IDM Superbike & Supersport

Jarppi

The Trulli Train
Liittynyt
30.4.2010
Viestit
1404
Sijainti
Home
Lauslehto ajoi jälleen IDM-sarjan kärkeen


1.7.2012, 21.10/Plaza.fi

Ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto nousi takaisin sarjajohtoon kansainvälisessä IDM-sarjassa, kun järvenpääläinen ajoi viikonloppuna Itävallassa kaksi hyvää kilpailua. Lauslehto onnistui jo Supersport-luokan aika-ajossa, kun hän saavutti kahteen kilpailulähtöön eturivin kolmannen lähtöruudun.

- Viikonvaihteen ensimmäinen kilpailu oli tasaista kamppailua kärkiryhmässä. Nousin ensimmäisessä mutkassa toiseksi ja sen jälkeen sijoitukset vaihtuivat useaan otteeseen, kertasi kakkosena maalilipulle saapunut Lauslehto.

Toisen kilpailun alku sunnuntaina ei lupaillut hyvää Yamaha-kuljettajalle, mutta kilpailun loppuvaiheet sujuivat suomalaisittain mallikkaasti:

- Vähän mokasin startissa ja putosin seitsemänneksi. Pystyin nousemaan muutaman sijan, mutta siinä vaiheessa neljän kärki oli ehtinyt karkaamaan muutaman sekunnin etumatkalle.

- Onnistuin ajamaan kärkiryhmän kiinni ja lähdin viimeiselle kierrokselle neljäntenä. Takasuoran jarrutukseen menimme neljä kuskia rinnakkain. Ehdin siinä ajatella, että tämä ei pääty hyvin.

- Kilpakumppani jarrutti keulansa alta ja vei mukanaan hiekoille myös toisen kuljettajan. Pääsin siinä tilanteessa kuittaamaan kärkeen ja pidin asemani maaliin saakka, Lauslehto iloitsi.

Kauden kolmannen voittonsa saavuttanut Lauslehto nousi takaisin IDM-sarjan pistejohtoon ohi sveitsiläisen Daniel Sutterin.
Kahdeksan osakilpailua käsittävä IDM-sarja jatkuu heinäkuun puolivälissä Hollannin Assenissa ajettavalla osakilpailulla, ajattelin tehdä toikin lähinnä siksi jos suomalaisfaneja kiinnostaa muidenkin suomalaisten menestys kuin vain ainoastaan Kallion/Ajon.

En ole itse seurannut koskaan IDM (Deutsche Motorrad-Straßenmeisterschaft) sarjaa, mutta tarkemmin sarjaa seuranneet voivat kertoa tarkemmin näistä sarjoista, siellä on niin Superbike kuin myös Supersport luokat. Kilpailu kalenteri.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3167
Sijainti
Lahti
IDM vaikuttaa olevan kohtuullisen laadukas sarja ja on hienoa nähdä Tatu Lauslehdon pääsevän taas hyvään vauhtiin. Lieneekö morsmaikun ansiota, mutta Tatun olemus on jotenkin atleettisempi kuin taannoin. Urheilussa siitä ei ole koskaan haittaa!
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3167
Sijainti
Lahti
CEV l. Espanjan mestaruussarja on tosin vielä kovempi tasoltaan. Motors TV:ltä olen katsonut myös joitain Italian mestaruussarjan skaboja, eikä sielläkään liikoja löysäillä. Kaiken kaikkiaan nuo sarjat ovat hyvästä, etenkin kun siellä ajetaan paljon nopeammilla radoilla kuin mihinkä Suomessa pääsee tottumaan. Rytmi on usein aika erilainen, ja hidasta kurviahan suuri osa lykkää menemään kokolailla tasan yhtä kovaa!
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
IDM vaikuttaa olevan kohtuullisen laadukas sarja ja on hienoa nähdä Tatu Lauslehdon pääsevän taas hyvään vauhtiin. Lieneekö morsmaikun ansiota, mutta Tatun olemus on jotenkin atleettisempi kuin taannoin. Urheilussa siitä ei ole koskaan haittaa!
Ei ole tullut seurattua IDM kisoja, mutta tiedän että Tatu on siellä useamman vuoden ruisaillut, mutta luulisin että jos IDM mestaruuden nappaisi niin tie isommille vesille olisi ehkä mahdollista ja ihan kiva hänet vielä olisi nähdä Superbiken tai Suporsportin kovimmalla tasolla mukana.

