Kesät kuumenevat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tose
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Tose

Kääntyy oikealle
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
7245
Sijainti
The City
Vuosi 2004 säähistorian neljänneksi kuumin

buenos aires. Ilmasto lämpeni edelleen kuluvana vuonna, kertoo YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön (WMO:n) tuore raportti. Äärimmäisiä säätiloja, kuten hirmumyrskyjä ja suurta kuivuutta, voidaan jatkossa odottaa entistä useammin.
Vakuutusyhtiöiden myrskytuhoista maksamat korvaukset olivat tammi–lokakuussa jo 35 miljardia dollaria eli yli kaksi kertaa suuremmat kuin koko vuoden 2003 korvauskulut.

Poikkeuksellisen paljon pyörremyrskyjä ja trooppisia myrskyjä on tänä vuonna ollut Karibialla, Yhdysvalloissa ja Aasiassa.
Pahiten kärsi Haiti, jossa myrskyn aiheuttamat tulvat ja mutavyöryt tappoivat noin 1 900 ihmistä.
Maapallon pintalämpötila nousee tänä vuonna 0,4 astetta vuosien 1961–1990 keskilämpöä 14:ää astetta korkeammalle.
Ilmastomallien ennusteiden mukaan lämpötila jatkaa nousuaan, myös maanpinnassa mitattava lämpötila nousee ja maapallon jäätiköiden sulaminen jatkuu, tiivisti WMO:n tutkija Gilles Sommeria.
Hän viittasi YK:n kansainväliseen tutkimusraporttiin, jonka mukaan fossiilisten polttoaineiden, kuten hiilen ja öljyn, kulutus on vauhdittanut niin sanottua kasvihuoneilmiötä.

Lokakuu 2004 oli kaikkien kuumin koko vuonna 1861 alkaneena mittauskautena, ja vuodesta 2004 tulee mittauskauden neljänneksi lämpimin.
Menneistä kymmenestä vuodesta yhdeksän on kymmenen lämpimimmäksi tilastoidun vuoden joukossa.
Raportti julkaistiin samaan aikaan, kun noin 80 valtion ympäristöministerit ovat kokoontuneet Buenos Airesiin ilmastokokoukseen.
reuters–ap

Nyt voi jo alkaa olla huolissaan: etelän mannerjäät ovat jo alkaneet lohkeilla ja Suomenkin ilmasto on muuttunut, vai mitä sanotte viime kesästä? Yhdysvallat tuottaa 25% maailman kasvihuonekaasuista, mutta ei edes suostu Kioton ilmastosopimukseen. Missä ovat Hollywood-elokuvista tutuksi tulleet maailman pelastajat nyt?
 
Viimeksi muokattu:
Se on aika hauskaa, että maat kieltäytyvät näistä sopimuksista taloudellisten asioiden vuoksi - edes yrittämättä mitään vaihtoehtoista. Ikään kuin koko ongelmaa ei olisi. Omaa oksaa sahataan oikein moottorisahalla. Lastenlapsemme tulevat sanomaan, että kiitti teille 'veteraanit', jotka tuhositte maailmamme ahneudellanne.
 
Willer sanoi:
Se on aika hauskaa, että maat kieltäytyvät näistä sopimuksista taloudellisten asioiden vuoksi - edes yrittämättä mitään vaihtoehtoista. Ikään kuin koko ongelmaa ei olisi. Omaa oksaa sahataan oikein moottorisahalla. Lastenlapsemme tulevat sanomaan, että kiitti teille 'veteraanit', jotka tuhositte maailmamme ahneudellanne.


Se sen sijaan ei ole kovin hauskaa, että USA:ssa ollaan tehty useita tutkimuksia ilmastonmuutosten vaikutuksista ja noista tutkimuksista on voitu itseasiassa vetää sellainenkin johtopäätös, että ilmasto muuttuu seuraavien 50 vuoden aikana USA:n kannalta suotuisampaan suuntaan. Ei enemmistö USA:n tutkijoistakaan kiistä ongelman olemassa oloa, mutta se asetetaan kyseenalaiseksi onko kyseessä todella amerikkalaisten ongelma, vai joidenkin muiden.

