Kenen mielestä? Joidenkin ihmisten mielestä Stalinin ja Hitlerin diktatuuritkin toimivat hyvin.
Useimpien mielestä. Ja useimmat ovat sitä mieltä, että niin on hyvä. Hienosti muuten vedit sekä natsi- että kommunistikortin esiin samassa lauseessa. Eivät kuitenkaan liene enemmistössä ne, joiden mielestä Stalinin ja Hitlerin diktatuurit toimivat hyvin.
Jos päätöksenteon sujuvuus antaa jonkinlaisen moraalisen oikeuden, niin eikö kaikki valta pitäisi siinä tapauksessa mieluummin keskittää yhdelle henkilölle?
Ei voi vetää ääripäästä toiseen. *tähän väliin sepustukset kultaisesta keskitiestä ynnä muista klassisista kliseistä*
Mitkä ovat mielestäsi ihmisten ”perusoikeudet” ja mihin ne perustuvat? Oletko sitä mieltä, että ihmisillä on oikeus vain niihin asioihin, joihin kulloinkin vallassa oleva poliittinen eliitti antaa heille oikeudet?
Mielestäni ihmisen "perusoikeudet" ovat hyvin pitkälti ne, jotka Suomen perustuslaissa on säädetty. Minulle Suomen "poliittisen eliitin" asettamat perusoikeudet kelpaavat. Sen sijaan monen muun maan "poliittinen eliitti" ei turvaa kansalaisille ainuttakaan perusoikeutta, mikä on tietysti huono asia.
Eli hyväksyt siis ihan minkä tahansa mielivallan, jonka poliittinen eliitti kirjoittaa lain muotoon?
Tässä ei väitellä siitä kysymyksestä, pystyykö valtio pakottamaan ihmiset noudattamaan lakeja. Kysymys on se, onko se moraalisesti hyväksyttävää.
Ei se ole mielivaltaa, kun valta on aidosti kansalta peräisin. Suomessa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, jolla voi vaikuttaa demokraattisissa vaaleissa.
Kaikkia säädettyjä lakeja en hyväksy, mutta ei kaikki voikaan mennä juuri niin kuin itse haluaisin.
On mielestäni moraalisesti hyväksyttävämpää mennä enemmistön kuin vähemmistön ehdoilla. Ei viiden miljoonan kansalaisen joukosta voi millään tavalla
järkevästi valita päättäjiä saatikka tehdä päätöksiä, joten se pitää tehdä
vähiten tyhmällä tavalla, joka sattuu olemaan edustuksellinen demokratia.