Kerrohan unesi, niin ...

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Olin kuvausryhmän mukana kuvaajana.
Tehtiin Suomen versiota Copsista.
Turun Sata-Shellillä partio pysäytti latvialaisen rekan, jonka kuljettajaa oli syytä epäillä rattijuopumuksesta. Puhalsi lähes 3 promillea. Poliisit alkoivat laittaa tyyppiä poliisiautoon kun tämä alkoi rimpuilla. Myös apukuski alkoi rimpuilla ja toinen poliisi syöksyi hänen kimppuunsa. Kuvausryhmää oli jo etukäteen ankarasti kielletty puuttumasta tuollaisiin tilanteisiin jos sellasia tulisi. Meillä oli lupa vain ja ainoastaan kuvata.

Kuski tappeli vastaan oikein kunnolla ja yhtäkkiä huomasin jotain mitä tappeleva poliisi ei huomannut; tyyppi alkoi vetää isokaliiperista automaattipistoolia asetta selän puolelta housunkauluksen alta.
Huusin "ASE!" jolloin poliisikin huomasi tilanteen ja tarrasi asekäteen. Kovaa kamppailua hetken aikaa, asekin laukesi pariin eri kertaan vaaranataen niin tappelijat kuin kaikki lähellä olijat. Sitten ase laukesi suoraan latvialaiskuskin päähän ja hän putosi siihen. Tilanne lamaantui. Jopa apukuski, lamaantui ja kaikki kerääntyivät kuolleen kuskin ympärille. Tapellut poiliisi kiitti minua siitä, että huusin siitä aseesta. Oli varma, että olisi tullut ammutuksi jos en olisi varoittanut, Koska hänen oma aseensa oli umpikotelassa, eikä hän päässyt taistelun tiimellyksessä siihen käsiksi.
Lamaantunut apukuski oli kenenkään huomaamatta pikkuhiljaa vetäytynyt sivummalle ja hetken emmittyään hän juoksi Satakunnan sillalle ja näin ihänen silmistään että mies oli erpätoivoissaan kahden vaiheilla; hyppäisikö vai ei. Huusin että "Älä hyppää...kyllä sä tästä selviät...ei sulla ole mitään hätää" mutta hän ei selvästikään ymmärtänyt Suomea. Hetken emmittyään ja keikuttuaan kaiteella hän heittäytyi alas sillalta saaden surmansa välittömästi.

Syy käytökseen selvi kun rekka avattiin: Se oli täynnä kovan luokan huumeita: Heroiniia yms. Tonnitolkulla.

Uni jatkui tästä vielä tosi pitkään ja oli todella todentuntuinen. Unessa ei ollut mitään epäloogisuuksia ja tällainen tapaus olisi ihan oikeasti voinut tapahtua elävässä elämssä, eikä se olisi eronnut millään tavalla aidoista tapatumista.

Uni loppui siihen kun tuli vuoronvaihto, auto vietiin pesuun ja tankattavaksi ja poliisit lähtivät kotiinsa ja kuvausryhmä myös. Yllättävän moni poliisi käytti kotiin lähtiessään kulkuneuvonaan katuenduroa.
 
72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Viime yön unessa istuin Kalliossa terassilla, kun räystäästä tippui pöydälle pisara. Ei siinä mitään, hetken kuluttua räystäästä tippui pöydälle täysikasvuinen karhu. En malttanut poistua takavasemmalle vaan lähdin juoksemaan unesta tutuilla raskailla terva-askelilla, ja juoksin karkuun johonkin pikkuputiikkiin. Sitten menin takaoven kautta kiipeilemään sähköjohtoja pitkin, ettei karhu yllä muhun. Sähköjohdot muuttuivat liaaneiksi, ja alla olikin vesiputous. Olin jo heivaamassa itseäni turvaan, kun huomasin, että liaani onkin kuristajakäärmeen puolikas, joka yritti purra. Havahduin Stockan vaateosastolta, jossa olin etsimässä joululahjoja, sitten heräsin.
 
Miksi sä sinne juoksit karkuun?!! :eek:
Oisit juossut meille, niin mä olisin täräyttänyt karhun muille maille vierahille magnumilla!!
 
72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Miksi sä sinne juoksit karkuun?!! :eek:
Oisit juossut meille, niin mä olisin täräyttänyt karhun muille maille vierahille magnumilla!!
Oli tota matkaa teille sen verran tuolta Kalliosta.
-miksi et muutes nyt ollut mun unessa kun siellä yleensä hengailet?????
(ainiin, sulla oli kiireitä Turun Sata-Shellillä)
 
Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Oli tota matkaa teille sen verran tuolta Kalliosta.
-miksi et muutes nyt ollut mun unessa kun siellä yleensä hengailet?????
(ainiin, sulla oli kiireitä Turun Sata-Shellillä)
Jep, mä olin tosiaan siellä Sata-Shellillä, mutta olisin voinut olla himassa jos oisin hiffannut että täytyy olla siellä valmiina karhun varalta. :ahem:
 
72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Jep, mä olin tosiaan siellä Sata-Shellillä, mutta olisin voinut olla himassa jos oisin hiffannut että täytyy olla siellä valmiina karhun varalta. :ahem:
No mutta kiitos, että oisit pelastanut mut sen poliisin sijaan! :ahem:
 
Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
Unessa olin jossain ulkomaanreissulla ja kotiin palatessani huomasin, että auto (jonka olin jättänyt johonkin epämääräiselle parkkipaikalle suht syrjään) oli lommoilla ja eturenkaat oli hävinneet vanteineen ja takarenkaatkin oli irrotettu ja ne lojuivat maassa. Jostain syystä oli tarkoitus yöpyä lentokenttähotellissa lähistöllä ja olin vain tuomassa jotain tavaroita autoon, kun huomasin tuon. Menin itkien takaisin hotellille ja seuraavana aamuna tulin paikalle, niin poliisit oli paikalla ja olivat nostaneet jonkin auton johonkin katettuun kuorma/paketti/tms -autoon. Kävelin vähän ohi ja huomasin, että nehän on siinä paikalla, missä mun (oikeesti vaimon kanssa yhteinen) auto oli. Kyselin poliisilta, että mikäs on, kun ootte mun autoni nostaneet pois tästä ja viemässä pois. Poliisi ihmetteli, että olettekos te tämä (ja mainitsee jonkun nimen). Ei, en ole. Molemmat ihmettelee ja lopulta raotetaan tuon auton takaluukkua (tai ovea.. en muista kumpi) ja havaitsen, että rekkari on joku OHO-alkuinen. MISSÄ PIRUSSA SE MUN AUTONI OIKEIN ON??? Poliisi ei tiennyt, mutta lupasi kysellä, josko joku muu poistopuuhissa ollut poliisi tietäisi aiheesta.

Unen aikana ei kyllä autoa löytynyt enää :-(

Onneks se oli tossa pihalla herätessäni. Ihan ehjänä.
 
Ettei vaan olis ollu samat poliisit ku Sata-Shellillä!!
 
Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Mä olen nähnyt tosi paljon ahdistavia painajaisia, jotka liittyvät erääseen läheiseen henkilöön. Unissa tämä henkilö käyttäytyy todella inhottavasti mua kohtaan.

No, nyt sitten kahdessa viimeisimmässä tällaisessa unessa olen jo tajunnut, että tää on taas sellanen uni. Toisessa päätin herätä ja toisessa poistuin "näyttämöltä" sivummalle tuumien, että tää on taas tätä. Jospa nuo alkais pikkuhiljaa loppua.

Ne "junissa matkustus"-unet loppuivat miltei tyystin sen jälkeen, kun 72 oli selittänyt, mistä ne saattavat johtua.
 
Viimeksi muokattu:

72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Ne "junissa matkustus"-unet loppuivat miltei tyystin sen jälkeen, kun 72 oli selittänyt, mistä ne saattavat johtua.
Mukavaa, että saatoin olla avuksi! :ahem:

-itsehän näin viime yönä unta, että mulla oli joku puolipitkä takki, jonka kanssa hengailin. Joku otti mua vyötäröltä takaapäin kiinni ja veti itseensä kiinni, kasvoja en nähnyt, mutta tunnistin otteen perusteella Meheksi. ;)
 
PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Mä olen kaikille unien näkijöille salaa vähän kade.
Itsehän en näe niitä lain.
Tai ehkä näenkin, mutta en mitään muista nähneeni.

Kyllä mä vielä 15 vuotta sitten näin unia siten, että myös muistin nähneeni niitä.
Sittemmin on ollut vähän hiljasempaa sillä osastolla. :thumbfh:
 
PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Mitäs ne meinaa?:doubtful:
No mieti nyt vähän.
"Junaa työntyy tunneliin"
"Höyryveturin sylinteri jyskytti kiihtyvällä tahdilla..."
"Pökköä pesään!"

Ei tarvinne enempää selityksiä?

Jungin mukaanhan unet ovat henkilökohtaisia; kukaan muu ei voi tietää,
mitä esim. juna sen näkijälle merkitsee. Ota näistä nyt sitten selvä.
Itse olen skeptinen unitulkintojen suhteen.
Kaikkea sitä muailmassa yritetään tulkita - myös paljon sellaista jota ei kertakaikkiaan voida.
No yrittänyttä ei laiteta.
 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Uniin jo tulee Elisan ym sekoilut laskutusten kanssa, vaikkei olekaan Elisan tm sekolaskuja. Sain Pohjois-Karjalan Sähköltä huomautuslaskun ajalta 2003-2004 ja eräpäivä oli merkattu 1999 vuodelle. Tulee aikalailla paljon viivästyskorkoja nyt kyllä:dunno:
 
72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Mukavaa, että saatoin olla avuksi! :ahem:

-itsehän näin viime yönä unta, että mulla oli joku puolipitkä takki, jonka kanssa hengailin. Joku otti mua vyötäröltä takaapäin kiinni ja veti itseensä kiinni, kasvoja en nähnyt, mutta tunnistin otteen perusteella Meheksi. ;)
Siis on se kumma juttu, ensin Vellu hamuaa mun paidan sisään, sitten Mehe ottaa mua takaapäin vyötäröltä kiinni, ja viime yönä Knoukkari oli valmista poikaa myös ties mihin, mutta siinä vaiheessa KY otti mua jaloista kiinni ja raahasi pitkin lattiaa, nosti sitten syliin ja kantoi R&K:n luokse, aikoivat neuvotella mitä mun kanssa pitää tehdä. Oli siinä muutakin mutta en kerro tässä.

-siis hei, mä pidän teitä kavereina ja tuttuina!!!!!!!
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Siis on se kumma juttu, ensin Vellu hamuaa mun paidan sisään, sitten Mehe ottaa mua takaapäin vyötäröltä kiinni, ja viime yönä Knoukkari oli valmista poikaa myös ties mihin, mutta siinä vaiheessa KY otti mua jaloista kiinni ja raahasi pitkin lattiaa, nosti sitten syliin ja kantoi R&K:n luokse, aikoivat neuvotella mitä mun kanssa pitää tehdä. Oli siinä muutakin mutta en kerro tässä.

-siis hei, mä pidän teitä kavereina ja tuttuina!!!!!!!
Ja mä pidän sun alitajuntaa pahasti kieroutuneena, kun katselee tuota hampuusiporukan ykkösketjua.:thumbfh:
 
Ylös