Hiusten lähtö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Montana
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Oletko kaljuuntumassa tai jo kaljuuntunut? Minkä ikäisenä huomasit kaljun alun?
Varmaan jo parikymppisenä alkoi "ohimot" nousta. Ehkä jo aikaisemmin, koska armeijakuvissa ainakin näyttää siltä. Kehitys oli kuitenkin tuon suhteen hidasta ja vasta kolmevitosena huomasin, että päälakikin alkaa ohentua. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin hiukset kyllä edelleen ovat päässä, joskin vähentyneenä ja hiusraja nousseena.

Sen päätin jo aikoja sitten, etten Juiceksi rupea (pitkää lettiä kun edelleen pidän). Ponnarillahan nämä useimmiten ovat, joten ainakaan minua ei asian peittelystä voi moittia. Eikä kaljuuntuminen sinällään minua haittaa tai häiritse. Mutta kun sen aika tulee, vedän todennäköisesti kaljuksi.
 
Ei ole pelkoa. Ainakaan suvun puolelta en muista, että kellään olis tukka edes ohentunu. Saatanallista jouta on koko yläkroppa täynnä ihan liiaksikin.
 
Ei ole pelkoa. Ainakaan suvun puolelta en muista, että kellään olis tukka edes ohentunu. Saatanallista jouta on koko yläkroppa täynnä ihan liiaksikin.

Varmaan on saatanallista, jollei pidä hip-hopista tms.

Itsellänikään ei ole pelkoa, sillä tukka lähti. Kasvatan Immo Kuutsat.
 
Suvun miehillä on kaikilla hiukset tallella. Äidin puolella sukua on ilmeisesti taipumusta hiusten harmaantumiseen viidenkympin tienoilla. Jään odottamaan jännityksellä tulevaa kehitystä.
 
Ei lähde hiukset, erittäin paksut ja tuuheat ovat, mutta isän puolen suvun perimä, että hiukset alkavat harmaantua viimeistään kolmekymppisenä, aiheutti mulle ekat harmaat hiukset jo alle kakskymppisenä. Suvussa tosiaan kulkee, faija esim. oli kolmevitosena jo ihan valkopää.
 
Multa vaikuuttas lähtevän samaan tapaan, kuin pappalta. Eli ton kuvan III kohta.

1391017-baldness.gif
 
Ylös