Itä-Suomen HO:n linja pitää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Olga

hiljaisuus
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40438
Lapsiseksituomio lieveni Itä-Suomen hovioikeudessa
Julkaistu 16.02

Itä-Suomen hovioikeus lievensi torstaina rangaistusta, jonka Nilsiän käräjäoikeus oli määrännyt yläsavolaiselle miehelle viidestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kahden ja puolen vuoden ehdoton vankeustuomio aleni vuoteen ja kahdeksaan kuukauteen ehdollista vankeutta, minkä ohessa mies joutuu suorittamaan 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Uhreina oli neljä 13–14 -vuotiasta tyttöä. Rikosten tekoaikaan vuosina 2001–2002 mies oli 25–26-vuotias.

Käräjäoikeuden tuomio on salainen tuomiolauselmaa lukuun ottamatta. Sen sijaan hovioikeus julkisti perustelunsa rangaistuksen määräämisestä.

Hovioikeus viittasi muun muassa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvitykseen vastaavista rikoksista annetuista tuomioista.

Rikoksista vakavin oli yksi teko, joka oli tehty siinä vaiheessa, kun poliisi oli jo kuulustellut miestä aiemmista hyväksikäytöistä. Tästä rikoksesta olisi hovioikeuden mukaan keskimääräinen rangaistus yksi vuosi vankeutta. Muiden rikosten lukumäärä ja vakavuus korottivat rangaistusta.

"Nyt kysymyksessä olevat rikokset eivät ole lajissaan vakavuusasteeltaan sellaisia, että sanottu seikka edellyttäisi tekijän tuomitsemista ehdottomaan vankeuteen", hovioikeus totesi.
Uhreille alioikeudessa määrätyt korvaukset henkisestä kärsimyksestä jäivät ennalleen. Mies joutuu maksamaan heille yhteensä 20 700 euroa. Summasta 15 000 euroa menee tytölle, joka joutui uhriksi kahteen eri otteeseen.

STT
Minäkö tyhmä - nyt en ymmärrä. Miten nämä sattuvat aina samaan HO:een, vai uutisoidaanko nämä Kuopion jutut jotenkin aktiivisemmin?
 
Olga sanoi:
Minäkö tyhmä - nyt en ymmärrä. Miten nämä sattuvat aina samaan HO:een, vai uutisoidaanko nämä Kuopion jutut jotenkin aktiivisemmin?
Et ole. Mutta on myös KO oikaisut I-S HO:n päätöksiä. Joka lienee aika noloa niille. Eikös juuri tullut 2 tapausta jossa KO ajoi HO:n yli ja muutti ratkaisut käräjäoikeuden mukaisiksi?:doubtful:
 
Onhan se kieltämättä aika huvittavaa ja järkyttävää, että jos käyt vähän kouluttamassa tuota lapsenraiskaajaa - kuten taatusti tapahtuisi, jos mun mahdollisiin lapsiin koskisi - saat kovemman rangaistuksen kuin lapsenraiskaaja.

Joutasivat kyllä ottaa Itä-suomen hovioikeudelta kaikki tuomitsemisoikeudet pois, on nimittäin niin naurettavia tuomioita tullu aika liuta. Kahdeksan kuukautta ehdollista viiden lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä :nope: :nope:
 
Juhis sanoi:

Perusteena oli varmaan se, että rikollisella on vakituinen työpaikka ja perhe!:thumbdown :mad_old: Off-topic ja humurisija perustelkoot noita päätöksiä.
 
Olga sanoi:
Minäkö tyhmä - nyt en ymmärrä. Miten nämä sattuvat aina samaan HO:een, vai uutisoidaanko nämä Kuopion jutut jotenkin aktiivisemmin?
Kenties itäsuomen peräkammareista sikiää enämpi noita tekijöitä?
 
Re: Re: Itä-Suomen HO:n linja pitää

J.Heldenview sanoi:
Kenties itäsuomen peräkammareista sikiää enämpi noita tekijöitä?
Juttuja kyllä sattuu ympäri maan ihan samalla tavalla, mutta noita typeriä päätöksiä erityisesti Kuopiossa.
 