Viime vuodesta muistan sen että Vesa Kallion piti ajaa IDM Superbikea, mutta käsi ei ollut siinä kunnossa että se kesti ajamista, tosin ajoihin Vesa 2010 IDM:ssä kuten myös Markus Neuvonen.
CEV l. Espanjan mestaruussarja on tosin vielä kovempi tasoltaan.
Ketä tunnettuja nimiä tuolla mukana.
 
Viimeksi muokattu:

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Ei ole tullut seurattua IDM kisoja, mutta tiedän että Tatu on siellä useamman vuoden ruisaillut, mutta luulisin että jos IDM mestaruuden nappaisi niin tie isommille vesille olisi ehkä mahdollista ja ihan kiva hänet vielä olisi nähdä Superbiken tai Suporsportin kovimmalla tasolla mukana.

Viime vuodesta muistan sen että Vesa Kallion piti ajaa IDM Superbikea, mutta käsi ei ollut siinä kunnossa että se kesti ajamista, tosin ajoihin Vesa 2010 IDM:ssä kuten myös Markus Neuvonen.
CEV: Ketä tunnettuja nimiä tuolla mukana.
Espanjan CEV-sarja on nimenomaan tulevien suuruuksien ponnistuskenttä. Monet nykytähdistä ovat sarjan kautta päässeet MotoGP-sarjaan, mm. viime vuoden 125cc mestari Rinns ja aiemmin Stefan Bradl, Marc Marquez ja Niklas Ajo. Nyt Moto3-sarjassa ajaa mm. Alex Marquez, Philipp (Peterin poika) Öttl, Moto2-sarjassa Koyama, Noyes.

IDM on hyvä sarja, mutta Superbike ja -sport -ukkeleita siirtyy aika vähän isompiin ympyröihin. Damian Cudlin oli 2010 IDM supersport -mestari, ajaa nyt SAG-tiimissa Moto2. Enemmänkin kansainvälisistä ympyröistä jäähdyttelemään tulleita, mm. ex-maailmanmestari Teuchert, Ajo Teamissakin ajanut Ranseder, Hommel, Ciuseppetti ym.
 

henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2208
Espanjan CEV-sarja on nimenomaan tulevien suuruuksien ponnistuskenttä. Monet nykytähdistä ovat sarjan kautta päässeet MotoGP-sarjaan, mm. viime vuoden 125cc mestari Rinns ja aiemmin Stefan Bradl, Marc Marquez ja Niklas Ajo. Nyt Moto3-sarjassa ajaa mm. Alex Marquez, Philipp (Peterin poika) Öttl, Moto2-sarjassa Koyama, Noyes.
Vaikka otetaan kaikki MotoGP-luokat mukaan, niin taitaa olla vähemmistössä ne jotka eivät ole CEV-sarjaa ajaneet.

CEV-sarjoista nimenomaan Moto3 (entinen 125cc) on se kova sarja. Myös Moto2:ssa hyvä taso ja ennen kaikkea ovat ajaneet sen aikaa kun MM-sarjakin noilla Moto2-pyörillä. Niitä ei taideta edes muissa kansallisissa sarjoissa ajaa. Sama juttu Moto3:n kanssa. Muualla vedetään vielä 125cc 2-tahdilla. Siellä jopa ajettiin Moto3-luokan pyörillä ennen MM-sarjaa kun ne olivat siellä jo viime vuonna sallittu. Ainakin Sherco testasi omaa Moto3-pyöräänsä. Ei tosin ole vielä MM-areenoilla näkynyt.

CEV-sarjan arvostusta kuvaa myös se, että Brittien GP125-sarjan yhteydessä nuorimmat ajaa Academy Cupista, jonka parhaille maksetaan osallistuminen kauden pariin viimeiseen CEV-kisaa.

