Jyrki Järvilehto vakavassa veneilyonnettomuudessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hookah
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itse asiassa on tainnut olla tuossa venekolarissakin ainakin tuo 50 km/h ylinopeutta. Promillejen lisäksi.
 
Aioin alun perin kirjoittaa moottoriajoneuvo-sanan perään: pl. esim. ruohonleikkurit

Rattijuopumukseen syyllistyisin ruohonleikkurillamme noilla promilleilla. Olisi kyllä koomisen typerää polttaa kortti kotipihalla Stigan selässä.
 
Mielestäni 50 kilometrin ylinopeus ei ole verrattavissa siihen, että ajaa moottoriajoneuvoa 1,7 promillen humalatilassa.

No ei niitä tässä ollut tarkoitus vertaillakaan keskenään, homman juju, ydin ja shikaani oli se, että tuomioita ei pitäisi antaa ns. taviksia lievempinä kummissakaan noista tapauksissa sillä perusteella, että rikkeen tekijä on ns. "tärkeä henkilö".

Notta vaikka se Lärvilehto olisi kuinka hyvä tyyppi, symppis ja vielä julkkiskin, niin rankkarin pitäisi olla vähintään samalla tasolla kuin jos kyseessä olisi tavallinen pallinaama.
 
Sanoisin, että minusta on aivan liian varhaista alkaa spekuloida sillä jatkaako JJ uraansa koskaan kommentaattorina vai ei.

Samaa mieltä.

Ehdottoman tuomittava teko, molemmissa tapauksissa, mutta kyllä multa ainakin riittää molemmilla sympatiaakin.

Tästäkin olen samaa mieltä. Ja lopulta mikään ei enää tuo kuollutta takaisin. Paskamaista se on, mutta pitää kaikkien vaan jotenkin jaksaa.
 
Jep, ja sitten jotkut Tuomaria leikkivät tekopyhät lehmät on täällä jo toitottamassa miten "oikein kavereille kävi" kun kerta kännissä menivät ruoriin.

Mun tekis enemmän mieli niitata nämä älyn jättiläiset, jotka ei varmaan ikinä ole itse tehnyt mitään laitonta/väärää/moraalitonta/epäeettistä jne.

:jaska:

Toinen on kuollut ja toinen puolikuollut, miten hemmetissä joku voi toivoa tai pitää jotenkin kohtuullisena tällaista vaikka nyt ruoriin oli ilmeisesti kännissä mentykin!? Kyllä on sairasta sakkia ja varmaan olisivat jossain mestausmenoissa eturivissä huutamassa hurmoksessa. Hyi helvetti mitä jengiä.

Mun mielestä helvetin hyvä että törmäsivät tuohon siltaan eikä tällä kertaa viety sivullisia mukana laisinkaan kuten noilla rattijuopoilla on tapana. Kapeassa kanavassa ja nopeutta tuollainen määrä - mitä jos sieltä olisi vastaan tullut toinen vene?
Kaikki tekee joskus väärää, jotain pientä laitontakin. Mutta kaikki ei tee täysin edesvastuuttomia juttuja kuten noin pahassa laitamyötäisessä ruoriin hyppäämistä.

JJ:lle yhdyskuntapalvelua ja kiertämään kouluihin valistamaan rattijuopumuksesta.
 
Notta vaikka se Lärvilehto olisi kuinka hyvä tyyppi, symppis ja vielä julkkiskin, niin rankkarin pitäisi olla vähintään samalla tasolla kuin jos kyseessä olisi tavallinen pallinaama.

Eikö se Utarejärven juoppokuski saanut muutaman vuoden ehdollisen ja 240 egee sakkoa kolmen ihmisen tappamisesta?

Notta JJ:lle tuolla systeemillä vuosi ehdollista ja 80 euroa sakkoja.:rolleyes:
 
Eikö se Utarejärven juoppokuski saanut muutaman vuoden ehdollisen ja 240 egee sakkoa kolmen ihmisen tappamisesta?

Joo, paitsi kuski ei ollut lainkaan juovuksissa tai lääkeaineissa ja tuomio oli 5 kk ehdollista. Lisäksi tuomio tuli kuolemantuottamuksista eikä tapoista.

Muuten ihan oikein.
 
Joo, paitsi kuski ei ollut lainkaan juovuksissa tai lääkeaineissa ja tuomio oli 5 kk ehdollista. Lisäksi tuomio tuli kuolemantuottamuksista eikä tapoista.

Muuten ihan oikein.

Aissaatana, olis ollut kännissä, niin olis päässyt vähemmällä!:thumbfh:

Tuomio oli tosiaan kuolemantuottamuksista, mutta mä kyllä näen asian vähän toisin. Jos on 3 päivää ollut kortti, ajat TAHALLAAN järjettömän kovaa, ja kavereilta lähtee henki, niin toiminta on aika selkeästi harkittua. Toki voi vetää sen 'teiniselityksen' EMMÄTIENNYETTÄNÄINVOIKÄYDÄ.:rolleyes:
 
