Jääkiekon Maailmanmestaruuskilpailut 2010

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Joo tosiaan Vehanen on kyllä rautaa tällä hetkellä. Muuten tuo valmennus ei sitten oikein olekkaan vakuuttanut. Jotenkin on suomen joukkue ollut niin pahasti sekaisin hetkittäin Jalosen aikana etten muista moista kokeneeni.
 
Norja johtaa Tsekkiä 1-0 ensimmäisen erän jälkeen. Tsekki hallitsi alussa peliä suvereenisti, mutta Norja pääsi peliin mukaan erän kuluessa. Loppupuolella Norja jopa hallitsi peliä.

Tämä peli ei ole Norjan kannalta mikään kuoleman ottelu, sillä jatkopaikkaan riittää heikosti pelanneen Ranskan lyöminen kolmannessa ottelussa. Hyvin Norja on kuitenkin syttynyt taistelemaan. Jagr pääsi pari vetoa tekemään, mutta kuumui erän lopussa ja otti itselleen turhan jäähyn lyömällä norjalaispelaajaa tuomarin seistessä parin metrin päässä.
 
Heh, ensin jengi itkee sitä ettei Jalonen uskalla muuttaa aiemmin tehtyä päätöstä ykkösmaalivahdista ja nyt kun sitten reagoi oikein ja pistää ns. kuuman veskarin peliin niin häntä syytetään panikoinnista. :D
 
Veskarin työ on todennäköisyyspelaamista, varsinkin pohjois-amerikkalaisia NHL-hyökkääjiä vastaan. Rinne on siinä kertaluokkaa parempi perustasoltaan kuin Vehanen. Rinne on myös ehkä Nupen jälkeen Suomen kovin taistelija veskareista. Vastaan on tulossa NHL-äijiä, eikä KHL:n kiemurtelijoita. Minä olisin mennyt Rinteellä, kuten rauhassa tehtyyn analyysiin perustunut suunnitelma oli. Pidän ratkaisua paniikinomaisena johdolta, joka on ollut erittäin selkeä ja looginen tekemisessään tähän asti.
 
Heh, ensin jengi itkee sitä ettei Jalonen uskalla muuttaa aiemmin tehtyä päätöstä ykkösmaalivahdista ja nyt kun sitten reagoi oikein ja pistää ns. kuuman veskarin peliin niin häntä syytetään panikoinnista. :D
Mä en ole nähnyt oikeastaan, kuin yhden sellaisen kommentin. (ja eri linjoillahan tuo Mehe on verrattuna moneen muuhun!) Että aika pienestä jengistä on kyse. Voisi tietysti lukea niitä kommentteja, ennen kuin tekee yleistyksiä. ;)

Minusta vaihto kuumaan veskariin on ihan paikallaan. Varsinkin, kun joukkue on maalienteossa aivan onneton.
 
Norja pelaa sinänsä hyvin, mutta jäähyjä otetaan liikaa. Jagr on vaarallinen ylivoimalla ja teki nyt jo toisen maalin ottelussa. 5 pistettä kahdessa ottelussa on hyvä tulos hänelle. Tulee todella jännä loppu otteluun.
 
Norja pelaa sinänsä hyvin, mutta jäähyjä otetaan liikaa. Jagr on vaarallinen ylivoimalla ja teki nyt jo toisen maalin ottelussa. 5 pistettä kahdessa ottelussa on hyvä tulos hänelle. Tulee todella jännä loppu otteluun.
Jagr kovempi kuin Suomen hyökkääjät yhteensä:o
 
Norja voittaa 2-3. Kylläpä tulee yllätyksiä näissä kisoissa. Maalivahtipeli oli jälleen avain menestykseen. Norjan moken torjuntaprosentti yli 95 %.

Jagr on selvästi tsekin pelin sielu. Lopussa aikalisän ainoa funktio oli lepuuttaa Jagria niin, että hän voi mennä pelaamaan vielä erän viimeisen minuutin.
 
Ja Valko-Venäjä vie Slovakiaa.. :rolleyes: Ties mitkä joukkueet siellä top-8:ssa on.
 
Isojen B-tiimit pelaa pienten A-tiimejä vastaan. Ei tosin riitä selittämään, tasoeron pitäisi silti olla riittävä.
Niin pitäisi tai sitten se ero ei olekaan ollut niin suuri, kuin on kuviteltu.
---

Eikä "kuuluisemmat" nimet selässä tosiaankaan takaa voittoa. Nimellä (tai vaikkapa itseluottamuksella vrt. keskustelu toisessa toikissa) ei tehdä jääkiekossa yhtään maalia - ennenkaikkea tarvitaan mailaa ja kiekkoa...;)

Aika usein päävalmentajaa arvostellaan. Enkä itsekään ole viime vuosina (Summasesta lähtien) ole ollut järin tyytyväinen valmentajiin. Haluaisin kentälle HENKEÄ...APINANraivoa jne. jne. (vähän kuten vaikkapa Pillu tai Aaltonen parhaimillaan tässä joukkueessa)
 
Ennakkosuosikeista Kanada, Venäjä ja Ruotsi ovat pitäneet tasonsa eivätkä ole horjahdelleet. Suomi, Tshekki ja USA ovat puolestaan kyntäneet - jenkit kaikkein pahiten.
 
Eilen Ranska melkein yllätti svedut, joten ei sielläkään aivan hereillä olla.
Mielestäni Vehanen on oikea valinta, se pelaa kellä paras vire.

Tietenkin nyt vaan käy niin että Vehanen imuroi ainakin yhden maalin, ja
kun Suomi ei pysty tekemään yhtä maalia enempää per matsi, on kisat
paketissa:nope:
 
Ylös