Jääkiekon MM-kisojen parannusehdotuksia.

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Tässä on taas olympiatalvena vellonut keskustelu näiden kisojen jokavuotisesta tarpeellisuudesta, kun parhaat on jo nähty. Jos näet ongelmaa tilanteessa, millainen systeemin pitäisi olla, kun ajatellaan MM-kisoja, olympialaisia ja mahdollista World Cupia?

Toinen kritiikkiä saanut asia on turnausjärjestelmä. Parhaat maat eivät juuri koskaan kohtaa kaikki parhaita. Pitkään on puhuttu seitsemästä parhaasta (Suomi, Ruotsi, Kanada, Usa, Venäjä, Tsekki, Slovakia) ja yhdella joukkueella on periaatteessa mahdollisuus kohdata muut kuusi parasta, mutta näin harvoin tapahtuu, ja maksimissaan kahdella joukkueella per turnaus, eli heillä jotka ovat finaalissa. Muutenkin yhden ottelun merkitys on pudotuspeleissä todella suuri, joka tuo onnen mukaan kuvioihin. Toinen asia on se josta on tänään puhuttu. Voittamalla lohkonsa Suomi saa puolivälierässä vastaan Kanadan, ja häviämällä Tsekin tai Ruotsin. Paljon on puhuttu siitä että kannattaa hävitä. Tässä ei tunnu olevan mitään järkeä. Keksitkö parempaa systeemiä, ja miksi se olisi parempi?

Keskustelua ja pohdintaa aiheista. Muutakin kritiikkia ja parannusehdotuksia toki mukaan, mitä itse mainitsin.


Itse en valitettavasti ehdi heittää omia muutosehdotuksiani mukaan, kun matsi alkaa juuri ja on sen jälkeen kouluhommia, mutta huomenna pääsen mukaan toivottavasti jo alkaneeseen keskusteluun.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
MM-kisojen arvo nousisi, jos kisat käytäisiin esim. kahden vuoden välein ja jos tässä rytmityksessä otettaisiin huomioon olympilaiset/World Cup:t. Paljonhan on kiinni siitä miten NHL:ssä suhtaudutaan isoihin kisoihin. Viime vuodethan ovat olleet suotuisia NHL:n kannalta.

Minulle kelpaa kyllä kisat joka vuosikin eli onhan siinä jotain traditioita näin kesän kynnyksellä helteessä katsoa parasta joukkueurheilua. Joskin tässä tapauksessa toivoisi kaikilta joukkueilta parasta mahdollista kokoonpanoa. Ikävä kyllä NHL tulee tässä olemaan aina rajoittava tekijä.

Turnausjärjestelmä on täysin riippuvainen siitä paljonko kisoissa on joukkueita ja aikaa on käytettävissä. Monenlaista on tullut tietty penkkiurheiluvuosien aikana nähtyä. Tokihan se olisi ihan kiva juttu, jos kaikki parhaat joukkueet pelaisivat enämpi keskenään, muttei käytännössä ajanpuutteen takia mahdollista. Niin ja mainittakoot, että olen ilman muuta laajempien (enämpi joukkueita) kisojen kannalla eli sen takia joukkueiden määrän vähentäminen (joka mahdollistaisi enemmän otteluita "parempien maiden kesken") ei ole jääkiekon "globaalin" kehityksen takia hyvä asia. Sitäpaitsi joukkueita pitäisi vähentää tuntuvasti (melkein puoleen?), ennen kuin sarjamuotoinen turnausjärjestelmä olisi mahdollinen. Turnaukseen käytettävää aikaakaan ei voi yhtään pidentää. Ihan jo pelkästään pelaajien takia.

Näiden seikkojen vuoksi olemme mielestäni kiinni - melko pysyvästi - playoff tyyppisessä pelijärjestelmässä. Ehkä jatkosarja voitaisiin pelata toisella tapaa eli vähentää ensinnäkin niiden joukkueiden määrä jotka pääsevät jatkosarjaan ja playoffeihin. (enämpi keskinäisiä otteluita jatkoon selvinneiden kesken, ennen playoffeja) No jäi nyt miettimättä/laskematta tarkemmin. ;)
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
Kyllä se vaan on fakta, että ei se NHL tule pistämään orkesteria kiinni MM-kisojen takia vaikka ne pelattaisiin kahden vuoden välein. Mutta toisaalta ehkä näistä karkeloista jaksaisi edes jollain tasolla syttyä jos eivät olisi ihan joka vuotinen pordelli.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Jääkiekon MM-kisat kuuluu kevääseen kuin lumi talveen. Ihan turha lähteä tuohon "harvemmin niin arvostus nousee" scheisseen. Onhan tuo nähty nytkin että ihan maailman parhaita siellä on mukana Ovetskin, Malkin ja kumppanit. Viime vuosina myös Crosby & Co.
Joukkuemäärän voisi ehkä pudottaa kahteentoista mutta muuten ei tarvitse juuri kopeloida.
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Joka toinen vuosi voisi pelata, parittomina vuosina. Parillisina vuosina sitten olympiakisat ja World Cup vuorotellen.
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
- Joukkuemäärä tiputetaan 10-12. Näistä muodostetaan heti ne 5-6 joukkueen alkulohkot eikä lätkitä mitään esileikkikierrosta jolle ranskat ja kazakstanit pääsevät sohlailemaan. Lohkojensa voittajat suoraan välieriin ja neljä seuraavaa matsaavat keskenään lopuista.

