Japanin maanjäristys/tsunami/ydinvoimalaonnettomuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuon Puoliksen postaaman informaation(kin) valossa voidaan ehkä pohtia sitä, että pitäisikö asenteita ydinvoimaa kohtaan yleisemminkin hieman tarkistaa?
 
käytetyn polttoaineen välivarasto

Tuo on vissiin se luola johon Olkiluodossakin järjestetään opastettuja kiertokäyntejä. Joskus reilu kymmenen vuotta sitten siellä kävin kahteenkin otteeseen ja jälkeenpäin miettinyt, että mikähän sen paikan idea oli. Suurena miehenä tajusin mä sen, että mulla oli aukkoja tiedoissa.
 
Haa

Mulla on ollut selkeitä aukkoja ydinymmärryksessä.
Siis mitä helvettiä.

Nuo käytöstä poistetut pa-sauvat jäähtyvät vuosia.
Jossain luki, että siirtoa ei voida tehdä muutamaan vuoteen, sillä siirtopakkaus sulaisi käsiin. En uskonut tuota ja ryhdyin etsimään muuta tietoa. Löytyihän sitä:

Lainatu sanoi:
Reaktoreista poistetut polttoaineniput
Reaktoreista poistettuja polttoainenippuja jäähdytetään aluksi reaktorirakennuksen vesialtaissa muutama vuosi.
Joidenkin vuosien kuluttua ne voidaan siirtää voimalaitoksen alueella sijaitsevaan käytetyn polttoaineen välivarastoon, missä niput ovat veden alla useita kymmeniä vuosia odottamassa loppusijoitusta.
Tänä aikana käytetyn polttoaineen radioaktiivisuus ja lämmöntuotto vähenevät loppusijoituksen edellyttämälle tasolle.




:eek!:

Melkoisen ärhäkkää kamaa näyttää olen tuo ydinpolttoaine. Paljon ärhäkkäänpää, kun mitä olin kuvitellut. Ilmankos ei Fukusiman reaktorien alasajo onnistunut ihan hetkessä.
 
Jotenkin vaan alkaa tulla jonkun sortin uskottavuutta STUK:in Laaksosen lauantaisiin kommentteihin reaktorin polttoaineen sulamisesta ja valumisesta "pihalle". Ja että asialle ei voi enää paljoa tehdä.

No, toivottavasti saavat jäähdytyksen pelaamaan tasaisesti. Reaktorit ovat joka tapauksessa mennyttä kalua, mutta kun saavat vaan pysyvän tasaisen jäähdytyksen sinne niin asia on parhaalla mahdollisella tolalla.
 
Niinhän tuo teksti-tv sanoo sanamuodolla "ehkä". Tällä kertaa kakkosreaktori kyseessä, ykkönen ja kolmonen kokivat jo räjähdyksen aiemmin.

Itse kuulin jostain sellasia huhuja, että kun ykkösessä räjähti niin se vahingoitti moottoreita jotka pumppasi kakkoseen merivettä.
 
Slate-lehden artikkeli - Nuclear Overreactors - on mielestäni melko hyvä analyysi tilanteesta.
Omat käsitykseni ydinvoimasta ovat samansuuntaisia kuin artikkelin laatijallakin (ainakin toistaiseksi).
 
Tonne Yleiselle aisakeskusteluun (tai asia..) kirjoitinkin jo, että sataakohan ääniä Vihrulaisten laariin, kun maailmalla tussahtelee reaktoreita.
Mielestäni tämä on hyvä osoitus ydinvoimaloiden turvallisuudesta: 8.9 richterin maanjäristys vieressä ja näin vähän tuhoa täysin vanhanaikaisten laitosten kohdalla.
 
Mielestäni tämä on hyvä osoitus ydinvoimaloiden turvallisuudesta: 8.9 richterin maanjäristys vieressä ja näin vähän tuhoa täysin vanhanaikaisten laitosten kohdalla.

Siis sehän oli 9,0 richterin järistys ja voimalat toimivat sen jälkeen aivan normaalisti. Sitä seurannut tsunami sitten hajoitti viimeisetkin varajärjestelmät.
 
Mulla on ollut selkeitä aukkoja ydinymmärryksessä.
Siis mitä helvettiä.

