Jonottaminen

Vuorolapun

  • Saa jättää vuorolappukoneen päälle

    Äänet: 13 76,5%
  • Ei saa

    Äänet: 4 23,5%

  • Äänestäjiä yhteensä
    17

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26846
Mukku eihän siinä periatateessa kukaan kiilaa. Luulsi sille mummolle olevan ihan sama kuka sen lapun avulla asiansa häntä ennen hoitaa, kun jokatapauksessa siinä edessä oli jo joku muu eli odotusaika ei siis oleellisesti muutu suuntaan jos toiseenkaan.
Hyvä pointti, en sitä noin ajatellutkaan. Ne mummot menee kuitenkin sen jälkeen viereisen kauppakeskuksen penkeille istumaan, sillä väliä jos muutaman minuutin kauemmin apteekissa istuvat.

Kassajonoissa taas paheksun avoimesti niitä jonon perältä uudelle avautuvalle kassalle rynniviä paskiaisia.
Susta ei tule koskaan F1-maailmanmestaria. Sä et käytä paikkoja.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26846
Tärkeintähän on mielipahan aiheuttaminen mahdollisimman monelle taholle.
Yksi esimiehistäni taannoin kertoi kokeilleensa geokätköilyä. Hauskinta siinä on kuulemma se kätkön siirtäminen merkitystä paikasta. Kiusa se on pienikin kiusa.
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Yksi esimiehistäni taannoin kertoi kokeilleensa geokätköilyä. Hauskinta siinä on kuulemma se kätkön siirtäminen merkitystä paikasta. Kiusa se on pienikin kiusa.
Jääkö se kyttäämään sinne metsään seuraavaa geokätköilijää, ja hihittelee sitten siellä piilossa, kun tää kätköilijä pyörii ympäriinsä etsiskellen kätköä. Siinä tapauksessa vois olla ihan hauskaa. Mutta tää ilmeisesti ittekseen sitten kotona miettii, että heh heh, kylläpäs olikin hauskaa kun siirsin sen geokätkön toiseen paikkaan. Että nyt varmaan seuraava ei sitä sitten löydäkkään. Heh, heh. Ei vissiin oo kauheen hauska harrastus, jos tuo on siinä hauskinta. En taida edes kokeilla koko lajia.
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Hyvä pointti, en sitä noin ajatellutkaan. Ne mummot menee kuitenkin sen jälkeen viereisen kauppakeskuksen penkeille istumaan, sillä väliä jos muutaman minuutin kauemmin apteekissa istuvat.



Susta ei tule koskaan F1-maailmanmestaria. Sä et käytä paikkoja.
Mä vedän kassan jälkeen heti siivet auki ja ohittelen kaikki saatanat. Osan pakotan ulos radalta.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26846
Kyllä. Tietävät pirun hyivn, että moni tikittää kuten minäkin. Maksat sikahinnan sisäänpääsystä jonnekin, jonne et kauheen montaa kertaa elämässäs mene (tai noh... kolmas tai neljäs kerta :eek: ), joten et ole välttämättä kovin halukas viettämään suurinta osaa päivää jonossa. Helppoa rahastusta. Tavallaan tiedät tulevasi kusetetuksi, mutta leikit kiltisti mukana, koska *silmukkavuoristorata* ja *sikahulppea3-D-hilavitutin* ja *eilomallalasketahilloja*.

Tässä suhteessa on Disney muuten selkeästi humaanimpi (tai oli ainakin viimeksi, kun siellä kävin). Express passeja ei ole myytävänä, ne voi hakea ilmaiseksi laitteen luota. Passiin on kirjattu aika (esim. 2:15 - 2:45 p.m.) jolloin lippu on voimassa ja tuona aikana voit sitten ohittaa jonon. Toki ohittaminen ei tässäkään tapauksessa tarkoita sitä, että pääset samantien sisään, mutta kuitenkin paaaaaljon nopeammin kuin, joilla ei moista ole.
Tykkäsin, että paras näkemäni systeemi turistirysään jonottamisessa oli Dubain pilvenpiirtäjässä jonne varattiin netistä aika etukäteen ja silloin ei tarvinnut jonottaa yhtään edes hissiin jonne ei montaa ihmistä mahtunut. Muuten olis takuulla ollu ihan järjettömät jonot.
 

Montana

Well-known member
Liittynyt
11.7.2010
Viestit
552
Ihmisten iänikuinen ongelma on jatkuva kateus siitä, että jolla kulla käy parempi tuuri kuin itsellä tai joku suoriutuu jostain pienemmällä vaivalla kuin itse.

jotta kateutta ei syntyisi tulisi vuoronumero vain heittää roskiin tai antaa rypistyä taskunpohjalla.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26846
Jääkö se kyttäämään sinne metsään seuraavaa geokätköilijää, ja hihittelee sitten siellä piilossa, kun tää kätköilijä pyörii ympäriinsä etsiskellen kätköä. Siinä tapauksessa vois olla ihan hauskaa. Mutta tää ilmeisesti ittekseen sitten kotona miettii, että heh heh, kylläpäs olikin hauskaa kun siirsin sen geokätkön toiseen paikkaan. Että nyt varmaan seuraava ei sitä sitten löydäkkään. Heh, heh. Ei vissiin oo kauheen hauska harrastus, jos tuo on siinä hauskinta. En taida edes kokeilla koko lajia.
No sitä mäkin pohdin, että aika kauan siellä metässä varmaan sais kykkiä, mutta oletan hänen saavan mielihyvää siitä tiedosta, että jollakin otsasuoni pullistuu ketutuksesta.