Kenties itäsuomen peräkammareista sikiää enämpi myös noita typerien päätösten tekijöitä.
 
Noinhan sen täytyy olla. Kas kun en tuota heti hoksannut.
 
J.Heldenview sanoi:
Kenties itäsuomen peräkammareista sikiää enämpi myös noita typerien päätösten tekijöitä.

Aika säälittävä provo. :alppu:
 
Re: Re: Re: Itä-Suomen HO:n linja pitää

Olga sanoi:
Juttuja kyllä sattuu ympäri maan ihan samalla tavalla, mutta noita typeriä päätöksiä erityisesti Kuopiossa.
:ahem: :ahem: :ahem:
 
Juhis sanoi:

Joutasivat kyllä ottaa Itä-suomen hovioikeudelta kaikki tuomitsemisoikeudet pois, on nimittäin niin naurettavia tuomioita tullu aika liuta. Kahdeksan kuukautta ehdollista viiden lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä :nope: :nope:

Rangaistusasteikkojen määrittämisestä joiden mukaan kuitenkin tuomitaan on turha syyttää oikeutta vaan lainsäätäjiä. Onneksi Suomessa sentään toistaiseksi tuomitaan lakien mukaan eikä fiilispohjalta. Niin ja se oli 20kk ei 8kk.
 
Olga sanoi:
Minäkö tyhmä - nyt en ymmärrä. Miten nämä sattuvat aina samaan HO:een, vai uutisoidaanko nämä Kuopion jutut jotenkin aktiivisemmin?

Taitaa olla niin, että Itä-Suomen hovioikeus on itse antanut syyn seurata sieltä lähteviä päätöksiä aktiivisemmin.
 
Haa.

Tämmöisen pukkasi sähköpostista:

===============================================
Vetoomus lainsäädännön muuttamiseksi seksuaalirikosten osalta

HEI!

Tuntuu, että Suomessa tapahtuu nyt niin hirveitä asioita, että asiaan
täytyy edes jollain tavalla yrittää puuttua ja vaikuttaa. Toivon,
että olette aktiivisia ja laitatte allaolevaa viestiä eteenpäin.
______________________________________________________________________

Me allekirjoittaneet olemme järkyttyneitä eritoten lapsiin
kohdistuneista seksuaalirikoksista Suomessa.

Me allekirjoittaneet toivomme, että Suomen rikoslakia uudistettaisiin
törkeiden seksuaalirikosten osalta (raiskaus ja lapseen kohdistunut
haureus) niin, että ensikertalainen ei saisi teostaan lievempää
tuomiota kuin rikoksen uusija ja rangaistus toteutettaisiin
ehdottomana vankeustuomiona.

Lähetä viesti Suomen valtion oikeusministeri Johannes Koskiselle sekä
lakiasianvaliokunnan puheenjohtaja Tuija Braxille, kun listassa on
100 nimeä

(johannes.koskinen@om.fi, tuija.brax@eduskunta.fi).
=================================================

(Tässä pitäisi olla nimilista, mut jätin pois).

Lisäsin oman nimeni ja lähettelin etiäppäin.
 
Taitaisi nykyinenkin lainsäädäntö antaa mahdollisuudet kovempiin tuomioihin, mutta se ongelma on jossain korvien välissä. Tuomiot halutaan pitään 'linjassa', vaikka se olisi vääräkin linja.

Itä-Suomen Hovioikeus voisi olla yksi postauskohde!
 
Jaahas, Nilsiässä on taas tapahtunut. Pari päiväähän ehti jo kulua siitä Runar et Kyllikin perustamasta helikopteri-toikista.
 
Panin itsekin tuon ITG:n meilin etiapain kaikille tutuille viikko sitten. :thumbup:

Toi itasuomen meininki kylla ihmetyttaa, luin eilen siita MTV:n tekstiteeveesta ja heti pani kiroilemaan.
Kuinka ne kehtaa olla duunissa siella oikeudessa, itselle tulee kuva etta ovat kaikki perkeleet samanlaisia lasteensekaantujia ja suojelevat hyvia veljia... :yuck: :thumbdown
 
Ylös