Hannu Mannisella, on nyt se "viho viimeinen" mahdollisuus ottaa se kunnia, jonka eteen hänen isänsä Jorma on tehnyt pyyyteettömästi 19 vuotta työtä. Hannu on jo miltei 29-vuotias.
Kahden vuoden kuluttua Liberecissä Hannu on 30-vuotias ja Vancouverissa kahta kuukautta vaille 32-vuotias. On vaikeaa kuvitella, että ura sinne asti jatkuu. Vuodesta 1988 Jorma on poikaansa koulinut, mutta aina vain Junioreissa kaiken saavuttanut Rovaniemen mies on saanut poistua arvokisoista häviäjän leima otsaansa lyötynä.
Kirjoittelu on mennyt jo siihen pisteeseen ettei Hannu kehtaa enää edes lehtiä lukea, niin ilkeitä olivat kevään 2005 lehti kirjoitukset kun Oberstdorf meni totaalisesti plörinäksi.
Minun mielestäni se on ollut aiheetonta, 189 senttisen varren ja 84 kiloa painavana Hannnu Kalevi Mannisen on jo raameiltaan mahdottomuus kuvitellakkaan olevansa huippuhyvä yhdistetyn mäkimies.
Tulee oikeastaan Jouko Karjalainen mieleen jolla oli omalla urallaan sama juttu, keskinkertainen mäkimies, mutta aivan huippu ladulla mentäessä.
Hannua on lyöty niin paljon, että jos mitalli tulee poistaa se varmasti kaikki tahrat Jorma Mannisen maineen päältä. Joita sinne on vuosien varrella kertynyt ihan riittävästi. Hannulle jos kenelle sen mitallin soisi, aina rehti ja parhaansa yrittänyt taistelija ansiaitsi jo palkinnon lähes 13-vuotisesta arvokisa urastaan.
Suomella ei olisi olympiavoittoa Salt Lake Cityn joukkuekisasta ilman Hannun kovaa hiihtoa viestin toisella osuudella . Jari Mantilan vähän petettyä hirmuvireen niemen omaan joukkuekisaan löytänyt Hannu teki lisää keulaa ja siihen oli, Jaakko Talluksen ja Samppa Lajusen hyvä rakentaa. Ramsaussa mies oli MM-suosikki henkilökohtaiseen kisaan, vatsavaivat veivät silloin parhaan terän ja estivät normaalikisaan osallistumisen. Vaivojen jälkeenkin Hannu jäi hirvittävästä rutistuksestaan huolimatta neljänneksi MM-sprintissä, joka onkin miehen tähän asti paras arvokisa suoritus.
Joukkuekisassa oli kerrankin Hannun päivä, eikä kukaan varmasti olisi miestä Ankkuriosuudella tavoittanut siksi ylivoimaisia Jari Mantila, Tapio Nurmela, Samppa Lajunen ja Hannu Manninen tuolloin olivat.