Siihen aikaan, kun olin rintamalla Niinisalossa, järjestettiin urheille sotureille suunnistuskisa (olikohan se ny sotilastaitokisa tms.) josta minä toki vmt:ällällä yritin luistaa, mutta jouduin kuitenkin pimeään metsään mehua jakamaan kilpailijoille (valtion mehuja, ei omia). Tokihan me kohtalotoverini kanssa sammutettiin taskulamppumme, kun ensimmäiset mehurastia lähestyivät ja maastouduttiin naureskelemaan parin metrin päästä ohi kulkevia otsalamppusotureita. Ei tarvinnut rastia siirtää, ihan hukassa ne olivat muutenkin ja pirun kiukkusia kun meidät lopulta huomasivat. Silloin tuli mieleen, pitäiskö joskus lähteä Jukolaa katsomaan, mutta siellä taitaa joku olla vahtimassa niitä rasteja.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Tykkäsin, että paras näkemäni systeemi turistirysään jonottamisessa oli Dubain pilvenpiirtäjässä jonne varattiin netistä aika etukäteen ja silloin ei tarvinnut jonottaa yhtään edes hissiin jonne ei montaa ihmistä mahtunut. Muuten olis takuulla ollu ihan järjettömät jonot.
Joo, Petronas Toweriin kun taannoin oli aie niin vasiten edellisenä päivänä mentiin kysymään mihin aikaan pitäis tulla jonottamaan, että varmasti pääsis ihan ylös asti. Aamuviideltä, oli vastaus.
Katin kontit. Kolme tuntia jonotettuamme päästiin viimein aamukahdeksalta hissiin ja silloinkin vain puoliväliin tornia. Eli tällaisiin näkymiin.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26846
Joo, Petronas Toweriin kun taannoin oli aie niin vasiten edellisenä päivänä mentiin kysymään mihin aikaan pitäis tulla jonottamaan, että varmasti pääsis ihan ylös asti. Aamuviideltä, oli vastaus.
Katin kontit. Kolme tuntia jonotettuamme päästiin viimein aamukahdeksalta hissiin ja silloinkin vain puoliväliin tornia. Eli tällaisiin näkymiin.
:eek: Samalla korkeudella näkyy olevan monen muun talon huippu. Luultavasti olis jostain toisesta tornista löytynyt joku kattoravintola jonne olis päässyt jonottamatta. Eiköhän mun käynnit noissa pilvenpiirtäjä- ja näköalatorniterasseilla ole käyty. Melko samanlaiselta ne kaupungit ylhäältä näyttää ja näkeehän niitä lentokoneestakin. Kuitenkin aika älyttömiä hintoja hissimatkoista pyytävät ja sit jos tosiaan joutuu vielä jonottamaan.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
No hintaa ei kyllä ollut kuin jotain 20 ringgittiä ehkä per naama että sinänsä. Mutta joo, pettymyshän toi oli, kun tosiaan nimenomaan sinne ihan ylös oli aie.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24206
Sijainti
lappeen Ranta
Ruuhka-aikaan ja esim. Juhannuksen aluspäivinä tehdään usein toisen ihmisen kanssa niin, että minä menen jo alkujaan jonoon seisoskelemaan ja toinen kerää kärryyn tavaraa. Jos ehdin hihnalle ennenkuin mitään ostettavaa ehtii tulla, antelen sitten paikkaa aina seuraavalle.
Monet venäläiset harrastaa tuota ympäri vuoden. Yks menee kassajonoon ostoskärryjen kanssa ja loppu suku roudaa siihen tavaraa.
:eek: Samalla korkeudella näkyy olevan monen muun talon huippu. Luultavasti olis jostain toisesta tornista löytynyt joku kattoravintola jonne olis päässyt jonottamatta.
Ja toisaalta jos olisi huipulle päässyt, niin sieltä ei olisi näkynyt senkään vertaa kuin tuosta puolestavälistä kun näyttäisi olevan aika savusumuinen paikkakunnan ilmasto.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Jätkät maksaa parikymppiä johonkin hissiin pääsemisestä. Itsehän olisin sillä rahalla painanut kaikkien kerrosten nappeja ja seisonut sitten ovisuulla tuijottaen tuimasti.
 

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Ainoa oikea tapa on pitää pienimuotoinen huutokauppa hyvästä vuoronumerosta.
Paitsi jos jonottamassa on naisia, niin sitten ojennetaan lappu oman maun mukaan valitulle naiselle, ja näykkästään samalla häntä kyljestä.
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Monet venäläiset harrastaa tuota ympäri vuoden. Yks menee kassajonoon ostoskärryjen kanssa ja loppu suku roudaa siihen tavaraa.
Saman olen minäkin havainnut Itä-Suomen kaupoissa, kun on ollut ruuhkaisampaa. Parhaimmillaan yksi jonottaa kärrien kanssa ja pari muuta sitten kerää muovikorien kanssa ostokset hyllyistä ja tuo ne sitten kärriin :D

Sinänsä ei mikään ihme, että venäläisillä on tuo jonottamisen jalo taito kaikkine kikkoineen vielä muistissa neuvostoajoilta.
 
Ylös