Heh,eilen päivällä puhuivat,että saavat kuuten mennessä illalla aseman auki Menee vähän pidemmän aikaa sitten
Heh,eilen päivällä puhuivat,että saavat kuuten mennessä illalla aseman auki Menee vähän pidemmän aikaa sitten
Jos tiedetään sellaiset faktat kuten että Rautatientorilta lyhyin kävelymatka on itseasiassa Kaisaniemen metroasemalle rautatientorin oman aseman sijasta niin onko sittenkään aihetta johonkin korvauksiin? Kampin metroasemalta pääsee kävelemään sisätiloissa oikeastaan täysin samoihin paikkoihin kuin rautatientorilta pääsisi, paitsi nyt vissiin asematunneliin.Jos olisi juuri hankkinut vuodeksi virtaa matkakorttiinsa ja olisi työmatkojen osalta varsin riippuvainen rautatieaseman metroaseman toimivuudesta, niin voisi hieman jurppia. Liekö tuossa jotain hyvitysmahdollisuutta tulossa, vaatimuksia varmaankin ainakin tulee matkalaisilta.
VR:n mukaan Tampereen veturinkuljettajat pitävät nelituntisen työnseisauksen huomisaamuna kuudesta kymmeneen.
VR sai ilmoituksen työnseisauksesta myöhään maanantai-iltana.
VR:n viestinnästä kerrotaan, että aamulla joudutaan peruuttamaan junavuoroja mutta vielä ei tiedetä, mitä ja kuinka monta. Vaikutuksista heti, kun tilanne tarkentuu.
Lisätietoja junien aikatauluista saa asemilta, VR:n puhelinpalvelusta numerosta 0600 41900 ja VR:n verkkosivuilta.
Kaukoliikenteen aikataulut näkyvät myös Ylen teksti-tv:n sivulla 430.
Tiistai on yksi vuoden vilkkaimmista junapäivistä.
STT, Aamulehti
Ellei vieläkin korkeammalla."Tiistai on yksi vuoden vilkkaimmista junapäivistä." Varmaan TOP-7:ssa:ahem:
VR yritti pelastaa ihmisiä joutumasta Turkuun :thumbup:Ihan hyvä meininki
Lohtua antaa se, ettei Venäjällä ei moni muu asia toimi niin hyvin kuin Suomessa.Venäläiset hymistelevät VR:lle: Tervetuloa tänne junailemaan!
24.02.2010 12:07
Suomen junakaaos herättää huvitusta Venäjällä. Naapurimaan junaliikenne toimii ilman suurempia viivästyksiä.
- Tervetuloa vaan kaikki suomalaiset junailemaan Venäjälle! Meitä ei lumi pysäytä, toivotti Moskovan rautatieaseman päivystäjä Sergei Gagarin Pietarissa ja hymyili leveästi.
Vaikka Pietarin ja Moskovan kaupungit ovat olleet kaaoksessa lumentulon takia, Venäjän junaliikenne on pelannut koko talven ilman suurempia viivästyksiä.
Ainoastaan Kaukasukselta on uutisoitu viime päivinä ongelmista, jotka ovat johtuneet lumivyöryistä.
Lisäksi Moskovan ja Pietarin välillä kulkeva uusi huippunopea Sapsan-juna on myöhästellyt, mutta kyse on ollut yleensä vain kymmenistä minuuteista.
- Sapsan on saksalaisvalmisteinen uusi juna, joka kulkee varsin matalalla eikä sen vuoksi selviä lumesta niin hyvin kuin meidän omat junamme, vaunupalvelija Galina Vladimirovna selvitti.
Vanha kalusto ei
vähästä hätkähdä
Venäjän rautatieverkostoa voi verrata ihmisen verisuonistoon: niin tiheä ja niin tärkeä se on maan elämälle. Kalusto on kenties vanhanaikaista, mutta juuri siksi se ei myöskään kovin vähästä hätkähdä.
Tämä on tiedostettu myös VR:llä. Yhtiön työryhmä kävi viime viikolla hakemassa oppia Pietarissa, ensi viikolla matka suuntautuu Moskovaan.
Eri asia sitten on, kuinka avoimesti venäläiset haluavat lumitekniikoistaan VR:lle kertoa. Ainakaan julkisuuteen ei haluta lumioppeja ilmaiseksi jaella.
- Se on meidän kaupallinen salaisuutemme. Minä en voi sanoa tähän sen enempää, Gagarin kuittasi IS:lle.
Vaunupalvelija Tatjana Naljotova vahvisti, ettei hänen junansa ole myöhästellyt vielä lainkaan. Naljotova lähti eilen Pietarista kohti Tsheboksarya, jonne päästään tänään iltapäivällä liki 22 tunnin matkanteon jälkeen.
- Rautateitä aurataan nyt ympäri vuorokauden. Vaihteet puhdistetaan lumesta kovalla ilmanpaineella ja tarvittaessa käsivoimin, Naljotova kuvaili.
Niinkuin toi menestys Vancouverissa - EIKULohtua antaa se, ettei Venäjällä ei moni muu asia toimi niin hyvin kuin Suomessa.
Tervetuloa tänne, niin saatte voita sen leipänne päälle!Venäläiset hymistelevät VR:lle: Tervetuloa tänne junailemaan!
Tervetuloa tänne, niin saatte voita sen leipänne päälle!