No kyllä se nyt aika yllättävää on. Vai meinaatko, että suurempi yllätys olisi se, että joku ajaa autoa venettä alkoholin vaikutuksen alaisena, ja ruumiita ei tulekaan? Aika moni tuolla veneelläkin kännissä vetelee menemään ihan ilman mitään haavereita, puhumattakaan kuolemantapauksista. Sama liikenteessä, valitettavaa, mutta faktaahan se on ettei ylivoimaisesti suurimmalle osalle ratti/ruorijuopoista tai sivullisille käy kuinkaan. Vai onko poliisin propaganda todella osunut ja uponnut vähän liiankin hyvin? Känni+ratti=ruumis. Näinhän se menee, jepjep.
Kyllä se mun mielestä on aika tunnettu fakta, että känni lisää huomattavasti riskiä kuoleman tuottamiselle liikenteessä. Että vaikka muuten suhtautuisit suvaitsevaisesti kännin ja veneilyn yhdistämiseen, luulis viimeistään siinä vaiheessa ymmärtävän jotain väärää ja laitonta tehdyn kun riskit on toteutuneet ja ruumiita tullut. Jos kuljettaja puhaltaa 1.7, känni ei voi olla ollut vaikuttamatta onnettomuuden syntyyn. Eriasia jotkut 0.jotain lukemat.
 
Viimeksi muokattu:
Mun mielestä helvetin hyvä että törmäsivät tuohon siltaan eikä tällä kertaa viety sivullisia mukana laisinkaan kuten noilla rattijuopoilla on tapana. Kapeassa kanavassa ja nopeutta tuollainen määrä - mitä jos sieltä olisi vastaan tullut toinen vene?
Kaikki tekee joskus väärää, jotain pientä laitontakin. Mutta kaikki ei tee täysin edesvastuuttomia juttuja kuten noin pahassa laitamyötäisessä ruoriin hyppäämistä.

JJ:lle yhdyskuntapalvelua ja kiertämään kouluihin valistamaan rattijuopumuksesta.

Komppaan matsksia täysin.. Tosin, jos JJ:n omaa tuntoa julkisuuden henkilönä yhtään kolkuttaa, niin luultavasti aloittaa tuon valistamisen ihan vapaaehtoisestikin.. Miksi mainitsin tässä lauseessa tuon julkisuuden, niin sehän nyt vaan on niin, että julkkiksen sana kuuluu paremmin kuin sen tavallisen pallinaaman.
 
Jäpä kirjoitti palli naaman yhteen.:thumbfh:
 
Voimia JJ:lle! Veikkaan kyllä, että hän on ollut kuskina= saa olla oikeasti rattimies, että peippailee noinkin pitkälle tota kanavaa (se on oikeasti KAPEA, pariin kertaan kanavan itsekin ajaneena ja veneeni oli sentään yli metrin tota kapeampi) noin isolla veneellä +-40 solmulla. Selvinpäinkään:doubtful:

Muistetaan kuitenkin, että me ei tiedetä mitä siellä tarkalleen tapahtui, joten ei kannata liikoja leimailla.

Nyt vaan voimia JJ:lle ja toivottavasti tulee vielä 100% kuntoon!:thumbup:
 
Faktoja:
- vene on törmännyt siltaan
- JJ on ollut kännissä
- kaveri on kuollut

Mielestäni alkaa olla erikoisen paljon jengiä, joka tietää miten näihin faktoihin on päästy ja miten tästä pitäisi edetä.

Olen samaa mieltä kuin pendel, tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Mihinkään suuntaan.
 
Aissaatana, olis ollut kännissä, niin olis päässyt vähemmällä!:thumbfh:
Vitut olisi, saatanan urpo. Silloin olisi paukahtanut ehdotonta.

Ehdotonta tulee JJ:kin saamaan, jos todetaan miehen syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen ja törkeään kuolemantuottamukseen.
 
Kävikö tuossa nyt niin, että Ässältä tuli oikea mielipide/kommentti eikä pelkkä trollaus? :thumbfh:
 
Tuomio oli tosiaan kuolemantuottamuksista, mutta mä kyllä näen asian vähän toisin. Jos on 3 päivää ollut kortti, ajat TAHALLAAN järjettömän kovaa, ja kavereilta lähtee henki, niin toiminta on aika selkeästi harkittua. Toki voi vetää sen 'teiniselityksen' EMMÄTIENNYETTÄNÄINVOIKÄYDÄ.:rolleyes:
Varmasti on ajanut tahallaan kovaa, seuraukset taas eivät olleet tahallisia, johtuneet sekä ymmärtämättömyydestä että ylimitoitetuista käsityksistä auton hallintaan.

En mä vaan tiedä, mitä tuollaisessa tapauksessa vaikkapa parin vuoden vankeus auttaisi. Tuskinpa tuo tyttö enää liikenteessä mitään riskejä tulee ottamaan.
 
Joo, ja kun murhaa jonkun, niin ei murhaa toista kertaa, ainakaan samaa jamppaa. Turha siis tuomita.:o
 
Faktoja:
- vene on törmännyt siltaan
- JJ on ollut kännissä
- kaveri on kuollut

Mielestäni alkaa olla erikoisen paljon jengiä, joka tietää miten näihin faktoihin on päästy ja miten tästä pitäisi edetä.

Olen samaa mieltä kuin pendel, tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Mihinkään suuntaan.

Toki toki. Ja helppo olla kool, kun ei ole oma sukulainen kyseessä. Jos siinä olis kuollut oma perheenjäsen, niin 107% meistä vaatis kuolemantuomiota.:ahem:
 
Ylös