mjk
...
- Liittynyt
- 6.10.2007
- Viestit
- 2675
Ei juuri mitään. Karting-kisasta videota ja pieni haastattelu.Mitä Räkä kertoi?
Ei juuri mitään. Karting-kisasta videota ja pieni haastattelu.Mitä Räkä kertoi?
Mitä Räkä kertoi?
Olisi pitänyt lisätä tuo epäsuorasti sana, niin sinäkin smart ass pelle olisit tajunnut.
- Massan mukaan hän on ollut suomalaista vahvempi aika-ajoissa siitä syystä, ettei hallitseva maailmanmestari ole saanut renkaitaan oikeaan lämpötilaan.
Tuossa Massa ihan päivän selvästi kertoo syyn miksi on ollut Kimiä parempi aika-ajoissa. Toinen syy on tietysti se, että Massa on aina kevyemmällä.
- Saan renkaat oikeaan lämpötilaan neljä kertaa viidestä. Kimi puolestaan pikemminkin kerran viidestä. Kun hän onnistuu siinä, on hän erittäin nopea, Massa sanoi.
Tuossa Massa epäsuorasti myöntää, että kun Kimillä ei ole rengasongelmia, niin hän on nopeampi.
Ja muutenkin: vaikuttaako Massa muutenkaan kaverilta, joka missään tilanteessa myöntäisi olevansa Kimiä hitaampi?
Paitsi Eddie Irvine. Hänhän myönsi, että on vasta toiseksi nopein Michael Schumacherin jälkeen.Eihän kukaan F1 kuski ole omasta mielestään toista hitaampi. Kyse on aina tavalla tai toisella autosta.
Taisi olla aika-ajossa taas ongelmia kun lähti kisaan takarivistä, eikä eväät sitten riittäneet Käpylän (?) tiukalla katuradalla kuin kakkossijaan.![]()
Ei ajanut aika-ajoa lain'.
Kuka voitti?Taisi olla aika-ajossa taas ongelmia kun lähti kisaan takarivistä, eikä eväät sitten riittäneet Käpylän (?) tiukalla katuradalla kuin kakkossijaan.![]()
Kuka voitti?
Ei se taida pystyä.
TS sanoi:Aika-ajopiina on kiusannut Kimi Räikköstä siitä asti, kun hän aloitti Ferrarilla. Ongelma syntyi, kun siirryttiin rengassodasta Bridgestonen monopoliin ja kumiseosten laatu heikkeni merkittävästi.
Kulissien takaa kuuluu kahdenlaista tietoa Räikkösen ongelmavyyhdestä.
Toinen tietolähde väittää, että Ferrarin auto on tehty tietyllä lailla niin neutraaliksi kuin mahdollista, jotta molemmat kuljettajat pystyvät ajamaan sitä kohtuullisesti aika-ajossa. Nyt Felipe Massa pärjää paremmin, mutta Räikkönen on lähellä. Jos auto muutettaisiin enemmän Räikkösen ajotyyliin sopivaksi, Kimi olisi joka kerta kärjessä, mutta Massa putoaisi paljon kauemmas taakse.
Toinen tietolähde taas uskoo, ettei Räikkönen halua tinkiä hyvistä kilpasäädöistään ja uhraa näin tietoisesti aika-ajovahvuuttaan. Massa taas tinkii enemmän kilpasäädöistä ja varmistaa näin aina vahvan aika-ajokuntonsa.
Räikkösen kilpainsinööri Chris Dyer vakuuttaa, että töitä tauolla on tehty. Tulokset ovat sitten nähtävissä lauantain aika-ajossa, mutta mitään ei etukäteen luvata.
- Uskon, että nyt olemme löytäneet ratkaisun, joka auttaa meitä, mestari huokaisee luottavaisena.
Veikkaan, että sliksit tuovat Räikkösen säkenöivän aika-ajonopeuden takaisin. Ja parantaa ennestään ylivertaista kisanopeutta.
Kuten täälläkin on monesti todettu, Heidfeldin ongelmat johtuvat juuri samasta asiasta.Onko kukaan muu kuski valitellut renkaita?