Entä tästä eteenpäin?
Kuten todettu, kyllä nytkin kaikki vannovat hyvinvointivaltion nimeen. Mutta millaisen?
Työväenliikkeen perinteinen käsitys hyvinvointivaltion olemuksesta ja politiikasta, jolla sitä rakennetaan, on kaukana suomalaisen elinkeinoelämän tuoreista kirjoihin ja kansiin pannuista avauksista hyvinvointivaltion kehittämiseksi.
Vaikka sosialidemokraattisen puolueen on oltava etujoukossa vastaamassa globalisaation ja markkinoiden haasteisiin, ei elinkeinoelämä saa siitä kumppania rakentamaan suunnittelemaansa yövartijavaltiota, jossa valtio vastaa palo- ja poliisitoimen ohella vain sosiaali- ja koulutuspolitiikan perustasta ja kunnat palveluiden kilpailuttamisesta. Tuskin esitetty tasaveromallikaan mahtuu meidän ajatteluumme, tai ehdotukset ay-liikkeestä jonkinlaisena työelämän konsulttina.
Elinkeinoelämän avautuminen julkisuuteen näkemyksineen on hyvä asia (sillä on myös varteenotettavia esityksiä), mutta samalla se kertoo, että keisarilla ei ole vaatteita. Sen hyvinvointivaltio ei tarkoita sitä, mitä me haluamme. Sen jälkeen voi vain kysyä, miten sopimusyhteiskunta pidetään kasassa, jos käsitys yhteisen nimittäjän sisällöstä on näin erilainen?
Poliittisten puolueidenkin näkemys vaihtelee enemmän kuin niiden julkisesta esiintymisestä voi päätellä. Eduskunnassa enemmistönä olevien porvarillisten puolueiden käytöstä ohjaa enemmän nykymuotoista hyvinvointivaltiota kannattava kansalaismielipide kuin aatteellinen perusnäkemys. Irtautuminen "vanhasta yhteistyömallista olosuhteiden pakosta" käy niiltä kevyesti, kun tilaisuus tulee. Siksi SDP:n on varauduttava siihen, että sillä on vastapuolellaan vahvat voimat niissä pöydissä, joissa sopimusyhteiskuntamallin tulevaa muotoa ja toimintatapoja rakennetaan.
Sosialidemokraattien tahto ja taito lopulta ratkaisevat sen uudistetaanko Suomea maana, jota myös tulevaisuudessa rakennetaan laajan yhteistyön ja sopimisen mallin perustalle.
Onko SDP:ssä kylliksi potkua vastaamaan tähän haasteeseen?
SDP on vasemmistopuolue
Sopimusyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion turvaaminen ei onnistu menneeseen takertumalla. Arvot ja aate säilyvät, mutta saavat kestävän sisällön vai silloin, kun on rohkeutta uudistua ja uudistaa. SDP on vasemmistopuolue. Siksi sitä, mitä tehdään tai jätetään tekemättä, on järjetöntä nimetä joko vasemmisto- tai oikeistososialidemokratiaksi, vaikka vaatimukset piirusta tai parista vasemmalle niin monista tuntuvatkin siltä ainoalta oikealta sosialidemokratialta.
Myös vasemmistopolitiikkaa on tehtävä ajassa, ja tämä aika ei salli vanhoja vakiovastauksia.
Se kysyy: Onko verotuksen korkea taso oikeaa vasemmistolaisuutta silloinkin, kun se osoittautuu esteeksi talouden ja työllisyyden kasvulle, jota ilman hyvinvointivaltion rahoitus murtuu? Eikö vasemmistolaisuus edellytä verotuksen tai ylipäätään talouspolitiikan viritystä ilman ennakkoasenteita niin, että se antaa käyttöömme parhaat mahdolliset välineet ja tuoton hyvinvointivaltion turvaamiseksi ja kehittämiseksi?
Onko vasemmistolaisempaa tehdä näkyvä ja kuuluva pesäero työväenaatteelle vieraisiin yhteiskuntapiireihin kuin asettua uhrauksiakin tehden kolmikantaisen yhteistyön, konsensuksen ja sopimusyhteiskunnan takuumiehiksi ja –naisiksi?
