Hampailemisen lääkäri

Millaisia tunteita sinussa herää, kun istahdat hammaslääkärin tuoliin?

  • Otan pienet nokkaunet tuolissa hoidon aikana

    Äänet: 30 24,6%
  • Pelkään vietävästi

    Äänet: 29 23,8%
  • Pyydän aina puudutuksen, jos porataan

    Äänet: 50 41,0%
  • Mua ei voi puuduttaa

    Äänet: 13 10,7%
  • Jätän menemättä joskus lääkäriin

    Äänet: 16 13,1%
  • Minulla ei ole reikiä

    Äänet: 35 28,7%
  • Vitkuttelen lääkäriin menoa, kunnes on pakko mennä

    Äänet: 52 42,6%

  • Äänestäjiä yhteensä
    122

Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
Aiemmin keväällä aiemmin juurihoidettu hammas lohkesi. Sitä ei hoidettu hirveän hyvin kaikenmaailman kiireistä johtuen. Rakennettiin 3/4 hampaasta uusiksi. Nyt syksyllä se sitten lähti veks ja paljasti altaan vaikka mitä. No hammas poistettiin. Samalla kerralla huomattiin toisella puolella, myös alaleuassa oleva reiänalku. Ja kun sitä porattiin, niin huomattiin, että sielläkin on tulehdusta ja se, jo kertaalleen juurihoidettu hammas, piti hoitaa uusiksi.

Poistetun hampaan kohdalla on nyt tervehtynyt kolo hammasrivistössä ja toisella puolen juurihoidettu ja paikattu hammas. Ja seuraavaksi hammaskiven poistoon ja hammaskiskojen mitoitukseen/valamiseen tjsp. (kuulemma narskuttelen hampaitani niin, että ovat kuluneet liikaa ja noi kiskot auttaa). En oo vielä päättänyt, että laitatanko implantin tuohon poistetun hampaan paikalle (kallista).

1 viisaudenhammas poistettu, 4 jäljellä.
 
Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
onhan se vähän epämiellyttävä tunne. Puudutuksen otan, koska minusta se nyt olisi tyhmää olla ottamatta sitä. Myönnän että mulla on kipukynnyskin aika herkkä, mutta vaikka ei oiskaan, niin kyllähän se aina vähän tuntuu ja ainahan se on miellyttävämpää jos ei tunnu, joten miksei ottaisi sitä miellyttävämpää vaihtoehtoa.

Hammaslääkärillä mun on pakko käydä kerran vuodessa ja vaikka hoidan hampaitani hyvin, niin reikiä tulee. On vaan niin huonot hampaat.. Syykin tälle on tiedossa, mutta eipä siitä sen enempää, muuta kuin että syy ei ole minun.

Ja kun tätä hammashoitoa on jatkunut 2-3 vuotiaasta alkaen säännöllisesti, ja hampaita on operoitu varmasti huomattavasti keskimääräistä henkilöä enemmän, niin olisihan elämä aika vaikeaa jos vielä sen päälle pelkäisin hammaslääkäriä. Eli en pelkää, enkä siirrä hammaslekurille menoa, mutta eipä se mikään nautinkokaan toisaalta ole. :)
 
lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
En pelkää, ei ole koskaan porattu. Oikomishoidossa joskus lapsena tehtiin kyllä kaikenlaista muuta, mutta mitään suurempia tuskia en kokenut. Ei tullut kammoa.
 
Nopeahuoli

Pomo Hetteri
Liittynyt
5.4.2001
Viestit
27734
Sijainti
PDX, OR
En loytanyt sopivaa vaihtoehtoa :(

Lapsena tietysti pelkasin hampulaakaria, mutta eipa nain aikuisiassa juuri hytkyta. Vaan eipa silti, kylla niita mukavampiakin tuoleja maailmasta loytyy kun se "paa alaspain"-hammaslaakarin tuoli :D

Toi toinen etuhammas pitais menna kylla vaihdatuttamaan, mutta sen kanssa ei ole hengenhataa... pitais ensiksi selvittaa montako tonnia ne siita taalla pyytaa :nope: Oli pitanyt hoitaa Belgiumissa.
 
Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Nopeahuoli sanoi:

Suomessa kunnallisessa maksoi pari vuotta sitten kaikkineen noin 1200 euroa.
 
Nopeahuoli

Pomo Hetteri
Liittynyt
5.4.2001
Viestit
27734
Sijainti
PDX, OR
Nojuu, silloin kun meilla oli se mootte, niin samalla reissulla yritin metsastaa sita hammaslaakaria, joka ton implantin tohon muinoin laittoi. Lupas meinaan silloin vaihtaa sen aina baut 5 vuoden valein uuteen. Veloituksetta. No eihan sita akkaa enaa loytynyt millaan :rolleyes:

Belgiassa toi olis maksanut baut 700egee miinus 65%. Se lahtokevat oli vaan aika tiukka ja se "jotenkin" jain, vaikka muuten kavin hampaita tarkastuttamassa ja paikkojakin vaihdatuttamassa... :(
 
AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Suhtautumiseni hammaslääkäreihin on sangen neutraali. Johtuen kaiketi siitä, että hammaskiven poistamista kummempaa en ole joutunut kokemaan.
 
:eek!: :confused: Mulle ei puhuttu mitään implantin vaihdosta. Ekan vuoden aikana kaksi tarkistusta ja sen jälkeen pitäisi kerran vuodessa käydä katsomassa tilannetta.
 
Miguel

beagle
Liittynyt
20.2.2003
Viestit
21803
Sijainti
West highland
AJ sanoi:
Suhtautumiseni hammaslääkäreihin on sangen neutraali. Johtuen kaiketi siitä, että hammaskiven poistamista kummempaa en ole joutunut kokemaan.
Toisessa maailmassa on hammaslääkäreitä? :eek!:
 
Laareni120

Banned
Liittynyt
11.6.2005
Viestit
766
Sijainti
Karjalohja
pelkään vietävästi! ja reistä puheenollen mulla ei ikinä oo ollu yhtäkään reikää vaikka olenkin hervoton karkki rohmu yms... :rolleyes:
 
Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa.

Noniin juu.

Hammashoitajan vastaanotolle piti mennä jo keväällä '04, aika oli varattuna jne., mut se jäi täälläkin tunnetuista syistä.

Ja edelleen täälläkin tunnetun syyn takia pitäis kiireesti mennä hammaslääkäriin. Ajanvaraus on vaan jostain syystä jäänyt ja jäänyt... Menen kyllä kunhan saan ajan varattua, onhan tämä hammasvika jo ulkonäöksellinen kysymys.

Tojckin avaavassa pollissa ei ole muuten mulle sopivaa vaihtoehtoa, joten tuon sen tässä julki: Ikinä en anna puuduttaa poraamisen takia.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
AJ sanoi:
Suhtautumiseni hammaslääkäreihin on sangen neutraali. Johtuen kaiketi siitä, että hammaskiven poistamista kummempaa en ole joutunut kokemaan.
Mun suhtautuminen on kaikkea muuta kun neutraali. Johtuen kaiketi mun yksityiselämän kokemuksista.
 
Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Nyt tuntuu kyllä pahasti siltä, että olisi hamppulääkäriin asiaa... :nope: :thumbfh:
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Viimeksi poratessa en ottanut puudutusta. Osaanpahan pestä säännöllisesti hampaita, kun tuollainen kidutuspenkki odottaisi muuten.
 
Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa.

Pollin vaihtoehdoissa ei ollut sopivaa vaihtoehtoa, joten en äänestänyt.

8.5. 2006 klo 10.00 on seuraava aika.

Hampaan poraamisen takia yllekirjoittanutta ei ole koskaan puudutettu, eikä puuduteta.
 
Ylös