Jääkiekon SM-liigan tapahtumat, sattumukset ja otteluseuranta kaudella 2017 - 2018

Kerron yhteyksistäni ikätoveriini Lartamaan Hämeenlinnan Seurahuoneen edessä heti saunan jälkeen.
 
Markus Hamekankaanperä taklannut Leskistä päähän ja ulos.

13 peliä?

12 pelin kakku tuli.

Kurinpito piti taklausta seitsemän ottelun pelikiellon arvoisena tekona, minkä lisäksi se jatkoi Kankaanperän pannaa viidellä ottelulla aikaisemman kurinpitohistorian takia.
– Kankaanperällä oli hyvin aikaa tiedostaa pelitilanne ja päättää miten hän aikoo matalassa asennossa olevaa vastustajaa taklata. Kankaanperä on osoittanut sääntöjen vastaisella taklauksella selvää vastustajan kunnioituksen puuttumista.
 
Juu, ja nyt nää pelikieltojen pituudet alkaa olla linjassa suhteessa tekoihin. Pidän hyväna asiana sitä ettei Kousa saanut pelikieltoa Jääskään kohdistuneesta taklauksesta, vaikka päähän osuikin. Ainakin muistelisin jostain lukeneeni että taklattava otti sen aika pitkälti omaan piikkiinsä. Lambergin ja Kankaanperän kaltaisista sikailuista kuuluukin rangaista tuntuvasti.
 
Osa uhreista ei ole vielä voinut pelaa töötin jälkeen. SaiPan ulkomaan "vahvistuksen" töötti KKn Keräseen meni vaan ihan liian pienellä rangaistuksella läpi.
 
Toivottavasti tää uudistus meinaa sitäkin et rehdeistä myllyistä ei ruveta heti 10 peliä antamaan...
 
Rehti mylly?

Koska väkivalta on rehellistä, jos se säännöissä kielletään?
Jos joukkueen a pelaaja taklaa joukkueen b pelaajan sairastuvalle sääntöjen rajamailla (tai saa muuten tunteet kuumennettua), niin yleensähän siitä seuraa mylly jossa otetaan miehestä mittaa. Nyrkein.

Eri juttuja sitten nämä et selätyksen jälkeen ruvetaan hakkaamaan päätä jäähän. Ne taas ei kuulu rehtiin myllyyn lainkaan.
 
Siellähän pelataan taas. Kärpät tulleet NiMoon. 0-0 vielä.

Mikkelissä tutut Jukurit ja KK vastakkain. Jyskälässä Lukko, Turkkusessa Pelsut, Saipan Pallo kohtaa Pallokerhon ja vielä Ässät tässä haastaa Tapparan.
 
Jos joukkueen a pelaaja taklaa joukkueen b pelaajan sairastuvalle sääntöjen rajamailla (tai saa muuten tunteet kuumennettua), niin yleensähän siitä seuraa mylly jossa otetaan miehestä mittaa. Nyrkein.

Eri juttuja sitten nämä et selätyksen jälkeen ruvetaan hakkaamaan päätä jäähän. Ne taas ei kuulu rehtiin myllyyn lainkaan.
Minkä ikäistä junioria on mielestäsi OK hakata nyrkillä päähän? Siis kun aikuisten peleistähän ne mallit otetaan ja myös juniori-ikäiset pelaavat aikuisten sarjoissa.
 
Minkä ikäistä junioria on mielestäsi OK hakata nyrkillä päähän? Siis kun aikuisten peleistähän ne mallit otetaan ja myös juniori-ikäiset pelaavat aikuisten sarjoissa.
No junnusarjat olkoot ny asia erikseen. Niissä tuomittavaa.

En ny meinaa myllyjen puolustelemisella sitä et pitäis Jarkkoruutumaisesti ajaa 16v liigadebytantti pihalle. Vaan sitä et joissain määrinhän koodistoon kuuluu (ainakin jenkkilässä) nuo et jos ajat epäurheilijamaisesti toista niin joudut vähän maksamaan siitä.
 
Tuollaiset koodistot on syytä kyseenalaistaa. Ei ole pelaajien (tai valmentajien) tehtävä toimia tuomarina ja rangaistuksen toimeenpanijoina.
 
Ylös