IDM on hyvä sarja, mutta Superbike ja -sport -ukkeleita siirtyy aika vähän isompiin ympyröihin. Damian Cudlin oli 2010 IDM supersport -mestari, ajaa nyt SAG-tiimissa Moto2. Enemmänkin kansainvälisistä ympyröistä jäähdyttelemään tulleita, mm. ex-maailmanmestari Teuchert, Ajo Teamissakin ajanut Ranseder, Hommel, Ciuseppetti ym.
Itse nostaisin näistä kansallisista tuotantopyöräsarjoista Brittien sarjat IDM:n edelle. Siellä on ainakin Superbike ihan täysin palkattujen kuskien miehittämä, eikä taso todellakaan kalpene MM-sarjalle. Myös Supersport on kova. Viime vuosien mestareita ovat mm. Sam Lowes, Cal Crutchlow ja Leon Camier.

Nuoren kuljettajan kannalta Briteissä on kuitenkin aika suuri pohja vanhoja ratakettuja, joiden voittaminen varmasti huomioidaan.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Vaikkei tämä nyt ole sen enempää Superbikea kuin Supersportiakaan, niin on kuitenkin IDM-turneella ajettavaa luokkaa. Tulevaisuuden tähdissä mainitsemani Niki Tuuli on jatkanut hyviä esityksiään.

Uutisvuoksi sanoi:
Niki Tuuli nappasi jo toisen voiton peräkkäin
4.7.2012

Imatran Moottorikerhon lahjakas moottoripyöräilijä ajaa Yamaha R6 Dunlop Cupissa Saksassa.

NIKI Tuulen hienot otteet saivat jatkoa viikonloppuna Itävallan A1 ringillä, missä ajettiin kauden neljäs Yamaha R6 Dunlop cupin osakilpailu IDM –sarjan yhteydessä. Tuuli nappasi jo kauden toisen voittonsa ja vankisti voitollaan pistejohtoaan sarjan kärkimiehenä.

Viikonloppuun oli hyvä lähteä edellisen osakilpailun voitto taskussa ja pyörän säätöjen ollessa kohdallaan. Pyörä oli saanut uuden keltaisen värityksen, mikä on samalla merkki sarjaa johtavasta kuljettajasta.

[--]

Kakkoseksi ajoi Itävallan Marco Nekvasil ja kolmanneksi Turkin Razgatlioglu Toprak. Kärkikaksikko tuli maaliin kaikki puolen sekunnin erolla, joten hengähdystaukoja ei kilpailun aikana juurikaan ollut.

– Varmasti elämäni tiukin ja rankin kisa, kommentoi Niki taistelun tauottua varikolla.

Helpolla imatralainen ei kuitenkaan voittoaan Itävallassa saanut.

– Ajoin johdossa vain yhden kokonaisen kierroksen, vaikka minun nimiin merkittiin kaikki kaikki kierrokset. Joku tuli ohi aina hitaalla pätkällä, mutta onneksi pääsin kuittaamaan nopeissa mutkissa. Onneksi nuo nopeat oli juuri ennen maalisuoraa, huokaili Niki Tuuli kisan jälkeen.

Kilpailun vaativuutta lisäsi todella lämmin ja helteinen sää. Niki vahvisti sarjajohtoaan ja kasvatti piste eroa toisena olevaan Saksan Marc Buchneriin 21 pisteeseen Seuraava osakilpailu ajetaan kolmen viikon päästä Hollannin Assenissa. –UV
Koko pitkä juttu Uutisvuoksen sivuilta.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Vaikka otetaan kaikki MotoGP-luokat mukaan, niin taitaa olla vähemmistössä ne jotka eivät ole CEV-sarjaa ajaneet.

CEV-sarjoista nimenomaan Moto3 (entinen 125cc) on se kova sarja. Myös Moto2:ssa hyvä taso ja ennen kaikkea ovat ajaneet sen aikaa kun MM-sarjakin noilla Moto2-pyörillä. Niitä ei taideta edes muissa kansallisissa sarjoissa ajaa. Sama juttu Moto3:n kanssa. Muualla vedetään vielä 125cc 2-tahdilla. Siellä jopa ajettiin Moto3-luokan pyörillä ennen MM-sarjaa kun ne olivat siellä jo viime vuonna sallittu. Ainakin Sherco testasi omaa Moto3-pyöräänsä. Ei tosin ole vielä MM-areenoilla näkynyt.

