Kalsarikuningas 2009

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Globaali talous on down & out, mutta formulasirkus se vain jatkaa kulkuaan. Niinpä myös perinteikäs (jo vuodesta 2008 järjestetty) Kalsarikuningas-veikkaus tulee taas! Onnittelut vielä viime vuoden voittajalle, GC Rabellalle!

Veikkaus on tällä kaudella kokenut yhden muutoksen: kolari-osio jää tänä vuonna kokonaan pois. Olisin mielelläni ottanut senkin mukaan muutettuna sellaiseen muotoon, että (virhe)pisteitä olisi tullut jokaisesta kolaroinnin jälkeisestä varikkokäynnistä, siis myös niistä jotka eivät pääty keskeytykseen. Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että tänä vuonna multa jää katsomatta useampi kuin yksi GP, joten kolarointien tilastointi olisi jäänyt lähinnä tekstimuodossa olevien ja usein puutteellisten kisaraportointien varaan. Jätin osion siis pois, koska en pysty varmistamaan kaikkien ylimääräisiä varikkokäyntejä.

Mennäänpä sitten itse veikkauskohteisiin, eli:

Kuka häviää suurinumeroisimmin tallikaverilleen
1) aika-ajoissa
(piste-eroja lasketaan, ei ajan, vaan sijoitusten mukaan, siis esim. jos yksittäisen GP:n aika-ajoissa toinen kuski on 1. ja toinen 4., eroksi tulee kyseisen osakilpailun osalta 3 pistettä. Pisteet lasketaan todellisten lähtöruutujen mukaan, lähtöruuturangaistuksia ym. kuljettajista riippumattomia syitä huonoon lähtöruutuun ei siis hyvitetä.)

2) kisoissa (piste-eroja lasketaan, ei FIA:n pisteytyksen, vaan sijoitusten mukaan, siis esim. jos yksittäisessä GP:ssä toinen kuski on 1. ja toinen 4., eroksi tulee kyseisen osakilpailun osalta 3 pistettä. Jos GP:ssä on useita keskeyttäneitä kuljettajia, joiden sijoituksen kohdalla lukee vain RET, keskeyttäneen sijoitukseksi merkitään viimeisestä sijoitetuista seuraava riippumatta siitä missä vaiheessa kisaa keskeytys on tapahtunut.)

Pisteet lasketaan aika-ajon ja kisan jälkeen FIA:n virallisista tuloksista. Tähtään siihen, että päivitän tilanteen ajan tasalle jokaisen GP:n jälkeen.

Vastausaikaa on Australian ensimmäisiin harjoituksiin asti. Sen jälkeen tulleita vastauksia ei hyväksytä.

Veikkauksen voittaja palkitaan tänäkin vuonna aidoilla Dressmannin (käyttämättömillä) kalsareilla!

Veikkauksen voittaa se, joka arvaa molemmat (tai ainakin toisen, jos muut eivät ole arvanneet yhtään) kohdan oikein. Mikäli oikein arvanneita on ennen viimeistä GP:tä useampi, järjestetään oikein veikanneille lisäveikkaus kauden loppuun viime vuoden tapaan.

Ja sitten vaan veikkaamaan!
 
Viimeksi muokattu:

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
1. Kovalainen
2. Piquet
 
Viimeksi muokattu:

Deep Throat

Well-known member
Liittynyt
30.6.2007
Viestit
784
Sijainti
Turku
1. Piquet
2. Piquet

Lienee selvää, että Alonso vie Piruettia ensi kaudella kuin varisparvi pudonnutta pullaa.
 
Ylös