Onko vasemmistolaisempaa tehdä yhteistyötä Vasemmistoliiton kanssa yhteisessä oppositiossa kuin parin porvaripuolueen kanssa hallituksessa? Vai olisiko tarve tosimielellä tavoitella vasemmiston voimien yhdistämistä niin, että sillä olisi todellista arvoa esimerkiksi vaaleja aina seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Niissä neuvotteluvoimaa edustavat puolueet puolueina, eivät samansuuntaiset aatemaailmat tai poliittiset allianssit.
Mitä tapahtuu, jos sosialidemokraatit eivät tämän kaltaisissa asioissa löydä yhteistä säveltä keskuudessaan tai suhteessaan muihin puolueisiin? Se, mikä 1970-luvun oloissa oli tehokasta vasemmistopolitiikkaa, ei välttämättä sovi tämän päivän Suomeen. Eikä sekään vasemmistopolitiikka, mikä tänä päivänä toimii jossain muussa maassa, ole osuvin resepti meidän ongelmiimme. Mitä sanoikaan kommunisti Deng Xiao Ping uudistuspolitiikastaan: "Tärkeintä on, että kissa pyydystää hiiriä, ei se, onko kissa musta vai valkoinen."
Vastauksia puoluekokouksesta
Kesäkuun puoluekokouksessa valittava SDP:n uusi puoluejohto joutuu nopeasti vastaamaan tässä kirjoituksessa esiin tuotuihin – ja moniin muihin – kysymyksiin. Sen koostumus tulee kertomaan paljon siitä, millä tavalla ja voimalla puoluekokouksen linjauksia tullaan toteuttamaan.
Puheenjohtajan paikalla Lipposen seuraajan onnistuminen ei ole kiinni vain hänen kokemuksestaan ja laaja-alaisuudestaan politiikan asiakysymyksissä. Hänen on tunnettava ja tiedostettava edessä olevat haasteet, oltava rohkea ja luja erityisesti siinä päätöksenteossa, josta voi saada kiitosta vasta vuosien kuluttua.
Mutta juuri sen vuoksi uuden puheenjohtajan tulevan työn onnistumisen ratkaisee henkilökohtaisten ominaisuuksien ohella myös se liikkumatila, jonka puolueen jäsenet ja kannattajakunta ovat valmiit hänelle antamaan vaikeiden päätösten tekijänä. Kyse on luottamuksesta, jonka rajat eivät saa tulla vastaan ihan ensimmäisessä tai toisessa mutkassa.
Vaikka iän tuoma kokemus on yleensä vain etu, voivat tuoreus ja sen tuoma poliittisen painolastin vähyys olla tällä kertaa tärkeämpi etu, joka osaltaan kasvattaa liikkumatilaa, jota SDP:n puheenjohtaja tulee hyvinvointivaltion ja sopimusyhteiskunnan uudistustyössä totisesti tarvitsemaan.
Näiden ja monien muiden kriteereiden ohella SDP:n puheenjohtajalla on kaikissa olosuhteissa oltava lipposmainen tahto kiertää kenttää samalla innolla ja intohimolla kuin luoda suhteita kansainvälisillä foorumeilla. Sen lisäksi leppoisan olemuksen peittämä kivikova median hallinta on osaamista, jota omat joukot puheenjohtajaltaan odottavat ja poliittiset vastustajat pelkäävät.
En ole ehdolla
Jo näistä muutamista luonnehdinnoista voi asiantunteva lukija havaita, että ne eivät ihan tarkan päälle osu omaan persoonaani. Sen tiedän itse parhaiten. Siksi suru ei tule puseroon voidessani nyt tässä Paavo Lipposen tahdittamassa aikataulussa kertoa jo aika päiviä sitten kypsyneen kielteisen kantani omaan puheenjohtajuusehdokkuuteeni.
Uskon, että siitä huolimatta ehdokkaita löytyy sopiva määrä. Omaa ehdokkuuttani arvioidessani olen luottanut siihen, että molemmista sukupuolista löytyy halukkaita kandidaatteja ja että ainakin nykyinen puoluesihteerimme on käytettävissä. Häneen sopivat kuvaamani kriteerit kuin nakutettuna. Niin, että siitä vaan.
