Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
No kerrohan sitten miksi Hese on kisassa poikkeuksetta railusti Hämäläistä hitaampi? Huononeeko se Heikin auto yön aikana vai mitä?
Koska kisassa pitää tehdä muutakin kuin vaan ajaa tyhjällä radalla ja ajella ihannelinjoja.
 
SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Heikillä on nyt tiukka paikka. Hän on omien kommenttiensa perusteella ajanut McLarenilla sillä asenteella, että kuljettajat ovat tasa-arvoisia eikä mitään tallimääräyksiä tule. Nyt tallimääräys kuitenkin tuli, ja kaiken huipuksi Kovalaisen pitää kiistää, että sellainen annettiin. Lisäksi Kovalainen joutuu vastaamaan todella monta kertaa kysymykseen siitä, ovatko kuljettajat McLarenilla samalla viivalla. Tähän asti Kovalainen on voinut olla vilpittömästi sitä mieltä, että kuljettajat ovat samalla viivalla, mutta Saksan osakilpailun jälkeen se ei enää ole mahdollista. Kaiken huipuksi Kovalainen ehti jo kertoa Pulkkiselle totuuden kilpailun tapahtumista, vaikka ei kommenttiaan median tietoon välttämättä tarkoittanutkaan.
 
Nelssoni

Well-known member
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
233
Niin, miksei Kovalaiselle vaihdettu edes sitä pohjalevyäkään joka aika-ajossa meni, vai onko tämä jo liian salaliittoteoria?:p
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Heikillä on nyt tiukka paikka. Hän on omien kommenttiensa perusteella ajanut McLarenilla sillä asenteella, että kuljettajat ovat tasa-arvoisia eikä mitään tallimääräyksiä tule. Nyt tallimääräys kuitenkin tuli, ja kaiken huipuksi Kovalaisen pitää kiistää, että sellainen annettiin. Lisäksi Kovalainen joutuu vastaamaan todella monta kertaa kysymykseen siitä, ovatko kuljettajat McLarenilla samalla viivalla. Tähän asti Kovalainen on voinut olla vilpittömästi sitä mieltä, että kuljettajat ovat samalla viivalla, mutta Saksan osakilpailun jälkeen se ei enää ole mahdollista. Kaiken huipuksi Kovalainen ehti jo kertoa Pulkkiselle totuuden kilpailun tapahtumista, vaikka ei kommenttiaan median tietoon välttämättä tarkoittanutkaan.
osoittaa muuten valitettavasti sen, että mies on erittäin sinisilmäinen eikä ole seurannut lajia koskaan. case ron+senna-prost&berger/häkkinen-coulthard/räikkönen-coulthard&montoya on jäänyt näkemättä
 
lahtiska

Well-known member
Liittynyt
13.5.2007
Viestit
290
En tiedä lukiko tätä uutista missään aiemmin:
( Aivan uskomatonta paskaa tuo mclarenin homma. Mistä vitusta ne on laitteiston löytänyt heikin tankkausta varten??? oliko tarkoitus saada heikille rangaistus ennen kisaa???
Miten vitussa voi kovalaisella olla joka kisassa jotain ihme säätämistä kun tallikaveri ajaa kuin kiskoilla koko viikonlopun. Voi rotan perse tuota mclarenia.

Julkaistu 20.7.2008 2:34:18
Heikin tankkaus toi rajut sakot

F1-sähkeet 19.7.

Heikki Kovalainen sai Saksan Grand Prix -aika-ajon jälkeen harvinaisen 5000 euron sakkorangaistuksen MP4-23 -auton tankkaamisesta aika-ajon kakkosvaiheessa.

Sääntöpykälä 29.2. otettiin rangaistuksen perusteeksi.

Kovalaisen auto todettiin tankatuksi aika-ajon kakkososiossa laitteistolla, mitä kansainvälinen autoliitto FIA ei ole virallisesti hyväksynyt.

Kovalaisen kolmanteen lähtöruutuun sakolla ei ole vaikutusta.