Itse nostaisin näistä kansallisista tuotantopyöräsarjoista Brittien sarjat IDM:n edelle. Siellä on ainakin Superbike ihan täysin palkattujen kuskien miehittämä, eikä taso todellakaan kalpene MM-sarjalle. Myös Supersport on kova. Viime vuosien mestareita ovat mm. Sam Lowes, Cal Crutchlow ja Leon Camier.

Nuoren kuljettajan kannalta Briteissä on kuitenkin aika suuri pohja vanhoja ratakettuja, joiden voittaminen varmasti huomioidaan.
IDM:ssä ajetaan pikkuluokassa siirtymäkautta, siellä painelevat samaan aikaan 125cc ja Moto3-pyörät. Moto2-luokkaa ei IDM:ssä tosiaan ole.

Brittien superbike on tosiaan kova ja suosittu sarja. Onhan siellä ajanut John Hopkins ja nyt mm. Byrne ja Haga. Sarjan suosiosta kertoo katsojaluvut tämän kevään Brands Hatchista: BSB keräsi 50 000 ja DTM oheisluokkineen (mm. Damon Hillin comeback) 27 000 katsojaa.

Vaikkei tämä nyt ole sen enempää Superbikea kuin Supersportiakaan, niin on kuitenkin IDM-turneella ajettavaa luokkaa. Tulevaisuuden tähdissä mainitsemani Niki Tuuli on jatkanut hyviä esityksiään.

Koko pitkä juttu Uutisvuoksen sivuilta.
Tuuli on ajanut todella hienosti ja näkyvyyttä hän on saanut Saksassa. Isä Johnin kokemus auttanee uran rakentamisessa. Aika hauskasti on sattunut menestyneille isä-poika -pareille lyhyet ja vauhdikkaat sukunimet, Ajo ja Tuuli.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3167
Sijainti
Lahti
Englannissa ajetaan hyviä kovatasoisia sarjoja, joista kirjoitetaan brittilehdistössä (eritoten prätkäsellaisessa)paljon ja joilla on hyvä näkyvyys(kuten Eurosport). Paikan päällä on yleensä sielläkin hyvin yleisöä. Erinomainen valinta! Suit you sir!

ps. On muuten vahinko, että vanha ratamoottoripyöräilyn jonkinmoinen, jos nyt ei ihan mahtimaa, niin ainakin kokolailla hyvä sellainen, Ruotsi, on kyntänyt jo pitkään aika syvällä. Sinne olisi lyhyt matka skabaamaan.
 

Jarppi

The Trulli Train
Liittynyt
30.4.2010
Viestit
1404
Sijainti
Home
IDM on hyvä sarja, mutta Superbike ja -sport -ukkeleita siirtyy aika vähän isompiin ympyröihin. Damian Cudlin oli 2010 IDM supersport -mestari, ajaa nyt SAG-tiimissa Moto2. Enemmänkin kansainvälisistä ympyröistä jäähdyttelemään tulleita, mm. ex-maailmanmestari Teuchert, Ajo Teamissakin ajanut Ranseder, Hommel, Ciuseppetti ym.
En sanoisi että Ranseder ja kumppanit menivät jäähdyttelemään varsinkaan nuorimmat tapaukset noista, mutta kyllähän tuolla on parempi ajaa kuin istua kotona jos Superbike/Supersport MM tai MotoGP puolelta ei hommia löydy.
Englannissa ajetaan hyviä kovatasoisia sarjoja, joista kirjoitetaan brittilehdistössä (eritoten prätkäsellaisessa)paljon ja joilla on hyvä näkyvyys(kuten Eurosport).
Sarjoista tuli mieleen myös All Japan Road Race Championship jossa ajanut aikoinaan vaikka ketä nimimiehiä, sitä en tiedä ajaako siellä ketään tuttuja nykyään.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
Tatu Lauslehto ajoi viikonvaihteessa kaksi voittoa IDM-sarjan Hollannin Assenin osakilpailussa. Kauden paras kisaviikonloppu vahvisti Lauslehdon asemia Supersport-luokan sarjajohdossa hänen tuplattua alkukauden voittojensa määrän. Lauslehto johtaa IDM-sarjaa pistein 183-150 ennen sveitsiläistä Daniel Sutteria, joka saavutti Assenin radalta sijat 3 ja 4.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Tatu Lauslehto ajoi viikonvaihteessa kaksi voittoa IDM-sarjan Hollannin Assenin osakilpailussa. Kauden paras kisaviikonloppu vahvisti Lauslehdon asemia Supersport-luokan sarjajohdossa hänen tuplattua alkukauden voittojensa määrän. Lauslehto johtaa IDM-sarjaa pistein 183-150 ennen sveitsiläistä Daniel Sutteria, joka saavutti Assenin radalta sijat 3 ja 4.
"Lauslethon" lisäksi Assenissa voittivat Niki Tuuli Yamaha-Cupin ja Päivärinta/Hänni sivarit. Kumpikin johtaa sarjaansa lailla Lauslehdon. Aikamoinen Suomi-päivä :thumbup:
 

