Isäinpäivä 2010

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Olga

hiljaisuus
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40438
Tänään on isäinpäivä. Osa forumisteista on kokenut isäksi tulemisen - ja isänä olemisen. Onnea ja voimia!

Monien meidän omat isät ovat jo lähteneet viimeiselle lennolleen. Tästä linkittämästäni Kaija Koon kappaleesta tulee mieleen eräs minullekin läheinen isä, jonka hautajaisissa tuo kappale soitettiin isän tervehdyksenä hänen pienille pojilleen. Vien päivän valjettua kynttilän hänen ja oman isäni haudalle.
 
Hyvää isänpäivää isälle sinne toiselle puolelle maapalloa
1412.gif
ja myös toiselle isälle saman katon alle.
 
Kiitos.

Lauantaina on saanutkin jakaa isyyttä lapsille kiitettävästi kun perheen emo vietti pikkujoulun jälkeistä lepopäivää makuupaikkoja huoneistossa päivän mittaan vaihdellen.

Tänään on hyvä jatkaa aiheen mukaisesti samalla linjalla (ei niiden lepopaikkojen suhteen).
Toisinaan tuntuu, että ipanaarioille voisi olla enemmänkin aikaa jaettavaksi kuin on ollut.
 
Kiitos!

Myös omalle isälleni sytytän kynttilän isänpäivän kunniaksi.

ukiksi tulemista odotellen;)
 
Hyvää isänpäivää isukeille! :p

Vierailu oman isän ja isoisän luona kuuluu asiaan päivemmällä (nyt on vähän aikaista vielä).
 
Isälle hyvät jatkopäivät:thumbup: Isoisille semmoset 25v myöhässä menisi onnentoivotukset.

edit: Niin ja oikeastaan tiedon pelmahdettua päähäni...eipä kukaan tiedä onko toinen isoisä edes hengissä, up yours sanoisi vaan loppu suku, jos nytkyttelet.
 
Viimeksi muokattu:
Onnea isälle!

Lupaathan, että huolehdit, että istun kun kerrot siitä jos joskus satut tämän oikeasti lukemaan. Se olisi yllätyksenä samaa luokkaa kuin se, että kertoisit alkaneesi harrastamaan balettia.
 
Kiitoksia vaan. Kahden pojan (17v/19v) isänä sekä oma isä vielä elossa (70v) mikäs tässä on isäinpäivää viettää. Saa ottaa vastaan onnitteluja sekä onnitella itsekin.

Poismenneille forum-isille ajatus täältä. Esim. Mikolle.
 
Isälle onnentoivotukset vien tuossa reilun tunnin päästä kera parin tryffelilaatikon. Sitten mutustellaan äidin paistamaa naudanpiffeä.
Treffelit vedetään nassuun iltapäivällä samalla kun katsotaan telkkarista kun miljonäärit ajaa ympyrää hirmulujaa.
Illalla saunotaan.
 
Itse en vielä iskä ole, mutta oman isän kanssa menee tänä päivä, huipennuksena f1-kisa! Lahjankin uskon olevan mieluisa.

Ei muuta kun onnea isille!
 
Ylös