Hockenheim/Heikki Kulta

Julkaistu 20.7.2008 2:34:18
 
talakem

Iltalehden toimitus
Liittynyt
4.3.2002
Viestit
3610

Jostain kannusta tankatttiin. Se on sallittua jos auto sammutetaan tankkauksen ajaksi. Nyt autoa ei sammutettu mistä sakko tuli... kämmäys kuitenkin...
 
Liittynyt
15.6.2008
Viestit
205
kaikki sujuu hämyllä mainiosti mutta aina kovalaisella on jotain ongelmia :doubtful:
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Lisäksi Kovalainen joutuu vastaamaan todella monta kertaa kysymykseen siitä, ovatko kuljettajat McLarenilla samalla viivalla.
Kun katsoo kahta viimeistä kilpailua niin ei voi kun todeta, että ainakaan ajotaitojen osalta miehet eivät ole lähimainkaan samalla viivalla.
 
Hevimies

Hippaheikkien kuningas
Liittynyt
13.6.2005
Viestit
986
Sijainti
Savonlinna
Koska kisassa pitää tehdä muutakin kuin vaan ajaa tyhjällä radalla ja ajella ihannelinjoja.
Niin ja silloin kun pitää tehdä tuota kaikkea muutakin niin heikki saa 0,5-1s neppariin tallikaverilta. Sama se vaikka Heikki pääsee miten tyhjään väliin niin ei vaan kyyti riitä. Selitys löytyy peilistä. Kyllä tämä on jo niin monta kertaa nähty homma ettei selittelyt auta. :nope:
 
Jeeves

Well-known member
Liittynyt
19.2.2004
Viestit
2520
Kieltämättä harmittaa Heikin puolesta nyt. Alkukauden aikana on tallijohto taputellut selkään ja puhunut mukavia, mutta nyt sitten paljastui että kaikki olikin silkkaa roskaa.

Puun ja kuoren väliin mies joutui, mutta olisi nyt edes vetänyt siihen neulansilmään kaikkien lukkojarrutusten äidin, eturenkaat neliskanttisiksi ja vaikka sitten kisan jälkeen käynyt näyttämässä Ronille ja Martinille kesaria (tai sitä käänteistä voitonmerkkiä, mikä on niin kovasti brittien mieleen)/lähtenyt ryyppäämään.

Miettimisaikaa taisi vain olla turhan vähän. Itselläkin meni minuutteja. :eek:
 
Masa

Well-known member
Liittynyt
8.5.1999
Viestit
479
Oli ihan perusteltua pyytää päästämään Hamilton ohi, koska Lewis oli ylivoimainen nopeudeltaan Heikkiin verrattuna ja pystyi ainoana tiimin kuljettajista taistelemaan voitosta.

Ei tässä kannata harmitella kuin Heikin hitautta.
 
Nelssoni

Well-known member
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
233
Oli ihan perusteltua pyytää päästämään Hamilton ohi, koska Lewis oli ylivoimainen nopeudeltaan Heikkiin verrattuna ja pystyi ainoana tiimin kuljettajista taistelemaan voitosta.
Totta, se ohitus meni varmasta oikein kun toinen on niin paljon nopeampi, mutta miksihän Kovalaista ei jätetty radalle turva-auton aikana ilman tankkausta niin kuin Hamiltonia.
Heikki olisi voinut olla radalla vielä 12 kierrosta.
Sinä aikana Kovalaisen autossa olisi ollu 12-0 kierroksen verran bensaa, kun nyt oli 26-14 eli 14 vähemmän.
Jos yksi kierros merkitsee 0.1 sekuntia niin ajan säästö 0.1*14*12= 16.8 s.
Pahimmillaankin Kovalainen olisi menettänyt siinä vain n. 3 sekuntia, vapaa rata ja kevyt auto ei olisi kuluttanut renkaita.
 