- Jokaisella TOP7-rankingin joukkueella on oltava kokoonpanossaan vähintään 5 NHL-pelaajaa. Muuten suljetaan turnauksesta.

- Kisat pidetään vastaisuudessa joka toinen vuosi (parittomina vuosina). Jos joku välttämättä haluaa nähdä rääppiäisiä vapun jälkeen, niin pelatkoon suuret maat jonkun Skoda Cup -tyylisen turneen ja kerätköön aaseilta rahat pois.

- World Cupien pelaamisaikataulua pitää kiristää huomattavasti. 7-8 vuoden välit ovat paitsi epäsäännöllisiä niin myös järjettömiä. Totta on sekin, että arvostus karisee jos kisoja pidetään liian harvoin. Nämä sitten aikataululla 2012-2016 jne

- World Cup nostetaan absoluuttiseksi ykkösturnaukseksi. Olympialaisia on pelattu liikaa ilman maailman parhaita joten sen arvostus on kärsinyt. World Cupissa tulee pelata kaikki parhaat NHL- ja KHL-liigoista.
 

Ma

Arrogant Opportunist
Liittynyt
7.5.1999
Viestit
3606
Sijainti
UP, Michigan
Yksinkertainen lohkojärjestelmä jossa kahdeksan joukkuetta pelaisi alkusarjassa toisiaan vastaan. Neljä parasta välieriin. Näin saataisiin aina nähdä huippumaiden kohtaamisia, ja ottelumäärä pysyisi samana.

Jääkiekon rankingin 7-12 pelaisi kisojen alla kahdesta vapaasta paikasta kuuden rankingin kärkimaan mukana "pääkisoihin". Ranking voisi koostua esim. kahden-neljän viime vuoden aikana pelatuista MM-kisoista, Olympialaisista ja World Cupeista.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Karsittaisiin ainakin olympiavuosina tämmöiset mehukestit poies... Olleet varmaan alusta asti B-miesten karkelot muutenkin mm NHL:n takia, niin minulle ainaskin ihan sama vaikka karsittaisiin pois kokonaan.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
- World Cup nostetaan absoluuttiseksi ykkösturnaukseksi. Olympialaisia on pelattu liikaa ilman maailman parhaita joten sen arvostus on kärsinyt. World Cupissa tulee pelata kaikki parhaat NHL- ja KHL-liigoista.
World Cup on täysin Pohjois-Amerikka (lue NHL) vetoinen tapahtuma. Hyvänä puolena on se, että joukkueita on vähän ja että siihen saadaan NHL-vetoisuuden takia parhaat mahdolliset joukkueet.

Huonona puolena pidän juuri sitä, että NHL:lle annetaan yhtään enempää valtaa kansainväliseen kiekkoon (IIHF), mitä sillä jo nyt on. Se olisi suuntaus siihen järjestelmään (samoin kuin joukkueiden tuntuva vähentäminen MM-kisoista) mitä oli vuosikymmenniä sitten.

Eurooppalainen jääkiekko (Suomi mukaanlukien) kärsisi tästä suuntauksesta.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
World Cupissa ja Olympilaisissa on eri säännöt ja erikokoinen kaukalo.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Tiputetaan joukkuemäärä kahdella neljääntoista (ei välttämätön) ja sitten tehdään kaksi lohkoa. Lohkossa kaikki kohtaavat toisensa. Lohkojen huonoimmat tippuvat suoraan I divisioonaan ja sitten neljä parasta kohtaavat puolivälierissä toisen lohkon neljä parasta. Toimii myös kuudellatoista maalla...

Kisat edelleenkin joka vuosi, turha muuttaa ja turha valittaa tästäkin asiasta joka vuosi...
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
MM-kisoissa pitää olla se 16 joukkuetta. Se palvelee kiekon levittämistä ja tason laajentamista. Myös jokavuotisena tapahtumana samasta syystä puolustaa paikkaansa.

