseen saavutella tuloksella.

Vihreät ja jopa vasemmistoliitto ovat vielä mahdollisia.
Olen pitänyt hyvin epätodennäköisenä tuota uusintakierrosta, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että se on hyvinkin mahdollinen, koska kuten totesit ei kahden paikan enemmistöllä nykyään mitään hallitusta ruveta muodostamaan.
Mielestäni täysin mahdollista, että hallitus jää muodostumatta näillä eväillä. Tämä olisi mielestäni aika kornia, koska Portugal-sopimuksella yritettiin puhdistaa pöytä hallitusneuvotteluihin...seuraus ei puhdistunutkaan, vaan Persukset ulostautuivat hallitusneuvotteluista. Tämän jälkeen demarit alkavat urputtamaan siitä, kuinka heidän kanssaan ei neuvoteltu hallituspohjan laajentamisesta viiteen puolueeseen. Eiköhän hallitusneuvottelija voi ottaa käsittelyyn ensin ne kombinaatiot mitkä haluaa. Jos syytä on (ohjelmista ja ministeripaikoista ei päästä sopimukseen), niin demarit voivat kyllä vapaasti kertoa haluavansa vasemmistoliiton mukaan esim. vihreiden tilalle neuvotteluihin.

Olisi tosiaan jännä tietää, mitä tapahtuisi Portugal -sopimukselle jos jatkoneuvottelut menee käteiseen.
 
Kun JPP toisessa otsakkeessa otti esiin nuo sanamuoto-jutut niin siihen liittyen:

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto
arvioi, ettei puolueen asettamissa
ehdoissa ole juuri joustovaraa.

Tarkkaan valittu sana...
 
Kun JPP toisessa otsakkeessa otti esiin nuo sanamuoto-jutut niin siihen liittyen:
----
Tarkkaan valittu sana...
Aika osuva oli JPP:n linkkaama artikkeli, vaikka sitä ei muiden kiireiden vuoksi ehtinytkään kommentoida.

Vihreät, samoin kuin kaikki muutkin, tietävät varsin hyvin että todelliset vaihtoehdot ovat vähissä. Sikäli voidaan yrittää kiristää melkein vain...ja tosiaan yrittää. Ei välttämättä mene lävitse.

Ja otetaanpas uudelleen esille tuo uusintakierros mahdollisuus. Lähtisi siis seuraavaksi suurimman puolueen käynnistämänä. Purkaantuisiko Portugal -paketti? Jos ei purkaantuisi, niin mitkä ovat silloin vaihtoehtoina...aivan..samat puolueet...

Kinkkinen tilanne, eikös?
 
Vihreät, samoin kuin kaikki muutkin, tietävät varsin hyvin että todelliset vaihtoehdot ovat vähissä. Sikäli voidaan yrittää kiristää melkein vain...ja tosiaan yrittää. Ei välttämättä mene lävitse.

Haavisto aika avoimesti myönsikin, että nyt kokeillaan kepillä jäätä:

- Oma arvioni on, että jos olisi normaali hallitusneuvottelutilanne, hallitustunnustelija varmaan sanoisi, että mukava kuulla mutta kiitos ei. Mutta nythän ollaan aika poikkeuksellisessa tilanteessa ja siinä mielessä hän saattaa olla valmis käymään vihreiden kanssa näitä ehtoja läpi ennen hallitusneuvotteluja, Haavisto sanoo Ylelle.

Jos vihreät aiotaan Kataisen kokoamaan hallitukseen ottaa noiden ehtojen sanelun jälkeen, niin sanamuotoja saadaan hiota päivätolkulla, jotta Vihreiden kannattajille saadaan annettua vaikutelma, että jotain on luvattu ja Kokoomuksen kannattajille päinvastainen vaikutelma.
 