Nikos

Kisaaja
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
881
Heikki on hyvä kakkoskuski kuten Hamilton sanoi :D Alonso taas ei ollut niin hyvä tallikaveri kun ei meinannut millään suostua alistumaan.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Aika rankalla kädellä on jo ruvettu Heikkiä dissaamaan, vaikka tosiasiahan on se, että Heikki on ottanut selkeästi turpaansa Hämäläiseltä vasta kahdessa viimeisimmässä kisassa, joista niistäkin toisessa puolestaan oli parempi aika-ajossa. Heikillä vaan ei nyt tällä hetkellä auto kulje kuten pitäisi, ja tallikaverilla puolestaan kulkee poikkeuksellisen hyvin.
Katsellaan nyt ainakin vielä muutama kisa kunnes ruvetaan Heikkiä kruunaamaan uudeksi DC:ksi.
 
2Lman

Well-known member
Liittynyt
13.2.2000
Viestit
500
Sijainti
Jarvenpaa
Turhaa narinaa ja jos sen jälkeen mielenosoituksellisesti hidasteli ja luovutti sijan Heidfeldille, ei kukaan palkaa häntä. Hänen ammatti on ajaa MacLarenille niin kuin esimiehet pyytää.

On aivan älytön ajatus, että Kovalaista sorsitaan kilpailuihin ja siksi luovutetaan MM-taistelussa jopa hopea. Nyt on vauhti kadoksissa ja uskon, että se löytyy, ettei hänen oma kisatiimi lakkaa luottamasta. Tuo lausunto Pulkkiselle varmaan kiirii tiimin korviin ja heillä on raakaa dataa gigatolkulla, josta paljastuu ettei kuskilla kulkenut koko kisassa.
 
MS12

Well-known member
Liittynyt
1.7.2005
Viestit
630
Aika rankalla kädellä on jo ruvettu Heikkiä dissaamaan, vaikka tosiasiahan on se, että Heikki on ottanut selkeästi turpaansa Hämäläiseltä vasta kahdessa viimeisimmässä kisassa, joista niistäkin toisessa puolestaan oli parempi aika-ajossa. Heikillä vaan ei nyt tällä hetkellä auto kulje kuten pitäisi, ja tallikaverilla puolestaan kulkee poikkeuksellisen hyvin.
Katsellaan nyt ainakin vielä muutama kisa kunnes ruvetaan Heikkiä kruunaamaan uudeksi DC:ksi.
Oliko yleensä realistista odottaa, että Kovalainen mennen tullen hakkaa Hamiltonin, joka rookiena piti pilkkanaan tuplamestaria? Kärsivällisyyttä...
 
Haigi

Well-known member
Liittynyt
1.2.2008
Viestit
426
Sijainti
Lievestuore
Oliko yleensä realistista odottaa, että Kovalainen mennen tullen hakkaa Hamiltonin, joka rookiena piti pilkkanaan tuplamestaria? Kärsivällisyyttä...
Toivotaan,että myös Mclarenilla löytyy kärsivällisyyttä,ei tuo mun mielestä ollut Heikin todellista vauhtia.
 
JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Oliko yleensä realistista odottaa, että Kovalainen mennen tullen hakkaa Hamiltonin, joka rookiena piti pilkkanaan tuplamestaria? Kärsivällisyyttä...
Niin mutta jos katotaan kauden alusta niin kovis ottanu turpaan kisasta kisaan. Aika-ajoissa menny suht hyvin, mutta sitten kisassa tulee muut ohi ja tallikaveri tykittelee kärjessä samalla autolla. Ei kovalaisesta vaan löydy sitä munaan tohon touhuun...
 
Hevimies

Hippaheikkien kuningas
Liittynyt
13.6.2005
Viestit
986
Sijainti
Savonlinna
Niin mutta jos katotaan kauden alusta niin kovis ottanu turpaan kisasta kisaan. Aika-ajoissa menny suht hyvin, mutta sitten kisassa tulee muut ohi ja tallikaveri tykittelee kärjessä samalla autolla. Ei kovalaisesta vaan löydy sitä munaan tohon touhuun...
Tuossahan se totuus valitettavasti tuli. En tiedä mitä poppakonsteja Hintsan pitäisi käyttää että Heikki ei aina puutuisi kisassa.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös