VIERASKYNÄ
Darfur vaatii maailman täyden tuen
Darfuriin on lähetettävä nykyistä paljon enemmän joukkoja, joilla on selkeä tehtävä suojella siviilejä, arvioi Tom Malinowski.
Presidentti George W. Bush haluaa kohdata pahuuden silmästä silmään ja ajattelee mielellään, ettei hän ole pehmoileva multilateralisti, kuten oli Bill Clinton, vaan päättäväinen mies.
Kuitenkin, kun tarkastelen tapaa, jolla Bushin hallinto on suhtautunut Sudanin Darfurin alueen kansanmurhaan – joksi se tapahtumaa itse luonnehtii – en voi kuin todeta, että olen nähnyt filmin aiemmin. Näin sen palvellessani Clintonin ensimmäisen presidenttikauden hallinnossa: Bosniassa oli käynnissä kansanmurha, mutta hallinnon asenne siihen oli aluksi tehoton.
Vuosina 1993 ja 1994 Yhdysvallat saattoi esitellä kymmenittäin hyviä asioita, joita se oli saanut aikaan Bosniassa. Mutta Yhdysvaltain lupaukset lopettaa kansamurha olivat tyhjiä, koska niillä ei tuossa vaiheessa ollut tukenaan poliittista ja sotilaallista voimaa. Sama pätee nyt Darfuriin.
Vuonna 1993 Clintonin hallinto lähetti ulkoministeri Warren Christopherin Eurooppaan tehtävänään kehottaa Natoa pysäyttämään serbit, jotka tekivät hirmutöitä Bosniassa. Yhdysvaltain Euroopan-liittolaiset vastasivat Christopherille kieltävästi, eikä tämä painostanut heitä.
Viime kuussa Bushin hallinto lähetti apulaisulkoministeri Robert Zoellickin ja ulkoministeri Condoleezza Ricen Eurooppaan, missä he esittivät ajatuksen, että Nato auttaisi Darfurissa toimivaa Afrikan unionin pientä rauhanturvajoukkoa. Euroopan maat kuitenkin epäilivät, tulisiko Naton tehdä enempää kuin ehkä antaa logistista apua. Jos Zoellick ja Rice toivoivat toisenlaista vastausta, he eivät sitä kovin kovasti penänneet.
Ennen kuin Clintonin hallitus ryhtyi toimeen Bosniassa, se piileskeli YK:n selän takana. Bushin hallinto piileskelee Afrikan unionin takana. Rice sanoi äskettäin: "Juuri nyt meidän kaikkien katseet ovat kiinnittyneet Afrikan unioniin, joka ottaa johdon. – – Jos apua pyydetään, toivon, että Nato toimii toivotulla tavalla."
Pentagon vastusti 1990-luvun alussa Yhdysvaltain puuttumista Bosnian tilanteeseen; sen mukaan alue oli jotakuinkin merkityksetön Yhdysvaltain etujen kannalta. Nyt Pentagon vastustaa Yhdysvaltain puuttumista Darfuriin, ja samasta syystä.
Bushin hallinto välittää epäilemättä Sudanista. Yhdysvallat on tehnyt Darfurin hyväksi enemmän kuin mikään muu länsimaa. Se ansaitsee kunnian siitäkin, että se salli YK:n turvallisuusneuvoston saattaa Sudanin hirmutyöt Kansainvälisen rikostuomioistuimen käsiteltäväksi, vaikka se vastustaa kyseistä oikeusistuinta raivokkaasti.
Bushin hallinnolla on ollut selvät ja oikeat näkemykset siitä, miten Darfurin tilanne pitäisi hoitaa. Afrikan unionin tulisi lähettää alueelle lisää joukkoja. Sudanin tulisi olla yhteistyössä niiden kanssa, panna kuriin murhaavat joukkiot ja pyrkiä diplomaattiseen ratkaisuun.
Silti kukaan ei taaskaan halua kohdata ilmeisintä kysymystä: entä jos mitään edellä esitettyä ei tapahdu? Entä jos Afrikan unioni haluaa ylpeästi hoitaa ongelman afrikkalaisin voimin tai pelkää nousta Sudania vastaan, eikä pyydäkään Natolta todellista apua? Entä jos Sudan päättelee, kuten tekivät serbit Bosniassa, että paras tapa saada kansainvälinen paine helpottumaan on saattaa etninen puhdistus loppuun?
On ainoastaan yksi varma keino säästää ihmishenkiä Darfurissa. Alueelle on lähetettävä nykyistä paljon enemmän joukkoja, joilla on selkeä tehtävä suojella siviilejä.
Afrikan unionin tulisi laatia konkreettinen suunnitelma lähettää kuukauden kuluessa ainakin 10 000 miestä lisää Darfuriin. Ellei se tee sitä, turvallisuusneuvoston on lähetettävä joukkoja siviilien suojaksi. Ja ellei turvallisuusneuvosto näin tekisi (esimerkiksi, jos Kiina käyttäisi veto-oikeuttaan), Naton ja EU:n on se tehtävä.
Yhdysvaltain on vaikea saada liittolaisensa tukemaan edellä esitettyä ratkaisumallia. Toisaalta se ei ole sitä todella yrittänytkään, vaikka onkin tehnyt paljon Darfurin hyväksi. Tammikuun jälkeen Bush ja Rice ovat tavanneet Nato-maiden ja turvallisuusneuvoston jäsenmaiden johtajia 29 kertaa, mutta ovat maininneet Darfurin julkisesti vain kerran. Siten ei maailmaa – eikä Sudania – saada vakuuttuneeksi, että Yhdysvallat on vakavissaan.
Kun Clinton vihdoin teki Bosniasta ykkösluokan asian ja alkoi johtaa kansainvälisiä järjestöjä sen sijaan että olisi piileskellyt niiden takana, tappaminen Bosniassa loppui. Bushin ei ole myöhäistä tehdä sama Darfurissa.