Böö

Well-known member
Liittynyt
21.5.2009
Viestit
964
Tatu Lauslehto johtaa nyt IDM-sarjaa 30 pisteen turvin ennen sveitsiläistä Daniel Sutteria, kun ajamatta on kaksi kilpailua.

Kauden päätöskisat koittavat kahden viikon kuluttua, jolloin jaossa on vielä 50 pistettä kahden kisalähdön voittajalle.

Lauslehto vahvisti otettaan IDM-sarjan kärjessä
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
Lauslehdon hieno kausi päättynyt mestaruuteen, saas nähdä jatkaako ensi vuonna samassa sarjassa vai siirtyykö uusille reiteille. Huomenna miehellä vielä yksi kisa.
Lauslehto IDM-sarjan mestariksi

Turun Sanomat 23:00

Ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto varmisti lauantaina Hockenheimin radalla kauden viimeistä edellisessä kilpailulähdössä Supersport-luokan Saksan IDM-sarjan mestaruuden.

Järvenpääläinen Yamaha-kuljettaja ajoi lauantaina varmistellen kuudenneksi. Se nosti hänet tavoittamattomaan pistejohtoon ennen sveitsiläistä Daniel Sutteria, joka oli lauantaina kolmas.

– Tunnelma kohosi huippuunsa, kun tajusin sijoitukseni riittävän mestaruuden varmistamiseen. Sunnuntaina ajetaan kauden viimeinen osakilpailu. Sinne voin lähteä vailla paineita, joten voitosta lähden ajamaan, toisen polven ratamoottoripyöräilijä hehkutti.

– Kilpailu oli vaikea, koska tiedostin sarjatilanteen ja minun piti välttää kaikki riskit. Juutuin kisan alussa yhden kilpakumppanin taakse, mutta tunsin olevani häntä nopeampi. En silti halunnut väkisin tunkea ohi. Kisan lopulla pystyin ajamaan kärkiporukan kanssa samaa vauhtia, mutta kiinni en heitä saanut.
 

Jarppi

The Trulli Train
Liittynyt
30.4.2010
Viestit
1404
Sijainti
Home
Tatu Lauslehto, toissavuoden Saksan IDM –sarjan mestari Supersport-luokassa, lähtee haastajana tavoittelemaan arvostettua kansainvälisen IDM-sarjan mestaruutta saksalaisessa Team Suzuki Mayer –tallissa.
 

Böö

Well-known member
Liittynyt
21.5.2009
Viestit
964
2014:
1. Marvin Fritz Yamaha YZF-R6 266
2. Roman Stamm Kawasaki ZX-6R 265
3. Stefan Kerschbaumer Yamaha YZF-R6 206
4. Tatu Lauslehto Suzuki GSX-R 600 160
5. Pepijn Bijsterbosch Yamaha YZF-R6 148

21.9. Hockenheimring
 
Ylös