Mennään samalla 4 alkulohkolla ja kahdella 6 joukkueen välisarjalla.
Sillä erotuksella, että sarjamuotoisessa järjestelmässä joukkueiden järjestys tasapisteissä määräytyy maalieron ja tehtyjen maalien mukaan, ei keskinäisen ottelun.

Välisarjoista jatkoon joko 4 tai vain 3 parasta, jolloin voittajat saisivat vapaalipun semeihin. Jos 4 parasta, saisivat ne paremmuusjärjestyksessä valita puolivälierävastustajansa toisen lohkon jatkoon menneistä.

Turnauksen luonteeseen kuuluu ja sen ehdoton suola ovat game sevenit, eli kerrasta poikki pleijarit. Toiset vaan murtuu niissä kvarttereissa. Ehdottomasti säilytettävä.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Jääkiekon rankingin 7-12 pelaisi kisojen alla kahdesta vapaasta paikasta kuuden rankingin kärkimaan mukana "pääkisoihin". Ranking voisi koostua esim. kahden-neljän viime vuoden aikana pelatuista MM-kisoista, Olympialaisista ja World Cupeista.
Tälläine ranking on jo olemassa, ja nykyiset lohkot muodostetaan sen mukaan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkiekon_maailmanranking

Ja sitten on ilmeisen virallista, että World Cup pelataan joka neljäs vuosi.
 

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Turnausten aikaväleistä itse olen sitä mieltä että MM-kisat on turhan usein. Yleisurheilussa, jalkapallossa, hiihdossa jne. on MM-kisat harvemmin kuin vuosittain, ja mielestäni se toimii.

MM-kisat siis kahden vuoden välein, parittomina vuosina etteivät osu Olympialaisten kanssa samalle vuodelle. Mahdollinen World Cup sille vuodelle mille ei osu muita kisoja, eli joka neljäs vuosi.

Sitten turnausjärjestelmään.

Toisaalta olisi hyvä pudottaa joukkueiden määrää, mutta toisaalta on hyvä että pienemmätkin lätkämaat voisivat näihin osallistua. Kyllähän tuolla kuitenkin on niin turistimaita mukana että neljääntoista voi aivan helposti pudottaa. Kaksitoistakaan ei olisi paha. Mulle olis vaan tärkeetä että kaikki parhaat sais kohdata keskenään, otteluissa joissa on panosta.

Siksi ehdotankin:

A-sarjassa olevat maat laitetaan rankingin mukaan järjestykseen, ja näistä kuusi parasta ovat suoraan jatkolohkossa. Rankingsijoilla 7-12 pelaavat kaksi alkulohkoa, joiden voittajat pääsevät jatkolohkoon. Eli jatkolohkossa olisi kahdeksan joukkuetta, jotka pelaavat kaikki toisiaan vastaan. Tämän jatkolohkon kaksi huonointa eivät pääse jatkoon. Jatkolohkojen kaksi parasta menevät suoraan välieriin, ja sijoille 3-6 jääneet pelaavat puolivälieräottelut, joiden voittajat menevät välieriin.

Tässä ei voitaisi vanhaan tyyliin ottaa neljää puolivälieräottelua, sillä silloin kaikki olisivat jatkossa eikä näistä jatkolohkon peleistä olisi pakko voittaa yhtäkään. Samoin on panosta voittaa lohko, kun voi välttää kuolemanottelun.
 
Viimeksi muokattu:

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13717
IIHF:n kritiikki poisjääneitä huippuja kohtaan tuskin ainakaan lisää intoa johonkin jokavuotiseen mm-turnaukseen. Tuo vain parittomina vuosina MM-kisat olisi kyllä paikallaan, käytännössä kisojen arvon nostamiseen.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Suomalaisten pitäisi saada laukauksista 0,5 maalia / tolppa.
 

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Milloin WC pelataan,kun siitä on kyllä yli 4 vuotta aikaa jo?
2004 oli viimeksi. En ole yhtään juuri perillä onko tarkempia suunnitelmia tulevaisuudeste, mutta syksystä 2011 on ainakin huhuttu. Joku varmaan tietää paremmin asiasta. Pelottavaa olisi se että jos World Cup tulee niin änäripelaajat eivät välttämättä pääsisi enää olympialaisiin.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Pelottavaa olisi se että jos World Cup tulee niin änäripelaajat eivät välttämättä pääsisi enää olympialaisiin.
Tällä hetkellähän NHL on jo viittaamassa kintaalla Sotsin kisoille, joten miksipä se siintä World Cupista enää mihinkään muuttuisi..
 
Ylös