Isku Charlie Hebdoon

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Iltalehdestä. Lähdekritiikki toki syytä pitää mielessä. Mutta, kovin välkkyjä eivät tekijät kenties olleet. Rikkonainen lapsuus ja nuoruus takana. Nuo varmasti altistavat agitaattorin kutsulle.

Näissä tapahtumissa tahtoo olla tietynlainen epäsuhta. Pelkistetysti kävi niin, että kolme pösilöä saa käsiinsä aseet ja ampuu kohtuullisen suuren määrän ihmisiä, pösilöyttään. Reaktiot ovat mittakaavaltaan useita kokoluokkia suurempia. Esim. Euroopan johtavat poliitikot hetikohta rauhanmarssilla, miljoonapainokset marginaalilehdestä jne. Tapahtumaa puhkianalysoidaan, syyllistetään nyt tässä tapauksessa Ranskaa itseään, nähdään idän ja lännen vastakkainasettelua jne. Oikeasti kolme pösilöä ampui ihmisiä.

Entinen opettaja terroristiveljeksistä: "Eivät olleet kovin välkkyjä"

Tiistai 13.1.2015 klo 16.29

Kouachin veljeksille biologiaa opettanut nainen sanoo yllättyneensä, että kaksikosta tuli fanaatikkoja.

Kumpikaan terroristiveljeksistä ei aiheuttanut ongelmia koulussa, entinen opettaja muistelee. (AP)

Pariisin terroristit Cherif ja Said Kouachi päätyivät 12- ja 14-vuotiaina maaseutukouluun, kun heidän isänsä kuoli, eikä äiti kyennyt enää huolehtimaan heistä. Françoise Ronfet, nykysin eläkkeellä oleva biologian opettaja toteaa The Timesin haastattelussa, että veljekset olivat hieman heikkolahjaisia.

Erityisoppilaisiin keskittyneen koulun opettaja muistaa nuoremman Cherifin poikana, joka todella ponnisteli biologiantunneilla.

- Hän oli oikein mukana ja todella yritti minun tunneillani. Hänen älykkyytensä ei ollut kovin korkealla tasolla. Mutta hän yritti ja me tulimme hyvin toimeen.

Moni Cherifin tuntenut on aiemmin sanonut medialle, että hän oli erityisen kiinnostunut jalkapallosta. Saman toteaa myös Ronfet. Poika haaveili ammattilaisurasta.

- Ilmiselvästi hänellä oli taitoja pallon kanssa, mutta se ei riitä. Sanoin hänelle: "tiedätkö, tarvitset jotain muuta tullaksesi ammattilaisurheilijaksi. Tarvitset lisää tuonne ylös, joten sinun pitää paiskia töitä", Ronfet kertaa.

Isoveli Saidia hän piti vieläkin heikompana älynlahjoiltaan. Kumpikaan pojista ei koskaan aiheuttanut koulussa ongelmia.

Sisäoppilaitosvuosien aikana äitikin kuoli, eikä pojilla enää ollut perhettä johon palata. Ongelmat alkoivat, kun täysi-ikäistyneet pojat muuttivat Pariisiin omilleen ja ajautuivat fanaatikkojen seuraan.

Opettaja sanoo yllättyneensä nähdessään, ketkä Charlie Hebdo -iskun takana olivat. Mutta hänellä on epäilyksensä, miksi kaksikosta tuli sairaan ideologian ajamia joukkomurhaajia.

- Heillä ei ollut älykkyyttä vastustaa, Ronfet sanoo.

Sekä Kouachit että Pariisin kolmas terroristi Amedy Coulibaly sekä tämän Syyriaan kadonnut tyttöystävä Hayat Boumeddiene olivat yhteyksissä radikaalisaarnaaja Djamel Beghaliin.
JAAKKO ISONIEMI
jaakko.isoniemi@ilmedia.fi
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011319014195_ul.shtml
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Oikeasti kolme pösilöä ampui ihmisiä.
Kyllä, mutta kysymys on myös siitä oliko tuo ampuminen pösilöiden ikioma idea vai käyttikö joku älykkäämpi taho näitä idiootteja kylmäverisesti hyväkseen. Vastaavia helposti manipuloitavia pösilöitä löytyy varmasti enemmänkin. Mahdollisesti näiden pöislöiden rooli koko tapahtumassa ei juurikaan eroa ampumiseen käytetyn kiväärin roolista, olivat siis vain teon välineitä. En tiedä oliko näin, mutta ainakin se on mahdollista, kenties ehkä jopa todennäköistä.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Eli kaikelta nyt nähdyn kaltaiselta vältyttäisiin kun sanottaisiin ihmisille jotta olisivat vähemmän pösilöitä.

