Kaikki mahdolliset moottoriäänet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Aika paljon muilla foorumeilla ollut puhetta, että jättävät itse kisapaikalle menon tänä vuonna väliin, kun äänet ovat mitä ovat. Joten järjestäjät tässä ottaa varmasti takkiin se on saletti.

Foorumeille kirjoittelevat "tosifanit" ovat niin marginaalinen yleisönosa, että heidän uhoamansa boikotit eivät tunnu missään.

Suuri yleisö ei välttämättä ole edes muutoksesta tietoinen. Ja suuri yleisö ostaa sen suurimman osan lipuista.

Muutenkin nämä tuohtuneet boikottipuheet ovat lähes poikkeuksetta silkkaa tyhjää uhoa. Asia kuin asia, löytyy sille pieni fanijoukko, joka on kovin herkkää vetämään palkokasvin sieraimeen pienimmistäkin asioista. Silti juuri tähän porukkaan viitataan ilmauksella "uskolliset fanit". Eikä syyttä. Tuo porukka palaa kyllä, vain vetääkseen Lundenin purkin nenäänsä uudelleen jostakin muusta pikkuasiasta.
 
Suuri yleisö ei välttämättä ole edes muutoksesta tietoinen. Ja suuri yleisö ostaa sen suurimman osan lipuista.

Siksihän nuo äänet heille tulevatkin niin suurena pettymyksenä, että ensi vuonna eivät varmasti paikanpäälle vaivaudu.
Itse en äänien takia lajin seuraamista tietenkään lopeta, mutta ymmärrän niitä jotka lopettavat, tunnelma radalla tuosta hommasta on mennyt.
 
Höpöhöpö. Ne, joille äänet muodostavat NIIN suuren osan kisakokemusta, että sen perusteella jättävät jatkossa menemättä kisoihin edustavat hyvin marginaalista osaa katsojaryhmästä vaikka kovaa meteliä asiasta pitävätkin.
 
Ecclestone vois hommata vanhoista äänistä pitäville jotkut "Special Formula One Autotune Headset Squealerphone" -kuulokkeet huokeaan F1-hintaan. Siitä voisi kisaa seuraava nillittäjä säätää volymit ja taajuudet kohtiilleen. Oikein hifistelijöille olis tarjolla erikoispaketti, johon kuuluisi kolme istumapaikkaa, jolloin kisaa seuraavan molemmilla puolilla oleville istuimille asennettaisiin isot kaiuttimet (joissa myös em. autotune taajuuden samiseksi just oikeaksi) ja vanhojen äänien diggailija käyttäisi sitten perinteisiä kuulosuojaimia niinkuin ennenkin.
 
Siteeraan tässä omassa allekirjoituksessanikin siteeraamaani YouTube ajattelijaa:

Everyone loved the old sound so much they had to wear 2 inch thick ear covers as to not go deaf. These new engines sound like cars, not a swarm of space alien ships using acoustic weapons against the humans in the grandstands
 
..ja miten lie Böönin oman kuulon laita, tarvinneeko tekstityksen kisaa varten tätä nykyä.

Ennenkuin menevät taas muuttamaan moottoreita takaisin niin toivottavasti vaivautuvat ensiksi säätämään/kokeilemaan TV-lähetyksen äänet kohdilleen. Katsell.. kuunnellaan sitten uudestaan.
 
Juu hardcore-fänien kitinä nyt on jokapäiväistä. Itse olen moottoriuudistukseen kokonaisuudessaan tyytyväinen (vaikken äänistä pidäkään, onhan se kiva että autoa on vaikeampi ajaa ja se hajoaakin joskus), joten huolestuttavalta tuntuu omien empiiristen havaintojeni perusteella se, että ne casual-fanitkin on huomannut tuosta äänestä valittaa. Silloin kun oma mummo ja äiti päivittelevät keskenään noita ääniä mopon ääniksi niin jokin on pielessä.
 
Höpöhöpö. Ne, joille äänet muodostavat NIIN suuren osan kisakokemusta, että sen perusteella jättävät jatkossa menemättä kisoihin edustavat hyvin marginaalista osaa katsojaryhmästä vaikka kovaa meteliä asiasta pitävätkin.

Melkein kaikki jotka ovat käyneet kisan katsomassa hehkuttavat sitä uskomatonta ääntä ja autojen nopeutta.
Kyllä omalla kohdallakin se autojen ääni jäi päälimäisenä mieleen kisareissusta.
 
Melkein kaikki jotka ovat käyneet kisan katsomassa hehkuttavat sitä uskomatonta ääntä ja autojen nopeutta.
Kyllä omalla kohdallakin se autojen ääni jäi päälimäisenä mieleen kisareissusta.

