Tosta asuinalueesta muutama sananen. Kuten tiedetään asun sekä maalla että kaupungissa. Molemmista diggaan paljon enemmän kuin asuisin pelkästään toisessa. Vaihtelu virkistää. Asuin pitkään hienostoalueella, Säätytalon takana varakkaassa ja ylemmän keskiluokan yhtiössä. En sano, ettenkö olisi viihtynyt mutta nyt mulle sopii Kallion kirjavampi, sallivampi ja suoraan sanoen rehellisempi elämänmeno paljon paremmin. Tykkään ihan hemmetisti joka päivästä. Eritoten maalaiselämän rauhallisuuden vastapainona tämä on ehdotonta. Ja mitä olen kulmilla puhellut ja ajatellut itsekin niin ei tämä ole lapsille ollenkaan huono ympäristö kasvaa. Nähdä elämää sen kaikissa muodoissaan ei ole pahaksi. Tervejärkisempiä ja -arvomaailmaltaan ehkä sallivampi ihminen kasvaa näissä oloissa kuin eliittialueiden suojatussa ja varsin usein samanlaatuisessa kaveripiirissä.
Kapakoissa tykkään reilusta meiningistä. Siitä että katsotaan toisia silmiin ja vieraisiin pöytiin voi huudella, mieluusti jopa istua. Pintapaikkojen näyttäytymismentaliteettia vierastan. Siellä en viihdy. Eliittipaikkoja en siedä. Suomalainen Klubi ja Kämp ovat kyllä pakollisia tuttavuuksia- ja yhtä kärsimystä. Ei ehkä paikoissa niinkään mutta siinä missä seurassa niissä joutuu olemaan. Ja tämä on makuasia siis.
Tykkään vaan enämpi hieman rujommasta ja rosoisemmasta menosta. Ihmisistä erityisesti tavallisista duunareista enkä niinkään yltiökunnianhimoisista uraohjuksista. En tiedä onko se katsojan harhaa, mutta ainakin itse näissä ihmisissä on ihan eri tavoin lämpöä, elämänviisautta ja rehellisyyttä kuin eliitin edustajissa. En kyllä usko että ihmisinä ovat lopulta kovinkaan erilaisia, tuskin lainkaan, mutta ehkä räkälän eläkeläisukolla ei ole tarvis pitää kulissia yllä siinä kuin Kämpin baarin varainhoitajajupilla.
Eli tykkään enemmän rahvaasta ja toivottavasti olen sitä myös itse.
