Jyrki Järvilehto vakavassa veneilyonnettomuudessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hookah
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Todennäköisesti tämän perusteella vasemmalla istunut kaveri on menehtynyt ja oikealla ratin takana istunut JJ selvinnyt.

Mun käsittääkseni molemmat lensivät veneestä, JJ vaan pääsi uimaan rantaan, kaveri ei. Joten ei siitä kovin pitäviä johtopäätöksiä voi tehdä. Todennäköisempää kuitenkin lienee JJ'n toimiminen oman veneensä kuskina.
 
Kaikista epäilyistä, syytöksistä ja mahdollisista rangaistuksista huolimatta pahin rangaistus tulee olemaan tapahtuneen omantunnontuskat. Meinaan, että viralliset rangaistukset tuskin tuntuu missään, on JJ venettä ajanut tai ei. :(

Varmaankin virallinen rangaistus, sitten ajallaan mikä se onkaan, voi jopa helpottaa oloa hieman? En tiedä, kun en missään vastaavassa tilanteessa onneksi ole ollut, mutta näin voisi kuvitella. JJ kyllä vaikuttaa kaverilta jolla on omatuntoa. Tuskin on helppo paikka ollenkaan ja varmasti on jonkinlainen käännekohta elämässä kaikinpuolin. Voi olla että vetäytyy julkisista toimista tyystinkin. Hankala mennä sanomaan nähdäänkö miestä radallakaan enää kuunaan.
 
Kaikista epäilyistä, syytöksistä ja mahdollisista rangaistuksista huolimatta pahin rangaistus tulee olemaan tapahtuneen omantunnontuskat. Meinaan, että viralliset rangaistukset tuskin tuntuu missään, on JJ venettä ajanut tai ei. :(

Jep.. Kyllä pelit on nyt jokatapauksessa pelattu ja henkinen tuska tulee olemaan kova ja elinikäinen.
 
MTV3 saattaa tässä nyt irtisanoa JJ:n sopimuksen ja miehen hieno ura kommentaattorina päättyä tähän. Todella valitettava juttu, mutta lienee selvää, ettei kukaan olisi selvänä tuohon paikkaan ryhtynyt formulalukemia kaasuttelemaan. Formulaveneillä nämä.

Kovin vastuutonta meininkiä on ottaa ja ajaa, vaikka ei juuri sillä kertaa ruumiita tulisikaan. Tässä on ehdottomasti paras varoittava esimerkki juhannusta silmälläpitäen siitä, millaista jälkeä tulee kun ajetaan noin kovassa maistissa noin kovaa vauhtia.
 
Mun käsittääkseni molemmat lensivät veneestä, JJ vaan pääsi uimaan rantaan, kaveri ei. Joten ei siitä kovin pitäviä johtopäätöksiä voi tehdä. Todennäköisempää kuitenkin lienee JJ'n toimiminen oman veneensä kuskina.
Miks ei pääsis uimaan rantaan? Koska istui veneen kovempia kokeneella laudalla ja mahdollisesti menetti tajuntansa. Jos tämä tilanne, luulis JJ:n kuitenkin vetäneen kaverin rantaan, jos oli sen verran tolkuissaan että pystyi apua hakemaan. Eikös pelastajat sen toisen kuitenkin vesirajan yläpuolelta löytäneet? Kenties oli niellyt liikaa vettä, JJ ei kyennyt elvyttämään, tai tärsky itsessään aiheutti tappavat vammat.
 
Kyllä minä hieman pidän MTV3:n toimintaa tökerönä. Rahastavat työntekijänsä nöyryyttämisellä tuohon malliin. :thumbfh:

Olkoon JJ:n osuus tapahtumiin mikä tahansa, kyllä olisin odottanut toimitukselta hieman ymmärrystä tässä revittelyssä. Vaikka JJ olisi ollut toimituksen keskuudessa kuinka vihattu mies, olisi luullut että MTV3 edes yrityksenä koittaisi pitää suuta hieman soukemmalla työntekijöidensä töppäilyistä, edes imagosyistä.
 
Jos on molemmat lentäneet huitskuuseen, niin ei sitä välttämättä kaveria ihan heti löydy. Lisäksi jotenkin oon käsittänyt, että aika viimeisillään se JJ:kin on siellä mennyt, eikä tosiaankaan tuollaisen jälkeen ole kyennyt ajattelemaan oikein yhtään mitään.. Humalatilakin sitä toki edesauttoi.
 
