Jääkiekon MM 2012, rilliottelu, 20.5.2012: Tšekki - Sv.. Suomi, liveseuranta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ja itse ainakin kuulen "tavan tallaajilta" joitakin älyttömiä "analyysejä" peleistä, joissa yleensä haukutaan maalivahtia, ja muistan että noinhan se Mertsikin pelin näki. Hyvä homma että ilmaiseksi Taivaiset ja kumppanit selostavat nykyään.

Ei kai analysointi ole kiellettyä Keskustelu foorumilla? Onko Mertsi aina väärässä? Ei se oikeassakaan läheskään joka kerta ole, eikä hän ole mikään asiantuntija.

Eikä se, ettei maalivahti ole millään tavalla huikea tai edes parempi kuin vastustajan ole mitään haukkumista. Jompikumpi on vaan yleensä parempi.
 
Vehanen ei ollut eilen eikä tänään parhaimmillaan, mutta häntä ei tappioista voi syyttää. Hyvänä päivänä olisi 1-2 maalia tarttunut, tänä viikonloppuna ei ollut onni matkassa.
 
Ainahan Vehasen peli on yliaktiivista verrattuna moneen muuhun. Samalla tavalla hän pelasi viime keväänäkin, mutta silloin pakit hoitivat hommansa paremmin. Toki jos silloinkin kritisoitte Vehasta, niin ajattelette vain maalivahtipelistä eri tavalla. Mutta jos viime kevään Vehasta hehkutti ja tämän kevään Vehasta haukkui, niin ei ole ihan arvostettavin mielipide. Pari ylimääräistä pomppua tuli toki, mutta jos viisikko hylkää ensin Lehtosen ja sitten Vehasen, ei voikaan olla parhaimmillaan.

Olen eri mieltä tuosta prosenttipelaamista ja eurooppalainen tyyli laskea torjuntaprosentteja ynnä muita on mielestäni idiottimaista. Tykkään P-Amerikan tyylistä. Jos voitat, olet kuningas, jos häviät, et pelaa. Tilastoilla ei niin merkitystä. Joku voi saada 30 helppoa kiekkoa pelissä ja ottaa kaikki, ja joku voi saada 15 kiekkoa muttei joillekin maaleille voi mitään. Toki tämä isossa kuvassa tasoittuu.

En ole koskaan ollut Vehasen pelaamisen ystävä.

Prosenttipelaamisella tarkoitan sitä, että maalivahtipeli perustuu maalinteon onnistumisen todennäköisyyden pienentämiseen oikealla sijoittumisella ja kiekon tarkoituksenmukaisella pelaamisella.

Kun veskari tuntuu tekevän useita huikeita seivejä, on yleensä kyse siitä, että hän pelaa itsensä tilanteisiin, joissa joutuu taistelemaan itsensä takaisin mukaan.

En minä Vehasta syytä, mutta jos hän ei olisi hävinnyt Stepanekille puhtaasti, ei Suomikaan olisi hävinnyt Tsekille. Fakta.
 
Ei kai analysointi ole kiellettyä Keskustelu foorumilla? Onko Mertsi aina väärässä? Ei se oikeassakaan läheskään joka kerta ole, eikä hän ole mikään asiantuntija.

En minä ainakaan ole kieltämässä. Mainitsin vain syyn sille, kun puhuin Mertsin manipulaatiosta, enkä silläkään viitannut mitenkään foorumiin, vaan "tavan tallaajiin".

Ja nimenomaan. Hän ei todellakaan ole mikään asiantuntija, mutta tarjoilee silti omia analyysejään tilanteista, jotka todellakin ovat useimmin vääriä.

Monesti hän valittelee kun "joudutaan pelaamaan alaspäin", vaikka se kuuluu Suomen pelitapaan oleellisesti. Aina pitää joku syypää hakea maaleihin, ja yleensä se on syyttä maalivahti. Sen lisäksi hän ei tunne sääntöjä. Esimerkiksi Mertsin mukaan kiekkoa ei saa ohjata luistimella maaliin.

Näin muutamaksi räikeimmäksi esimerkiksi viime päiviltä. Mutta ilmeisesti ollaan tästä samaa mieltä, joten miksi jankata?

Eikä se, ettei maalivahti ole millään tavalla huikea tai edes parempi kuin vastustajan ole mitään haukkumista. Jompikumpi on vaan yleensä parempi.

Jos luen kommentin, missä sanotaan Suomen kaatuneen tänään maalivahtipeliin, niin se on mielestäni selkeä väärä tulkinta ja tartun siihen. Onko "haukkuminen" se oikea termi, en tiedä, mutta ehkä tuo termi ei olekaan se oleellisin pointti.
 
Ei tää suomen peli maalivahtiin ole kaatunut. Maalinteko on SE ongelma. Meillä ei yksinkertaisesti ole maailmanluokan maalintekijöitä. Pelillisesti suomi kyllä pärjää ketä vastaan vaan MM-kisoissa. Maalinteko-ongelma usein tiivistyy siihen, että vastustajan maalivahti tuntuu aina kentän (joskus jopa maailman) parhaalta. Kyse on kuitenkin puutteellisesta maalintekotaidosta. Liian usein leivotaan ennen laukausta ja laukausten laatu on heikko.
 
Ihan sama miten tää peli päättyy, mutta jonkun suomen joukkueesta pitää haukkua yleisö. Hävettää.

