Kaikki paskalla käynnit toikki, by Törni

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Hienoa.
Kävelylenkillä iski äkkiarvaamatta ihan A-luokan ripulikohtaus. Sain juuri ja juuri pidäteltyä lähikirjastoon saakka - ja onneksi miesten vessa oli vapaana. Salamana housut auki ja istuksimaan. Helpotusta lurisi kaakel'eriöön aimo paineella useita litroja.

Onneksi tarina ei ollut näin onnellinen. Toimituksen päätteeksi käteni hamusi paperitelineestä pyyhkimishyödykettä. Turhaan. Palaakaan ei telineessä ollut. Tyhjä hylsy pyöri laattialla.
Koetin kasata taskussani olleista nenäliinoista jotain mutta eipä niistä apua juuri ollut. Mikäs siinä sitten kuin nostaa sen verran housuja, että pääsi loikkimaan naisten vessaan varovasti kyselemään paapperia lainaksi. Nuori tyttö pelästyi housut lähes puolikintuissa koikkelehtivaa Al-setää. Sain revittyä hätäpäissäni kymmenisen palaa paprua. Niillähän oli selvittävä sittens.

Hieno kokemus.
Mulla kävi ns. rookie mistake. Otin muijan Codesan-yskänlääkettä, jos on siis kodeiiniä. Vetää mulla vattan aika kovaksi. Tai aika ja aika, sillä vatta on todella kova kodeiinin jäljiltä. Eilen illalla sitten kuitenkin oli mentävä kaakelieriöön, sillä tykytys oli sitä luokkaa, että kohta pyyttonia olisi tulossa. On vaan tupla-inha tunne, kun sekä tunnet että kuulet, kuin sulkijalihas repeää. Mielessä kävi jo korkkiruuvin nouto, jotta saisi jonkinlaisen pihtisynnytyksen tehtyä. Harvemmin köntsä kolahtaa pönttöön, mutta nyt kävi niin. Ihan olisi saanut soittopelit viritettyä äänen perusteella. Otsaakin sai kuivata hiestä synnytyksen aikana.

Jonkinlainen epiduraalipuudutus pitäisi saada kotikäyttöön vastaavan varalle. Ja papukaijapihdit.

Huh huh. Heikkohermoisten ei kannata yllä olevaa lukea.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Riittävän tulinen ruoka saa vatsan liikkeelle.
 

Örfil

Guest
Seuraavan kerran kun joku mainitsee että soittimensa ei ole vireessä, mieleeni saattaa tulla Antsan juttu tuolla vähän alempana.
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4972
Sijainti
Parc Fermé
Tulin juuri.

Samalla kun päästin pienimuotoisen takasuoli-soolon niin huomasin sellaisen pikku huomion että shortseissa on reikä juuri takasuolen kohdalla. Ilmeisesti ennenkin on tullut tuomiopäivän pasuunaa soiteltua.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Etelän reissun jälkeen tullut tänään muutama pytyllinen ponistettu..

Itseasiassa eilen..
 
Ylös