Tällä hetkellä kaikkiin malleihin liittyy epävarmuustekijöitä. Suomenkin kohdalla ollaan puhuttu sekä tanskalaistyyppisestä omenapuiden kasvuvyöhykkeen leviämisestä pitkälle kohti pohjoista että ilmastollisesta katastrofista joka ajaisi ison osan väestöä pakolaisiksi. (se USA:n perusmalli, joka näyttää heidän kannaltaan suotuisalta, on ilmeisesti perusteiltaan sama malli, joka lupaa Pohjoismaiden osalta katastrofia)
 
Amerikkalaiset lienevät sitten ansainneet lisääntyneet pyörremyrskynsä. Napajäätiköistä sulava jää tulee jossain vetenä alas.
 
AMS82 sanoi:
Se sen sijaan ei ole kovin hauskaa, että USA:ssa ollaan tehty useita tutkimuksia ilmastonmuutosten vaikutuksista ja noista tutkimuksista on voitu itseasiassa vetää sellainenkin johtopäätös, että ilmasto muuttuu seuraavien 50 vuoden aikana USA:n kannalta suotuisampaan suuntaan. Ei enemmistö USA:n tutkijoistakaan kiistä ongelman olemassa oloa, mutta se asetetaan kyseenalaiseksi onko kyseessä todella amerikkalaisten ongelma, vai joidenkin muiden.


Tämä tieto lohduttaa varmasti kovasti niitä muita. USA tumppaa paskaa taivaalle ja muut kärsivät. Eniten tässä pelottaa se, että jos nuo tuomionpäivän maalarit ovat oikeassa niin saastuttamista on aika vaikea pysäyttää kuin seinään.

Jos yhtäkkiä havaitaan, että ollaan totaalisessa pissassa niin sitten ollaan ja monta vuotta.
 
USA:ssa toisaalta 9 osavaltiota on tähän mennessä jo ilmoittanut, että ne tulevat toteuttamaan Kioton sopimuksen vaatimukset omalta osaltaan ja suunnitelmissa on myös mukaantulo päästökauppaan. Joissakin tapauksissa osavaltioiden omalla energiapolitiikalla voi olla paljonkin merkitystä. Jos omatoimisten osavaltioiden määrä tästä vielä kasvaa ei USA:takaan kokonaisuudessaan voida enää syyttää ongelmista.

Toinen asia on se, että es. Kiina nousee tätä menoa USA:takin merkittävämmäksi päästöjentuottajaksi, eikä siihen välttämättä edes kulu kovinkaan kauaa aikaa. Eurooppalaiset yritykset ovat innokkaasti aloittamassa omaa tuotantoaan Kiinassa, mikä käytännössä monien yritysten kohdalla tarkoittaa omien hiilivoimaloiden perustamista. Onhan se ihan kiva järjestely, että omia päästöjä alennetaan, USA:ta haukutaan ja Kiinassa päästöjä lisäävien yritysten voitot pannaan verolle Euroopassa.

Kolmas asia on se, etteivät maat vielä muutamia poikkeustapauksia lukuunottamatta ole toteuttaneet Kioton sopimuksen vaatimuksia. (es. Viro lienee käytännössä jo toteuttanut kaikki vaatimukset, kun neuvostoaikainen vanha teollisuus on merkittävässä määrin kadonnut). Se voidaanko ylipäätän puhua kunniallisesti tavoitteesta kiinnipitävistä maista ja rikkureista, selvinnee kunnolla vasta seuraavan vuosikymmenen puolella.
 
Jenkkejä ei tietenkään voi pitää ainoana vastuullisena. Aika vaikealta näyttää suomenkin tilanne päästöjen suhteen. Toisaalta, jenkeillä on tässä asiassa suurin valta maailmassa. Ihmeellistä että jonkun pikkudiktaattorin muodostaman teoreettisen uhan takia ollaan valmiita uhraamaan ihmishenkiä ja kymmeniä miljardeja dollareita, mutta nämä - hieman suuremmat - kysymykset eivät saa muuta kieltelyä ja välttelyä. Myös kiinan ja intian tulisi liittyä sopimukseen. Paskat siitä ettei niiden talous ole vielä kehittynyt.. mitä teet hyvällä taloudella, jos maapallon ilmasto on pilattu. Todennäköisesti sillä saattaa olla jotain negatiivisia signaaleja myös talouteen.
 
