Argentiinan kopteriturmassa kuoli huippu-urheilijoita
Argentiinassa tapahtuneessa kahden helikopterin yhteentörmäyksessä kuoli ranskalaisia huippu-urheilijoita, kertovat Argentiinassa turmaa tutkivat viranomaiset. Kuolleiden joukossa kerrotaan olevan huipputason purjehtijan Florence Arthaudin, olympiakultaa voittaneen uimarin Camille Muffatin ja olympiatason nyrkkeilijän Alexis Vastinen.
Ranskalaisten kerrotaan olleen kuvaamassa tosi-tv-ohjelmaa nimeltä Dropped.
Yhteensä Argentiinan pohjoisosassa tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli tiettävästi kymmenen ihmistä, kahdeksan ranskalaista ja helikopterien argentiinalaiset lentäjät. Kukaan helikoptereissa olleista ei viranomaisten mukaan selvinnyt hengissä.
Turma tapahtui maan pohjoisosassa lähellä Villa Castellin kylää. Onnettomuuden syytä ei tiedetä. Sää onnettomuushetkellä oli viranomaisten mukaan hyvä.
Arthaud, 57, tunnetaan yhtenä maailman parhaista purjehtijoista. Muffat, 25, voitti Lontoon olympialaisissa kolme mitalia, kirkkaimpana kultaa 400 metrin vapaauinnista. 28-vuotias Vastine voitti Pekingin olympialaisissa vuonna 2008 pronssia.
He olivat mukana kuvaamassa televisio-ohjelmaa, joka oli määrä lähettää ranskalaisella TF1-kanavalla. Sarjassa urheilijoita oli määrä seurata selviytymässä vaikeissa olosuhteissa.