Kevätmöötte 28.5.2011

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Joni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä näkisin että möötten perustajan tarttis kaikesta huolimatta pitää möötte, jota on järjestämässä, eikä perua tapahtumaa paria päivää ennen, kuten viime vuonna(?) Joni teki.

Tämä pitää paikkansa! Se piti mainitsemanikin, että Joni voi tuosta maineestaan toki itseäänkin hiukan syyttää.

Nyt siihen maineen korjaamiseen on mahdollisuus. Kuitenkin muutama tyyppi olisi tulossa, joten ei Jonin kannata ainakaan perua tätä.

Esim. itsekin olen järkännyt mööten, johon osallistuvien määrä oli arvoitus (oliko lopulta vain 3?), mutta menin silti paikalle. Hyvä möötte se silti oli.:alppu:
 
Juurikin näin. Saataisin itsekin olla lauantaina Helsigissä ryypiskelemässä kera aika-ajojen, jos ei olisi pallot taskussa.
 
Esim. itsekin olen järkännyt mööten, johon osallistuvien määrä oli arvoitus (oliko lopulta vain 3?), mutta menin silti paikalle. Hyvä möötte se silti oli.:alppu:

Niinpä. Eihän mööten laatu voi olla kiinni osallistujamäärästä. Parhaat möötet oon vetäny ihan yksin.
 
Harkitsen tulemista jos sinne on tulossa tosiaan muitakin. :) Eli meitä on ainakin 4 siellä. Onhan se ihan ok.
 
Viimeksi muokattu:
Esim. itsekin olen järkännyt mööten, johon osallistuvien määrä oli arvoitus (oliko lopulta vain 3?), mutta menin silti paikalle. Hyvä möötte se silti oli.:alppu:

Jep samoin. KKWCS:n päätösmöötte (2008 vai 2009) johon piti tulla kanssa vähän enempi väkeä niin lopulta ilmestyi kai 3-4 :D
Noh menihän se silti ihan jees aika-ajoja sportissa katellessa :)

edit. Niin ja en ole tulossa itse paikalle, lienee sen verran krapulaa ilmassa edelleen päättäjäisten takia ettei ajaminen Hulssinkiin oikein innosta :)
Muutoin olis voinut kyllä harkita mutta nyt on vaan vähän liikaa ohjelmaa, ens vuonna sitten uusiks Treella :)
 
Viimeksi muokattu:
Mukana tällähetkellä:

Joni
arzipuppy
Lancer

Rabella(Maybe?)

Lisää vaan! :ahem:
 
Viimeksi muokattu:
Vain kaksi mun lisäksi? Vaisuavaisua. Noh mennään silti. :wink:
 
Oletan että möötteen tulee myös "näkymättömiä" siis sellasia jotka eivät postaile tähän toikkiin. Hyvä on toivossa elää! :cool: Ok.. Ensimmäiselle viidelle valkovenäläiset! tai bisse tai mitä vaan haluu. Nonni! :alppu:
 
Ylös