Re: Re: Kesät kuumenevat

Observer sanoi:
Kylmää ja sateista. Eli?
Niin juuri, äärimmäiset ilmiöt lisääntyvät, kun ilmasto muuttuu. Tulee samanlaisia tulvia yhä enemmän, kuin viime kesänä oli meillä ja toissakesänä Keski-Euroopassa. Talvetkin Etelä-Suomessa alkavat olla samanlaisia kuin Hampurissa jokunen vuosi sitten. Tai sitten tulee ylikuumaa ja kuivaa, kuin oli toissakesänä. Normaaleja, kaikenlaisa kesäkelejä sisältäviä kesiä ei enää tule.
 
Re: Re: Kesät kuumenevat

Observer sanoi:
Kylmää ja sateista. Eli?
Minä ainakin muistan vain viime heinäkuun yliluonnolliset viikkoja kestäneet piinavat helteet, kyllä ilmastossa on jotain kieroa.
 
Re: Re: Re: Kesät kuumenevat

Suomen Huippu sanoi:
Minä ainakin muistan vain viime heinäkuun yliluonnolliset viikkoja kestäneet piinavat helteet, kyllä ilmastossa on jotain kieroa.
Eikös ne helteet ollu toissakesänä. Vai muistanko väärin?
 
Tämänpäiväinen Kurier mainosti Suomen olevan maailman ympäristöystävällisin maa. Tieto pohjautuu juuri julkaistuun tutkimukseen.

Muistivat mainita, että tämä sen lisäksi, että Suomen koulujärjestelmä on maailman paras :D
 
Re: Re: Re: Re: Kesät kuumenevat

asiantuntija sanoi:
Eikös ne helteet ollu toissakesänä. Vai muistanko väärin?
Täällä ainakin melkein koko viime heinäkuu oli hellettä, en tiedä jostain susirajan takaisista paikoista.
 
OoPee sanoi:
Tämänpäiväinen Kurier mainosti Suomen olevan maailman ympäristöystävällisin maa. Tieto pohjautuu juuri julkaistuun tutkimukseen.

Muistivat mainita, että tämä sen lisäksi, että Suomen koulujärjestelmä on maailman paras :D

Isänmaamme Suomi on maailman paras maa. Kiitos demarien ja kepun!
 
Kannattaa katsella säätilastoja, eikä luottaa omiin muistikuviin. On sitä ennenkin ollut lämmintä helmikuussa.
hki_helmi_5104.gif


ja

sod_helmi_5104.gif
 
juu, tänään oli hesarin 50v palstalla, että helmikuussa 50v sitten oli parin päivän sisällä vesisadetta ja pakkasta...
 
312T4 sanoi:
Jotain perää tossa varmaan on, kun ei ole tänä talvena edes ollut niitä normaaleja 30-40 miinusasteen pakkasiakaan:confused:
Joita kaipaa kuka?
Kuka edes kaipaa jotain 20 asteen pakkasia? Kyllä 10 on aika ehdoton maksimi, sen jälkeen ei ole enää kellään kivaa.
 
Kyllähän noita poikkeuksellisia sääilmiöitä on aina ollut ja tulee ilmeisesti myös olemaan. Tuossa jokin päivä sitten radiossa haastateltiin jotain säätieteilijää... (ei, ei ollut sammakkomies) joka totesi että talvet ovat selvästi lämmenneet ja keväät aikaistuneet. Ei kylläkään sanonut, että mitä aikajaksoa hän tarkoitti.
 
Matxi sanoi:
Joita kaipaa kuka?
Kuka edes kaipaa jotain 20 asteen pakkasia? Kyllä 10 on aika ehdoton maksimi, sen jälkeen ei ole enää kellään kivaa.

Voi sinnuu taas kerran Matxi :nope:

Ei kyse ole siitä, tarvitseeko niitä kovia pakkasia kukaan vaan siitä, mitä kaikkea ilmaston lämpeneminen tuo mukanaan. Usko mua (ja ennenkaikkea alan johtavia tutkijoita ;)),ne seuraukset ei ihan välttämättä tule olemaan kivoja, ja niihin seuraksiin voi kuulua semmoset pakkaset ja lumimyrskyt, että sullekin tulee vielä ikävä noita miinus parinkympin lämpöjä :(
 
Ylös