Leijonien peli Tre Kronoria vastaan oli hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon etenkin kerrasta poikki-systeemillä pelattava peli on kiinni joukkueen psyykkisestä tilasta.
Puolitoista erää Suomen joukkue oli inspiroituneessa tilassa ja se näytti voittamattomalta. Suomalaisilla oli hauskaa kentällä, kun taas ruotsalaisissa näkyi jo turhautumisen merkkejä.
Ruotsin helppo 2-5 maali horjutti kuitenkin Suomen momentumia, mutta heti perään tullut ottelun kulminaatiopiste, 3-5 kavennus, romahdutti sen. Leijonilta loppui pelihuumori eivätkä he saaneet sitä enää takaisin.
Ruotsi voitti ja kaikki kunnia heille siitä, mutta jos Leijonat olisivat onnistuneet katkaisemaan Tre Kronorin hurmoksen vaikkapa 5-5 tilanteeseen, jolloin siihen olisi ollut ehkä viimeinen mahdollisuus, Suomi olisi saattanut pelata eilisessä välieräpelissä. Oli turhauttavaa huomata, ettei niinkin ammattimaisesti johdettu joukkue kuin Suomen A-maajoukkuekin on, osannut missään vaiheessa viimeisen puolen tunnin aikana pysäyttää Tre Kronorin peli-iloittelua, vaikka siihen olisi ollut olemassa monia muitakin keinoja kuin maalinteko.
Vaatimattommammalle keskipituudellemme ja NHL-huippujen vähäisyydelle suhteessa kilpailijajoukkueisiin emme ainakaan lyhyellä tähtäimellä voi mitään, mutta joukkueen psyykkistä tilaa ja momentumin kääntämistä voi onneksi harjaannuttaa. Ehdotankin Raimo Summaselle maajoukkueleirityksen ohjelmaksi pikashakin pelaamista; pidän täysin mahdollisena, että suomalainenkin jääkiekkoilija/valmentaja voisi oppia paineen alla pelaamisen dynamiikan ja osaisi jonain päivänä tehdä järkeviä ja ovelia ratkaisuja toinen toisensa perään pikatahtiin. Niin kuin Kolme Metallipäähinettäkin parhaina hetkinään osaa.