Nuo käytöstä poistetut pa-sauvat jäähtyvät vuosia.
Jossain luki, että siirtoa ei voida tehdä muutamaan vuoteen, sillä siirtopakkaus sulaisi käsiin. En uskonut tuota ja ryhdyin etsimään muuta tietoa. Löytyihän sitä:
:eek!:

No nyt löytyi meille omakotiasujille tehokas lämmitysjärjestelmä!:eek::eek:
 
Taitaa tulla ihmisille kiire kohta pois Japaniasta :nope::nope:

Fukushiman nelosreaktori sammutettu - säteilyn määrä vaarallinen
julkaistu tänään klo 05:05, päivitetty tänään klo 07:40

Japanin Fukushiman ydinvoimalasta vastaava Tepco sanoo, että ydinvoimalan nelosreaktorin tulipalo on saatu sammutettua. Säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan kyseessä on seisokissa ollut reaktori.

Japanin viranomaiset sanovat, että radioaktiivisen säteilyn määrä Fukushiman ydinvoimalan lähellä on noussut ihmiselle vaaralliseksi. Säteilyn todennäköisin lähde on nelosreaktori. Vaikka reaktori ei ole toiminnassa, siellä tapahtui vetyräjähdys, jonka epäillään sytyttäneen palon.

Japanin pääministeri Naoto Kan sanoi, että säteilyä leviää kaikkiaan neljästä Fukushiman reaktorista. Lisäksi pääministeri Kan varoitti, että uusien vuotojen riski kasvaa.

Yksi reaktoreista vuotaa säteilyä noin 4 000 mikrosieverttiä tunnissa. Määrä ylittää sallitut turva-arvot nelinkertaisesti. Rintakehän röntgen-kuvauksessa ihminen altistuu noin 20 mikrosievertin säteilylle.

Asukkaat on evakuoitu 20 kilometrin säteellä reaktorista ja 30 kilometrin säteellä asuvia pyydetään pysymään sisätiloissa. Viranomaisten mukaan säteily ei leviä vaarallisina pitoisuuksina tätä kauemmas. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan Fukushiman ympärille on perustettu lentokieltoalue.

Fukushiman ydinvoimalassa tapahtui myöhään maanantaina Suomen aikaan kolmas räjähdys neljän päivän aikana. Räjähdys sattui kakkosreaktorissa.

Japanin ilmatieteenlaitoksen mukaan tuulet puhaltavat etelään, eli maan pääkaupungin Tokion suuntaan. Tokion aluehallinto on mitannut normaalia korkeampia säteilyarvoja aikaisin aamulla Suomen aikaa. Hallinnon mukaan nykyiset arvot eivät ole ihmiselle vaarallisia. Tuulet voivat kääntyä myöhemmin länteen.

Merkitys vielä hämärän peitossa
Professori Murray Jennex San Diegon yliopistosta sanoo, että toistaiseksi on epäselvää, millainen vahinkojen täsmällinen luonne on ja millaisia vaikutuksia niillä on. Jennexin mukaan kakkosreaktorissa tapahtunut räjähdys ei välttämättä ole vahingoittanut suojakuorta, mutta jos reaktorin jäähdytysallas on vaurioitunut, paineen poistaminen reaktorista hankaloituu.

Jennexin arvio on, että Japanin ydinvoimalaonnettomuus on jo pahempi kuin Harrisburgin onnettomuus vuonna 1979. Toistaiseksi ollaan vielä kaukana Tsernobylin mittasuhteista.

AFP, AP, Reuters, Itar-Tass
 
8.56: Fukushiman ydinvoimalan jäähdytysveden tasot tarkastetaan kerran tunnissa, kertoo voimayhtiö. Tarkastusta ei tehdä mittareilla, vaan siitä vastaa työntekijä, joka käy fyysisesti sisällä voimalassa.

Melkoista uhrautuvuutta havaittu.
 
Jos nyt mitään ymmärsin Dominicin pari sivua sitten lähettämän linkin selityksestä, niin nyt sieltä vuotaa nopeasti puoliintuvaa radioaktiivisuutta. Näin umpimaallikkona järkeilen, että juurikin tämä eri aineiden erilaiset säteilyvyydet ja niiden puoliintumiset hämmentävät juurnalisteja ja myös kansalaisia. On hyvin eri asia, tuleeko ulos radioaktiivista vetyä ja typpeä kuin jos itse polttoaine olisi pihalla. Mutta metialla menee sekaisin: kun säteilee niin se on aina totaalisen fataalia.
 
Olisi mun mielestä ollut ihan tarpeeksi katastrooffia japanilaisille jo nuo maanjäristykset ja tsunami. Nyt vielä nämä säteilytl päälle.. :nope:
 
Ylös