Myönnän muuten Kazakstan matsissa miettineeni, että mitä se vieressäni istuva henkilö mahtaisi ajatella minusta jos rupeaisin siellä huutamaan.

Pidempään pohdittuani päätin olla hiljaa. :o
 
Jos YLE Puheesta oli kyse niin Juha Pajuoja ei nyt vielä mikään toimittaja ole.
 
Ei tää suomen peli maalivahtiin ole kaatunut. Maalinteko on SE ongelma. Meillä ei yksinkertaisesti ole maailmanluokan maalintekijöitä. Pelillisesti suomi kyllä pärjää ketä vastaan vaan MM-kisoissa. Maalinteko-ongelma usein tiivistyy siihen, että vastustajan maalivahti tuntuu aina kentän (joskus jopa maailman) parhaalta. Kyse on kuitenkin puutteellisesta maalintekotaidosta. Liian usein leivotaan ennen laukausta ja laukausten laatu on heikko.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Maalivahtien peluuttamisesta on jauhettu aivan liikaa. Tsekkiottelu olisi ollut voitettavissa kun vastustaja puutui kolmannessa erässä. Venäjää ei olisi voitettu tuolla kalustolla millään.
 
Ratkaisu pitää Vehanen maalissa ensimmäisen erän jälkeen osoittautui oikeaksi. Tsekit eivät toisessa erässä tehneet lisää maaleja ja joukkue heräsi taistelemaan ottelun edetessä. Viimeistely oli se, mihin pronssimahdollisuus kaatui. Suomi pyöritti kyllä suvereenisti peliä kolmannessa erässä, mutta pitkän syöttelyn jälkeen valtaosa vedoista meni joko maalin ohi tai suoraan päin maalivahtia.
 
Kaikki pelaa kampanjoiden lisäksi voitaisiin pitää Kaikki tekee maalin kampanja.
 
Kaikki pelaa kampanjoiden lisäksi voitaisiin pitää Kaikki tekee maalin kampanja.

No kyllä mulle kelpaa hätätapauksessa myös joku tekee kampanjakin jos se vaan tuottaa kovemmalla prosentilla maaleja noista paikoista.

Filppulalla (4 maalia) on hyvät kädet ja se teki hienoja maaleja. Muutamasta tuli jopa Selänne mieleen. Ongelma on siinä, että vaikka Filppulalla on mailatekniikkaakin ja 182 cm ja 84 kg niin Valtteri ei pääse riittävän usein noille tekopaikoille. Hidas Filppula ei ole, mutta ei häikäisevän nopeakaan.

Jokinen (5 maalia) löysi hitaammin roolinsa, mutta maaleja tuli sitten kuitenkin. Ei ole samanlainen kynämies kun Filppula, mutta taitoa löytyy kuten pronssiottelun maali ja muutamat aikaisemmat ohjaukset laukauksista osoittivat. Hieman samaa ongelmaa kuin Filppulalla eli ei pääse riittävän usein vastustajien suurten pakkien seassa tekopaikoille. Jokinen on 181 cm ja 86 kg, eli saman kokoinen kuin Valtteri.

Koivu (3 maalia) on hieman raamikkaampi kuin edellä mainitut herrat; 189 cm, 92 kg. Koivulla on ketjussa ja joukkueessa iso rooli, mutta Koivu ei ole maalitykki. Hän on se joka järjestelee ne paikat.
 
Nuo kolme mainitsemaasi kaveria tekiväy NHL:ssä yhteensä vähemmän maaleja tällä kaudellla kuin Malkin.:o En poikia dissaa, mutta tuo tilasto alleviivaa Suomen maalintekijöiden puutteen.
 
Filppula on pelaajatyypiltään pelintekijä sekä hyvä myös puolustustehtävissä. Filppulan heikkous on säästeliäästi käytetty ja NHL-tasolle kehno laukaus, minkä takia maalejakaan ei oikein tule. Luistimilla Filppula on hyvinkin nopea, mikä ei tässä turnauksessa kyllä oikein näkynyt samalla tavalla kuin kapeassa kaukalossa.

Jokinen on tämänvuotisen joukkueen pelaajista puhtain maalintekijä (parhaalla kaudella 30 maalia NHL:ssä), muttei maailmanluokkaa tehtävässään. Laukaus ei hänelläkään ole tästä huolimatta kovinkaan kummoinen. Jokinen on tunnettu rankkarispesialistina, mistä todisteena tämänpäiväinen maali.

Koivu on isokokoinen yleispelaaja, joka on kaikessa hyvä ja puolustuspäässä erinomainen. Suuria heikkouksia hänellä ei mielestäni ole.

Tästä voidaan päätellä se, minkä kaikki jo tietävät, eli joukkueessa ei tälläkään kertaa ollut tarpeeksi viimeistelytaitoa isoissa matseissa. Viimevuotinen maalikuningas Immonen oli tänä keväänä vaisu.
 
Vehasen esittämällä maalivahtipelillä välierässä ja finaalissa oltaisiin hävitty vaikka Jukureille. Sekään seikka ei pois pyyhkiydy vaikka höpötettäisiin maalintekovaikeuksista maailman tappiin. Ero näissä asioissa on se, että Suomi on perinteisesti maalintekoon tarvinnut muita huippujengejä enemmän paikkoja, mutta maalivahtipeli on pettänyt erittäin harvoin.
 
E: tainojoo... Jos jotkut väkisin katsovat peliä mummon teholaseilla, niin sitten katsovat.
 
Ylös