SDP:n puoluesihteeri ehti jo eilen todeta, että Vihreiden asettamat ehdot vastaavat täysin SDP:n ennen vaaleja asettamia tavoitteita. Kataisella ei ole juuri muuta mahdollisuutta kuin suostua ehtoihin. Demareille sopisi toki vielä paremmin, että Katainen sanoo ei, sillä sen jälkeen olisi pakko ottaa Vasemmistoliitto neuvotteluihin.

Vihreät asettivat päätökselleen kolme ehtoa. Näistä ehdoista jokainen vastaa SDP:n jo vaalien alla esittämää. Perusturvaa on korotettava sadalla eurolla kuukaudessa. Tämä oli yksi SDP:n tärkeimmistä vaalitavoitteista. Ympäristönsuojelun tason parantamisesta ja ilmastolain säätämisestä SDP on samaa mieltä. Samoin ydinvoimasta. Ei ole syytä antaa lupaa uudelle ydinvoimalalle.

SDP tulee omalta osaltaan antamaan vastauksen mahdollisesta mukaantulosta hallitusneuvotteluihin ensi maanantaina. Asian merkittävyyden takia SDP:n kanta päätetään eduskuntaryhmässä.

http://blogit.iltalehti.fi/mikael-j...iden-paatos-hyva-ja-vaatimukset-perusteltuja/
 
Demarit jotka vaaleissa valitti suureen ääneen tasaveroista (mm. ympäristöverot) onkin nyt niiden kanssa samaa mieltä :D :D :D
 
Demarit jotka vaaleissa valitti suureen ääneen tasaveroista (mm. ympäristöverot) onkin nyt niiden kanssa samaa mieltä :D :D :D

Vihreiden vaatimuksissa ei sanottu sanaakaan ympäristöveroista. Ympäristön suojelun tason parantamista, mikä vihreiden ehdoissa on tiivistetty ilmastolakiin, demarit ei missään vaiheessa ole vastustanut.
 
No eiköhän se ilmastolaki käytännössä tuo lisämaksuja ;)
 
Tää ei nyt varsinaisesti liity hallitusneuvotteluihin ja oon tainnut aikaisemminkin asiasta avautua :o, mutta mua hiukan ärsyttää vihreiden touhuissa se kun vastustetaan milloin mitäkin (ydinvoimaa, liikennettä, ...) ja vaaditaan milloin mitäkin (puhtaampaa energiaa, liito-oraville välilaskupuita, ...) ja sitten kun joku antaa periksi ilmoitetaan suureen ääneen, että: "Meidän aikaansaannos!". Niinhän se tietysti onkin, mutta huomattavasti tehokkaampaa olisi jos ostaisivat itselleen niitä metsiä suojeltaviksi ja kehittäisivät siinä sivussa ikuisen ja saasteettoman energialähteen. On vaan niin paljon helpompaa hillua kyltit kourassa kaupungissa keskellä tietä ja suojella muiden metsiä kuin panostaa asiaan muutakin kuin palasen lähikaupasta saatua aaltopahvia ja puolueen toimistosta lainatulla huopatussilla kirjoitetun iskulauseen. Noin niinkun kärjistettynä.
 
Metsät on pelottavia paikkoja kaupunkilaistytöille. Siellä on hyttysiä, hirviä, supikoiria ja pimeää ympäri vuorokauden. Ei sinne uskalla mennä itseään motoon sitomaan. Mieluummin kaupungissa mekkaloi.

Linkolan Penttihän säästi pienistä tuloistaan 400 000mk ja perusti säätiön, joka ottaa vastaan lahjoituksia yrityksiltä ja yksityisiltä ja ostaa metsää ja maata suojeltavaksi. Siinä on oikea suojelukeino ja saisivat vihreätkin ottaa oppia.
 
Ei ole Kataisen Jyrkillä helppoa nyt. Saa nähdä onnistuuko hallituksen kokoaminen ja jos onnistuu, niin millaisella lopputuloksella. Ei kokoomuskaan voi liiaksi kompromisseja tehdä, jotta ei menetä uskottavuutaan omien äänestäjien silmissä.
 
No voi voi. Jyrki sitten äkkiä vaihtoon!
 
Ylös