Fernandesilla ei koskaan ollut Lotus-autofirman tukea takanaan; hän ainoastaan liisasi Lotus-nimen Colin Chapmanin perikunnalta. Tämä aiheutti myöhemmin ongelmia Lotus-autoyhtiön omistajan eli Protonin kanssa, kun Proton lisensoi Lotus-brändin Genii Capitalin ostamalle ex-Renault'lle, joka nykyäänkin tunnetaan musta-kultaisesta värityksestään. Hetken aikaahan näytti siltä, että kaudella 2012 sarjassa ajaisi kaksi Lotus-tallia, mutta Fernandes siirsi onneksi tallinsa Caterhamin brändin alle.
Kovalainen teki Caterhamin kanssa aluksi kolmivuotisen sopparin eikä hänellä tainnut itselläänkään olla kiirettä tallista pois, vaikka tulokset olivat katastrofaalisia. Tai voi olla, että kulisseissa hän etsi uutta tallia, mutta juuri tuo pitkä sopimus ja kyseenalaiset aiemmat tulokset hankasivat vastaan. Sitten olikin jo myöhäistä, sillä sopimuksen ollessa katkolla Kovalainen myönsi useampaankin otteeseen, ettei muita talleja vain kiinnosta, koska muilla kavereilla on rahaa ja he ovat ajaneet pistesijoja ja häneltä ne puuttuvat. Sopparin päätyttyä ei kelvannut enää Caterhamillekaan, vaikka siinäkin taisi lopulta painaa paljon myös muut kuin radalla nähdyt asiat.
Protonin logot olivat ainakin 2010 kauden Fernandesin Lotuksissa. 2011 olikin Team Lotus ja Lotus Renault GP.