Noopelia pukkaa.
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Kyllä, mutta kysymys on myös siitä oliko tuo ampuminen pösilöiden ikioma idea vai käyttikö joku älykkäämpi taho näitä idiootteja kylmäverisesti hyväkseen. Vastaavia helposti manipuloitavia pösilöitä löytyy varmasti enemmänkin. Mahdollisesti näiden pöislöiden rooli koko tapahtumassa ei juurikaan eroa ampumiseen käytetyn kiväärin roolista, olivat siis vain teon välineitä. En tiedä oliko näin, mutta ainakin se on mahdollista, kenties ehkä jopa todennäköistä.
Kyllä, olen samaa mieltä. Tuo boldattu, mitä ilmeisimmin juuri niin kävi, ja siksi ilmiö on hyvin vaarallinen. Siksi juuri niihin agitaattoreihin pitäisi päästä kiinni. Ne agitaattorit ovat myös pösilöitä, vaikka älykkäämpiä olisivatkin.


Mutta kyllä, kielletään pösilöys, niin maailma pelastuu!:ahem:
 
Viimeksi muokattu:

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Suoritin pohdintaa tässä viikonloppuna ja mietin Espanjan asemaa siirtomaaisäntänä kun sinne on aika vähän iskuja siirtomaista. Baskit on eri asia.

Tulipahan vaan mieleen ettei ne juuri ole islamistisia maita hallinneet.
Espanjan siirtomaavalta ajoittuu myös reilusti aiempaan aikaan. Suurin osa Espanjan siirtomaista on itsenäistynyt 1800-luvun alkupuolella, Ranskan siirtomaavallan huippuvuodet sijoittuvat 1800-luvun lopun ja toisen maailmansodan väliin. Ei sikäli että tuo 100 buoden ero mitään vakautta olisi tuonut, mutta siellä on keskitytty enemmän siihen vasemmisto vs. armeija pippelimiekkailuihin.

Ranskan ja Espanjan siirtomaahallinnassa oli myös melkoisia eroja, ranskalaiset kun toivat maihin hallintonsa, kielen ja ovat sotilaallisesti yhä läsnä, espanjalaiset toivat väestön, mutteivät enää siellä ainakaan avoimesti tai virallisesti sodi.
 

McRäkä

Banned
Liittynyt
14.12.2001
Viestit
2070
Mulla kuva näkyy ok. Voiko ton naurunappulan linkityseston (?) kiertää jotenkin muuten kuin etsimällä saman kuvan jostain muualta?
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Kun menee Naurunäppylän sivulle, niin siellä on joku hemmo metrossa lukemassa 'how to meet girl in subway' tms.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Ranska kiperän ongelman edessä: Kukaan ei halua Charlie Hebdo -terroristien ruumiita

Iskuissa surmansa saaneet pilapiirtäjät on jo haudattu, mutta pariisilaiskuolinsyytutkijat ovat kiperän pulman edessä. Kukaan ei halua kuolleiden terroristien ruumiita, kertoo The New York Times.
---
Ranskan lakien mukaan maan on tarjottava muslimihautaus jopa terroristi-iskun tehneille henkilöille. NY Timesin mukaan mikäli kuolleen testamentissa ei ole ohjeita hautausta koskien, voivat omaiset pyytää kuolleen asuinkaupungin pormestarilta lupaa haudata kuolleet.

Kuitenkin Amedy Coulibalyn, Cherif Kouachin ja Said Kouachin tapauksessa edes omaiset eivät ole ilmaisseet haluaan haudata heitä. Esimerkiksi Said Kouachin kotikaupungin Reimsin pormestari Arnaud Robinet on sanonut, ettei hän halua haudata Kouachia kaupungin hautausmaalle.

– Jos minua pyydetään hautamaan Said Kouachi, tulen kieltäytymään. En halua, että reimsiläishaudasta tulee fanaatikkojen pyhiinvaelluspaikka, Robinet on sanonut.

[url="http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421371838238.html]IS[/url]
Hohhoijaa. Heittäsivät vaikka koirille evääksi.
Tai sioille. Vielä parempi.
 
Ylös