Kyllä minä hieman pidän MTV3:n toimintaa tökerönä. Rahastavat työntekijänsä nöyryyttämisellä tuohon malliin. :thumbfh:

Olkoon JJ:n osuus tapahtumiin mikä tahansa, kyllä olisin odottanut toimitukselta hieman ymmärrystä tässä revittelyssä. Vaikka JJ olisi ollut toimituksen keskuudessa kuinka vihattu mies, olisi luullut että MTV3 edes yrityksenä koittaisi pitää suuta hieman soukemmalla työntekijöidensä töppäilyistä, edes imagosyistä.

täh? linkkiä kehiin, en ymmärrä mistä kirjoitat..

Edit: jos tarkoitat tätä, niin sehän on enemmänkin loukkaus ja nöyryytys f1-katsojia kohtaan kuin JJ:tä.. :rolleyes: On kai selvää ettei JJ voi seuraavaa kisaa olla kommentoimassa, joten tuskin tosta voi päätellä että JJ saa potkut..
 
Viimeksi muokattu:
Miks ei pääsis uimaan rantaan? Koska istui veneen kovempia kokeneella laudalla ja mahdollisesti menetti tajuntansa. Jos tämä tilanne, luulis JJ:n kuitenkin vetäneen kaverin rantaan, jos oli sen verran tolkuissaan että pystyi apua hakemaan. Eikös pelastajat sen toisen kuitenkin vesirajan yläpuolelta löytäneet? Kenties oli niellyt liikaa vettä, JJ ei kyennyt elvyttämään, tai tärsky itsessään aiheutti tappavat vammat.

Tarinahan ei kerro oliko JJ myös ollut tajuttomana jonkun aikaa, ja jos oli tolkkuihin tullessaan etsinytkin kaveriaan niin missä tämä sillä hetkellä oli?
Pinnan alla jo?
Sekavassa tilassa kuitenkin oikean päätöksen teko on vaikeaa, kännistä puhumattakaan.
Varsinkin jos vene jatkoi matkaansa 100+metriä, niin etsintäalue hämärässä valossa voi olla aika tuskaista kun itsekin sai tällin päähänsä...

Mutta spekulaatioita vain, eiköhän viranomaiset selvitä asioita parhaansa mukaan.
 
Jep.. Kyllä pelit on nyt jokatapauksessa pelattu ja henkinen tuska tulee olemaan kova ja elinikäinen.

Jep, ja sitten jotkut Tuomaria leikkivät tekopyhät lehmät on täällä jo toitottamassa miten "oikein kavereille kävi" kun kerta kännissä menivät ruoriin.

Mun tekis enemmän mieli niitata nämä älyn jättiläiset, jotka ei varmaan ikinä ole itse tehnyt mitään laitonta/väärää/moraalitonta/epäeettistä jne.

:jaska:

Toinen on kuollut ja toinen puolikuollut, miten hemmetissä joku voi toivoa tai pitää jotenkin kohtuullisena tällaista vaikka nyt ruoriin oli ilmeisesti kännissä mentykin!? Kyllä on sairasta sakkia ja varmaan olisivat jossain mestausmenoissa eturivissä huutamassa hurmoksessa. Hyi helvetti mitä jengiä.
 
Itse olen rattijuopon töytäisemäksi joutunut. Ratti/ruorijuopot on niin paljon vahingoittanut sivullisia. Kun kännissä ajaa niin olisi jo oikeutettua että kännissä ajaja sekä vapaaehtoisesti kyytiin tulleet ainoita ketkä kärsii, jos silloin tulee ruumiita niin ei se väärin ole. Ennemmin niin päin kuin että tässäkin tapauksessa sillalla olis ollut vastaantulija köröttelemässä 5km/h vauhtia, mihin juopot olisi tölmänneet.
 
Tarinahan ei kerro oliko JJ myös ollut tajuttomana jonkun aikaa, ja jos oli tolkkuihin tullessaan etsinytkin kaveriaan niin missä tämä sillä hetkellä oli?
Pinnan alla jo?
Sekavassa tilassa kuitenkin oikean päätöksen teko on vaikeaa, kännistä puhumattakaan.
Varsinkin jos vene jatkoi matkaansa 100+metriä, niin etsintäalue hämärässä valossa voi olla aika tuskaista kun itsekin sai tällin päähänsä...

Mutta spekulaatioita vain, eiköhän viranomaiset selvitä asioita parhaansa mukaan.

