KeSää 2014

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42724
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Näillä sääasioilla liikkeelle nyt lähdemmä toukokuun puolenvälin kulmain tukahdushelteen ja sitä seuranneen vilpoisemman jakson jälkeen kesää kohti:

Sää on tavanomaista lämpimämpää ensimmäisellä viikolla koko maassa ja toisellakin viikolla vielä Lappia lukuunottamatta. Kahdella viimeisellä viikolla on jo Lapissa tavanomaista kylmempää, mutta maan etelä- ja keskiosassa ei ole selvää poikkeamaa suuntaan tai toiseen.

Sade-ennusteen mukaan ensimmäisellä viikolla on maan lounaisosassa tavanomaista sateisempaa ja Pohjois-Lapissa tavanomaista vähäsateisempi, mutta muuten viikkokohtaiset poikkeamat ovat pieniä.

Ilmanpaine-ennusteen mukaan ensimmäisellä viikolla on maamme itä- ja pohjoispuolella korkeapaineen alue, mikä selittää hyvin lämpimän sään. Seuraavilla viikoilla korkeapaine heikkenee siirtyy Skandinavian länsipuolelle. Tämä voi antaa viitteitä siitä, että kylmempää ilmaa pääsee leviämään pohjoisesta maahamme juhannusviikolla. Mitään yksityiskohtaista juhannussääennustetta tämän ennusteen ei voi kuitenkaan tehdä.

Lämpötilaennusteesta pistää silmään tavanomaisesta lämpimämpi... Ei kiitos!

Sade-ennusteesta taasen maan lounaisosan normaalia runsaampi sateisuus... Kyllä kiitos. Tulee haja-asutusalueillakin asuville vettä kaivoon. Ja mansikat saavat vettä maukkaiksi kypsyen.

Ilmapaineet ennusteessa lienevät kohdillaan... Korkeapaineet voi lähettää vaikka Venäjälle. Ukon Juhlana saisi olla maltillista pilvipoutaa. Kiitos.

SE O SUVI NY!

Jatkakaa. >>>
 
Viimeksi muokattu:
Näyttää ihan kohtalaisen hyvällä pyöräilysää pitkänmatkan polkijoille. Tai oikeastaan aika loistavakin. Mitenhän tuo tuuli? Jaahas, kuuklasin ja 4 ms Länsirannantiellä selästä puhaltelee Vehmeristä Jännevirralle sitten sama sivuvastaisena.
 
Länsirannalla vaan aika tiheässä iippojen tarkastuspisteitä, ettei varmaan mitään huippuaikoja nähdä.
 
Mitä vit.... Ilpis? Otsikossa hassuttelua ellei jopa HULLUTTELUA.

Pull My finger and release Force from the Dark side.
 
Nyt on ainakin tännepäin luvattuja helteitä jo alettu perumaan. Ilmatieteenlaitos sentään veikkaa vielä just helteen puolella olevia lämpötiloja kahdelle päivälle, foreca enää yhdelle. Ihan lämmintä sentään kuitenkin. Toisin kuin nyt, 13 astetta. Vaikka melkein OK säältä tämäkin vaikuttaa kun muistelee aiemmin viikolla vallinnutta säätä.
 
Sisälämpötila on onneks vielä helteen puolella. Hyvin varaa lämpöä tuo betoniseinä.
 
Koirien iltapäivän lenkin aikana sää muuttuikin aika mukavaksi. Aurinko lämpsytti mukavasti ja koko ilta menikin yllättäen nurmikkoa ajellessa koneella (vaimo) ja trimmerillä (minä) ja lakaistua siitepölyjä sieltä sun täältä.
Sitä siittistä meinaan riittää vieläkin...

Itse asiassa tuollainen n. 15-18 astetta on mitä mainioin keli ihmiselle. Sopivan lämmin olla sortseissa & t-paidassa ulkona ja pihahommissakaan puuhatessa ei tule tukalan kuuma.

Jos pitäisi päättää minkalainen sää asetettaisiin maapallolle loppuiäksi, niin sellainen kun oli tänään klo 16-21 Pirkkalassa, olisi juuri se mitä haluan.
 
Huomenta!

Tuorein säähavainto: 2.6.2014 5:50 Suomen aikaa
Lämpötila 7,6 °C
Kosteus 81 %
Kastepiste 4,5 °C
Koillistuulta 1 m/s
Puuska 2 m/s
Paine 1026,3 hPa
Tunnin sadekertymä 0,0 mm (5:00)
Pilvistä (8/8)
Näkyvyys yli 20 km
Raikasta kesää. Ei huono.
 
Ylös