KeSää 2017

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Luvannut sadetta ip, joten lähdin lossille, vaikka LKK nukkuu vielä setelitukkopatjojen päällä.

No sillähän olikin kioski jo auki ja kaffeet ja pullat lämpimänä. Hurraa LKK!\o/
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Yöllä satoi niin kovaa, että ilman sukellusmaskia ja happiapulloja olisi ollut mahdotonta liikkua ulkona.

Vettä tulee taas ja tullee koko päivän. Parikymmentä milliä luvannut. Alpun osuus vitoinen.
 

Örfil

Guest
Eilen kanssa aukeni taevas Ikaalisissa. Mutta tuo kesäsade on niin lämmintä, että ei haitannut vaan päinvastoin. Eräretkeilyn ja pieni masokistisuuden tunne vain lisää nautintoa. Lisäksi meillä palkintoja kahmivilla mieshuippu-urheilijoilla on se etu, ettei meikit valu sateessa, kuten näytti olevan joillain naistyypeillä. Kuha pyyhkäsee kallon päältä kuivaksi, niin taas mennään.
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Tsekkasin tuossa sellaisenkin asian, että kesäpäivänseisauksen aikaan aurinko paistaa Tampereelle pienimmillään n. 38 asteen kulmassa.
 

Örfil

Guest
Liekö tuo kiertoilmaisu sille, että miehellä on jo ikää sen verran, että alkaa kulma pienentyä?
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
No en kyllä panis pahitteeksi, jos kulma olis pienempi. Tuossa oli muuten referenssikylkenä imaginäärinen, maan pinnan suhteen kohtisuora viiva taivaan suuntaan. Olis ehkä selkeämpää käyttää referenssitasona maan pintaa. Tällöin kulma olis suurimmillaan kesäpäivänseisauksena 52 astetta ja talvipäivänseisauksena vain viisi ja puoli astetta, mikä tuntuu äkkiseltään ihan liian pieneltä. Mut jos aurinko on zeniitissä Kauriin kääntöpiirillä (eteläinen leveyspiiri 23°26′ 21,48″) ja Tampere (pohjoinen leveyspiiri 61°29′53″) pysyy paikallaan, eikös tuosta n. 5,5 astetta tule?
 

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
Kävin lossinlenkin ja sormet sekä varpaat jääty. Tais olla 13-14 astetta.
Kävin Gardajärven lenkin, Veronan oopperassa yms, 5.5 h istumista tulikuumassa kiviamfiteatterissa. Hiki virtasi parempikuntoisiltakin. Tais olla 35-40 astetta. :yuck:
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Kävin Gardajärven lenkin, Veronan oopperassa yms, 5.5 h istumista tulikuumassa kiviamfiteatterissa. Hiki virtasi parempikuntoisiltakin. Tais olla 35-40 astetta. :yuck:
Älähän leuhki lämmöllä, kun toiset täällä sinisenä kuin sittareikä palelee.:mad:
 

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
Älähän leuhki lämmöllä, kun toiset täällä sinisenä kuin sittareikä palelee.:mad:
Et kuule arvaa, miten hyvältä tuntui tuo 13- 15 astetta ja pientä tuulta tänään ulkokäpsyttelyissä. Lähemmäs 40 C jatkuvasti on ehdottomasti liikaa.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Koiranleuat ip-lehtien sivuilla jo kommentoi 'seksiwaumyrskyä' että noinkohan mahtaa tyhjä kertakäyttömuki kaatua.:eek:

Illan ukkosrintama arvioitua laajempi


Puolassa ollut rajuilma on lähestymässä
Suomea. Ilmatieteen laitoksen arvion
mukaan ukkos- ja saderintama saapuu
näillä näkymin iltapäivän, viimeistään
alkuillan aikana.

Kyse on kesän tähän asti kovimmasta
myräkästä. Ilmatieteen laitoksen mukaan
tiedossa on kaatosateita ja laaja
ukkosrintama. Laitoksen ennusteen
mukaan ukkosrintama on laajempi kuin
vielä eilen arvioitiin. Ennusteen
mukaan linjan Turku-Lahti-Joensuu
eteläpuolella sataa ja ukkostaa.

Suomenlahdella ja Saaristomerelle on
annettu varoitukset ja maatuulet voivat
olla voimakkaita.
Helsinki City Maralle raikastava suihku lopppuun.
 
Ylös