Aivan mahtava video! Lähen justiinsa ryöstelemään!
Kiakkouudelleenvierailijana?
Normi-ihmisenä!
No, pääasia että poliittinen eliitti saa tuta!
Omalta kohdaltani asia tiivistyy näihin pariin postaukseen sekä mitä nomi täydensi hyvin asiaa.
Lisäksi ajatus että toimitaan yhteiskunnan sisällä, mutta ulkopuolella on absurdi. Jos tämä väki ottaisi kímpsunsa ja kampsunsa, suuntaisi jonnekin Itä-Suomen metsiin ja asettuisi sinne asumaan ja elämään täysin omavaraisesti, arvostaisin sitä vastavetona nykymenolle, mutta kun näin ei ole eikä tule olemaan.
Anarkistit (taitaa muuten olla väärä termi tässä käyttää) käyttävät 100% nyky-yhteiskunnan palveluja ja minusta osa tästä porukasta on vielä siivelläeläjiä eli elävät vihaamansa yhteiskunnan kustannuksella sen sijaan että olisivat rakentamassa sitä tai sitä utopiaa, mistä ympäripyöreissä huuhaakuvitelmisssaan puhuvat.
Fasaldin kaipaama yhteiskuntamalli toimii kyllä muuten esim. Yhdysvalloissa ym. jengialueilla. Siellä ei ole muita sääntöjä kuin että vahvin määrää, sillä siihen mennään siinä vaiheessa kun ei ole "yhteiskunnan kirjoitettuja sääntöjä". Eilen tuli telkkarista ohjelma Trenton nimisen kaupungin SexMoneyMurder (SMM) jengin toiminnasta ko., kaupungissa ja tuli mieleen nimenomaan anarkistien filosofia: siinä ollaan täysin yhteiskunnan ulkopuolella
ja silti siellä on säännöt mutta säännöt laatii se kuka on väkivaltaisin tyyppi.
Pyytäisin fasaldia luonnehtimaan jonkinlaisen kuvan että minkälainen onnela se anarkistinen maailma olisi ja kuinka se toimii? Kuinka hoidetaan esim.
]- terveydenhuolto
- muut sosiaalipalvelut"
Voidaan järjestää samalta pohjalta kuin sosiaalipalvelut.- ihmisten koulutus
- yritystoiminta
Tätä kaikkea on käsitelty tässä Wiki-artikkelissa:- yhteiskunnan yhteisten asioiden rahoitus
- turvallisuusasiat (poliisi, palokunta, armeija).
- yhteydet muihin valtioihin
http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Anarkokapitalismi&oldid=908547Poliisi, armeija,laitos yksityistettäisiin eli korvattaisiin vartiointiliikkeillä, yksityisetsivillä ja välimiestuomareilla. Verot ja valtio lakkautettaisiin, mutta turvallisuusyhtiöt ja oikeusjärjestelmän byrokraatit hoitaisivat asiakkaidensa rahoilla suunnilleen samoja asioita kuin poliisit ja tuomarit nykyisin veronmaksajien rahoilla. Henkirikoksista, pahoinpitelyistä, vapauteen kohdistuvista rikoksista ja omaisuusrikoksista kuten varkaudesta, ryöstöstä, kiristyksestä ja petoksesta voitaisiin rangaista ja periä vahingonkorvauksia. Samoin kuin nykyäänkin eräissä maissa asianajaja voisi vaatia vain osuuden rikollisen maksamasta vahingonkorvauksesta tai sakosta palkkiokseen, mikä olisi köyhillekin hyvä mahdollisuus saada oikeusturvaa huolimatta asianajajien palkkioiden mahdollisesta kalleudesta.
Anarkokapitalismissa myös mahdolliset armeijat olisivat yksityisiä. Yksi mahdollisuus olisivat jonkinlaiset suojeluskunnat. Toinen mahdollisuus olisivat kaupalliset armeijayhtiöt. Periaatteessa olisi mahdollista myös, ettei erillisiä armeijoita olisi, vaan yksityiset vartijat ja etsivät hoitaisivat tärkeimmät nykyiset armeijan ja rajavartiolaitoksen tehtävät. Anarkokapitalismissa monissa kiinteistöissä aseenkanto olisi todennäköisesti sallittu myös yksityishenkilöille, jotka voisivat siten estää rikoksia.
Anarkokapitalismissa ei olisi valtion rajoja eikä siten valtiollisia tulleja, koska valtioita ei määritelmän mukaan olisi. Niinpä todennäköisesti ei olisi niin tiukkaa rajakontrollia ja maahanmuuton kontrollia kuin nykyvaltioissa, koska valtioilla on nykyään niin
laaja alueellinen monopoli.
Tuohan ei välttämättä onnistu. Julkinen sektori ei haluaisi millään päästää tätä väkeä otteestaan, vaikka se muuttaisikin jonnekin Itä-Suomen metsiin asumaan ja eläisi täysin omavaraisesti. Heille määrättäisiin arvioverotus jonkin hatusta revityn laskelman perusteella.
Yritystoiminta hoidetaan tietysti yksityisellä rahoituksella ja yksityisten yrittäjien toimesta.
Poliisi, armeija,laitos yksityistettäisiin eli korvattaisiin vartiointiliikkeillä, yksityisetsivillä ja välimiestuomareilla. Verot ja valtio lakkautettaisiin, mutta turvallisuusyhtiöt ja oikeusjärjestelmän byrokraatit hoitaisivat asiakkaidensa rahoilla suunnilleen samoja asioita kuin poliisit ja tuomarit nykyisin veronmaksajien rahoilla. Henkirikoksista, pahoinpitelyistä, vapauteen kohdistuvista rikoksista ja omaisuusrikoksista kuten varkaudesta, ryöstöstä, kiristyksestä ja petoksesta voitaisiin rangaista ja periä vahingonkorvauksia. Samoin kuin nykyäänkin eräissä maissa asianajaja voisi vaatia vain osuuden rikollisen maksamasta vahingonkorvauksesta tai sakosta palkkiokseen, mikä olisi köyhillekin hyvä mahdollisuus saada oikeusturvaa huolimatta asianajajien palkkioiden mahdollisesta kalleudesta.
Jos toinen ei siihen ole suostuvainen, niin mitäs sitten?
Ihmiset tuppaavat olemaan ainakin jossain määrin itsekkäitä. Miksi mun kannattaisi myöntää Fasaldin omistusoikeus esimerkiksi asuntoonsa? Millä perusteella hän voisi väittää itsellään olevan siihen oikeuden? Tietysti voi vedota siihen, että on rakentanut tai ostanut sen, se ei vaan sido minua millään tavalla, jos mä en ole ollut sopimusosapuoli. Siispä voisin muuttaa sinne ja pitää vielä oman harkintani mukaan irtaimiston.Viiminen jok' on pystyssä voittaa. Se on sitä anarko-realismia.