Niin no. Oltiin puolison kanssa Monzassa kävelemässä Curva Granden suunnalta radalle. Porchet radalla. Puoliso kysyy, että "onks tässä ihan turvallista, kuulostaa siltä että nuo tulee läpi". Siihen totean, että autot ovat noin parinsadan metrin päässä.

Kisan jälkeen sunnuntaina äänet liittyvät keskusteluun tasan sillä tavoin, että päivittelemme niitä hulluja joilla ei tulppia/suojaimia ollut.

Äänistä ei ole sen koommin puhuttu, kun olemme suunnitelleet uutta formulareissua.

Aika iso moni laittaa painoarvoa äänille, koska niille vaan kuuluu laittaa. Samaan tapaan kuin moni on sitä mieltä, että jäähallista kuuluu saada paskaa makkaraa. "Kun se nyt vain kuuluu asiaan." Näin on aina ollut, ja näin on aina oleva.

Tekisi mieleni spekuloida keskivertaisen formulaturisrin humalatasolla, ja vetää siitä johtopäätöksiä miksi päällimmäiset tuntemukset ovat olleet kova vauhti ja melutaso, mutta jätänpä tekemättä.
 
Melkein kaikki jotka ovat käyneet kisan katsomassa hehkuttavat sitä uskomatonta ääntä ja autojen nopeutta.
Hehkuttaneet vai todenneet? Oma kaverini kiroili, että kun unohti ne suosittamani korvatulpat, joutui lähtemään etsimään niitä kesken kaiken, kun tuli päänsärky. Olihan ne äänekkäitä, mutta paikan päällä se ei ollut kaikille positiivinen juttu.
Kyllä omalla kohdallakin se autojen ääni jäi päälimäisenä mieleen kisareissusta.
Epäilemättä, mutta pelkästään positiivisessa mielessä?
 
Olihan ne äänekkäitä, mutta paikan päällä se ei ollut kaikille positiivinen juttu.

Jälleen tekisi mieli vetää tähän hypoteesia nautitun alkoholin suhteesta kykyyn kestää melua. Samaa ilmiötä nähtävissä keikoillakin.

Itsellä ei tullut mieleenkään ottaa tulppia pois kisan aikana. Aika-ajossa kokeilin kun oli yksi auto lähestymässä. Toinen tulppa pois ja lykkäsin äkkiä takaisin ennen kuin auto edes näkyi.
 
Hehkuttaneet vai todenneet? Oma kaverini kiroili, että kun unohti ne suosittamani korvatulpat, joutui lähtemään etsimään niitä kesken kaiken, kun tuli päänsärky. Olihan ne äänekkäitä, mutta paikan päällä se ei ollut kaikille positiivinen juttu.

Epäilemättä, mutta pelkästään positiivisessa mielessä?

Ei kukaan niistä ole valittanut, eikä ne itseäkään alkaneet ärsyttämään, tulpat oli toki koko ajan, miinusta tuli siitä kun kisan jälkeen oli korvat kipeänä tulppien pitämisestä :D

Otin tämän kysymykseni tv-suodattimista tuolta lukotetusta topikista:

Miten tuo äänen suodattaminen tapahtuu, onko joka tv-yhtiöllä oma suodatus? Youtubesta kun katseli pätkiä niin äänet vaihtelivat eri lähetyksien videoissa.
Tuntuu että maxin lähetyksissä se on vain tuota ärsyttävää pörinää.
Radoilla olevat mikit varmaan vaikuttaa myös aika paljon, varsinkin Suzukassa on aina ollut jotenkin parempi äänimaailma.
 
Juu hardcore-fänien kitinä nyt on jokapäiväistä. Itse olen moottoriuudistukseen kokonaisuudessaan tyytyväinen (vaikken äänistä pidäkään, onhan se kiva että autoa on vaikeampi ajaa ja se hajoaakin joskus), joten huolestuttavalta tuntuu omien empiiristen havaintojeni perusteella se, että ne casual-fanitkin on huomannut tuosta äänestä valittaa. Silloin kun oma mummo ja äiti päivittelevät keskenään noita ääniä mopon ääniksi niin jokin on pielessä.

Ei ne ole mitään hardcore-formulafaneja. Ne on näitä hardcore kitisiöitä, jotka jaksaa jokaisesta sääntömuutoksesta kitistä. Niiden elämä perustuu siihen että ne saa valittaa ja voivotella. Asiasta kuin asiasta.:ahem:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Itkijänaiset
 
Mun korviin uusista moottoreista lähtivät ihan miellyttävät äänet, mutta ne saisivat kuulua himpun kovempaa. Näin siis tv:n välityksellä.
 
Varmaan haastava homma tuo äänien säätö televisioon, jotta miellyttäisi kaikkia. Ei sekään pidemmänpäälle olisi kivaa, jos selostus peittyy autojen äänen alle.
 
Ylös