Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

IntriguingMan

Flying debris
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
3115
Sijainti
Lohja
Peter Green.

Hieno muusikko parhaina päivinään, harmi että mielenterveydelliset ongelmat katkaisivat uran isoilla areenoilla ennen aikojaan
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13239
Ernesto 'Tino' Brambilla menehtyi tosiaan eilen myöhään illalla 86-vuotiaana ja siihen päälle tuli vielä puoli vuotta ja kolme päivää kun 31.1 tänä vuonna vietti syntymäpäiviään.

'Tino' oli parhaimmillaan menestystäkin moottoripyöräpuolella saanut kuljettaja joskin satunnaisesti.

Sieltä sitten tulikin loikka F1-puolelle joskin Scuderia Centro Sud-tallin Cooper-Maseratilla karsiutui Monzassa 1963 ja Monzassa 1969 piti ajaa ihan Ferrariakin, mutta luovutti sen itse Pedro Rodriguezille ajettavaksi huolimatta pääsystään kisaan toiseksi viimeisenä yleensäkin vain 15 ajajaa sisältäneessä kilpailussa.

Monzassa 1969 erikoista oli se, että Ferrari ei kotikisassaan yleensäkään ajattanut kuin vain yhtä autoa ja pitkään oli olla jopa uskomattomasti ajamattakaan!

Ilman 'Tinon' itsepäisyyttä olisi varmaan näin käynytkin.

'Tinon' jäätyä ajoitta olikin Pedro sitten samalla Ferrarilla melko vaikean, mutta tasaisen kisan jälkeen kuudes saaden pisteen kisassa missä kisan kärkinelikko oli maalissa 0,2 sekunnin sisällä toisistaan Jackie Stewartin voittaessa todella niukasti!

'Tino' jäi Watkins Glenin 1969 kisaviikonlopun jälkeen tuolloin sopimukseen pääsemättömänä kisaan Ferrarin kanssa, muutenkin taas Pedron viedessä kisapaikan ja oltuaan turistina kisapaikalla katsojana eläkkeelle tuolloisena 35-vuotiaana.

'Tino' jäi kuitenkin olemaan eräässä vaiheessa nuoremman veljensä eli Vittorio 'Monzan Gorilla' Brambillan mekaanikko vaikka osasi toki Vittorio itsekin huoltaa autonsa tarpeen tullen.

Olihan Vittorio itsekin moottoripyöräilijä ja mekaaniko alun perin ennen kuin veljensä esimerkillä innostui kilpa-autoilustakin.

Ja oli lievästi sanottuna melkoinen veteraaniajaja tutusta kädenpuristuksesta eli nk. Punch and Crunch-liikkeestä ja voittamalla kolarilla ruutulipulla eli nk. Win and Crash-menettelyllä Österreichringillä 1975.

Auto kun lipesi täsmälleen ruutulipun ja punaisen lipun heiluessa päin kaidetta ja kunniakierroksen osuus ajeltiin miten taidettiin kärsineellä autolla ilman etusiipeä.

'Tino' itse oli taidokas ja sanavalmis mies omalla tavallaan ja jäi osin pitämään veljensä perustamaa moottoriurheilupitokauppaakin Italiaan.

Etenkin kun 'Monzan Gorillan' vei sydänkohtaus vuonna 2001 tuolloisena 63-vuotiaana ja 64 vuotta ennen pitkää täyttävänä kesken ruohonleikkuun.

Eli pidempään jäi elämään ja ilman viime aikojen ongelmiaan terveyden suhteen olisi 'Tino' voinut elää vielä hyvällä onnella paljonkin pidempään.

Levätköön rauhassa!
 

Koso

Unsung User
Liittynyt
12.4.2001
Viestit
121
Sijainti
Luoto
Kanadan jääkiekkoilija Dale Hawerchuk on kuollut syöpään.
 

Koso

Unsung User
Liittynyt
12.4.2001
Viestit
121
Sijainti
Luoto
Viimeisen laulun valmiiksi sain,
Tummimman soinnun kitarastain.
Viimeisen laulun valmiiksi sain,
Siihen mä syksyn sävelet hain.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11142
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Vexi. Mahtava ammattilainen.
Asiakkaana tuntui harrastavan bluffaamista ja ärsyttämistä. Rähisi nuorelle, aloittavalle kollegalle. Kun astelin isona ja rumana paikalle ja selkeästi mutta kohteliaasti ilmoitin *paskaa*, naurekeli, pyysi anteeksi ja siirtyi asiaan.
 
Ylös