Itteäni häiritsee se, että apua hakiessaan kesti ilmeisesti yli puoli tuntia lähitalossa ennenkuin soitettiin hälytyskeskukseen. Syynä tähän oli kielimuuri ja tapahtumien selostamisen vaikeaselkoisuus. Vissiin viittomakielellä.
 
Juu tämäkin vielä lisäksi. Lähinnä viittasin siihen tapahtumapaikkaan että onko JJ:llä ollut mahdollisuuttakaan auttaa kaveriaan,
esim jos on ollut itse hetken tajuttomana ja kaveri jo pinnan alla niin aika heikkoa löytäminen on siinä vaiheessakaan :dunno:

Noh, syytön kunnes toisin todistetaan, jaksamisia kuitenkin sairaalaan miehelle.
 
täh? linkkiä kehiin, en ymmärrä mistä kirjoitat...

Pointti 1. Nämä JJ:n veneilyuutiset eivät kuulu formulauutisiin.
Pointti 2. Näitä uutisia pompsahtelee mitä pienimmistä uusista tiedonmurusista, eihän me saada näin tarkkaa infoa edes kisaviikonlopuista.
Pointti 3. Eikö MTV3 voisi jättää näitä spekulaatioita roskalehdistölle ja odottaa että tutkinta valmistuu?
 
Itse olen rattijuopon töytäisemäksi joutunut. Ratti/ruorijuopot on niin paljon vahingoittanut sivullisia. Kun kännissä ajaa niin olisi jo oikeutettua että kännissä ajaja sekä vapaaehtoisesti kyytiin tulleet ainoita ketkä kärsii, jos silloin tulee ruumiita niin ei se väärin ole. Ennemmin niin päin kuin että tässäkin tapauksessa sillalla olis ollut vastaantulija köröttelemässä 5km/h vauhtia, mihin juopot olisi tölmänneet.

Tota, on ne selvinkin päin ajaneet töytäisseet ja vahingoittaneet monia. Eikö olisi oikeutettua että myös selvinpäin törttöilijät kärsisivät törttöilyistään vain itse, eikä sivulliset lain? Mun mielestä näin. Humala vaikuttaa ajokykyyn, muttei syyllisyyteen. En mä ainakaan ajattele et hei, ei se mitään että ajoit mun yli, sähän olit selvinpäin. Tai sitten niin, et kun olit kännissä, niin sun pitää nyt kuolla.

formulastaran kanssa samoilla linjoilla olen.
 
Kyllähän tämä onnettomuus varmasti jättää mieheen jälkensä ja se saattaa olla nyt niin, että ura kommentaattorina loppuu tähän. Varmuudella en mene sanomaan kun on merkkihenkilöstä kyse, mutta kyllähän tuo vaikuttaa työmoraaliin ja muutenkin JJ on aina ollut sellainen persoona, että jos on ollut osallisena vakavissa onnettomuudessa niin vaikkei todellakaan mitään vakavaa rangaistusta tulisi niin kyllä se omatunto varmasti soimaa tapahtuneesta ja voi olla nyt niin, että tuo kyllä vaikuttaa siltä että ainakin tietyksi aikaa melkein varmasti lopettaa kommentaattorin touhut tämän surullisen tapauksen johdosta.
 
Tota, on ne selvinkin päin ajaneet töytäisseet ja vahingoittaneet monia. Eikö olisi oikeutettua että myös selvinpäin törttöilijät kärsisivät törttöilyistään vain itse, eikä sivulliset lain? Mun mielestä näin. Humala vaikuttaa ajokykyyn, muttei syyllisyyteen. En mä ainakaan ajattele et hei, ei se mitään että ajoit mun yli, sähän olit selvinpäin. Tai sitten niin, et kun olit kännissä, niin sun pitää nyt kuolla.

formulastaran kanssa samoilla linjoilla olen.

Siis tottakai selvinpäin kaahareille samat sanat mitä ylempänä sanoin.
 
Humala vaikuttaa ajokykyyn, muttei syyllisyyteen. En mä ainakaan ajattele et hei, ei se mitään että ajoit mun yli, sähän olit selvinpäin. Tai sitten niin, et kun olit kännissä, niin sun pitää nyt kuolla.
Kyllä se humala ajokyvyn lisäksi vaikuttaa syyllisyyteen. Kännissä kun tuppaa harkintakyky heiketä. Eipä se kuoleminen tai loukkaantuminen hyvä homma ole, oli kuski kännissä tai ei.
 
Ylös