Rapu-70 sanoi:
Onko joku vielä sitä mieltä, että Ferrarille meno olisi Kimiltä suuri virhe?
En nyt tuosta suuresta virheestä tiedä, mutta Kiminä en menisi Ferrarille, mikäli Schumi jatkaa, vaan pysyisin McLarenilla. Päälimmäisenä syynä se, kenen ympärille uutta autoa suunnitellaan. Ensi kauden autohan on jo vähintään piirustuspöydällä, ja sen suunnittelussa on käytetty dataa nykyisistä kuskeista. Sekä Schumilla että Alonsolla kerrotaan olevan hyvin erikoiset toiveet autonsa säätöjen/käyttäytymisen suhteen, joten Kimin kannattaisi olla tallissa, jonka autoa rakennetaan hänen toiveidensa perusteella. Alonsohan ei asioihin voi McLarenilla vaikuttaa ennen kuin on tallissa. (Olkoonkin, että Kimin sanotaan olevan hyvä sopeutumaan erilaisiin autoihin.)
Toinen pointti on tietenkin se, että mikäli Schumi jatkaa, on aikamoisen utopistista kuvitella, että tallin henkilöstön sisällä yhtäkkiä unohdettaisiin 10 vuoden yhteistyö ja 5 (6?) maailmanmestaruutta ja kohdeltaisiin molempia kuskeja täsmälleen samalla tavalla.
Ferrari saattaa olla paras talli 2007, mutta epävarmaa sekin on. Ylläolevat huomioonottaen en ottaisi riskiä. Ja tässä siis ajattelen puhtaasti mestaruusmahdollisuuksia, en rahaa. Enkä myöskään tallifanitusta, sillä en ole mikään McLaren-fani. Mikäli Kimi tietää, että Schumi lopettaa, tilanne on tietenkin täysin toinen.
Mclarenin viimekauden loistosta ei ole jäljellä muutakuin arogantit kisataktiikat.
Hitaalla autolla jokseenkin ainoat kilpailukykyiset. En usko McLarenin millään muulla taktiikalla pystyneen parempiin tuloksiin.
Rellu taitaa satsata kuitenkin Kovalaiseen, ja sitten sanotaan, että skotit ovat pihejä.
Skotit? Ovathan laihialaisetkin pihejä, mutta ei se tarkoita, etteikö yksittäiset ihmiset mistä tahansa kansallisuudesta ymmärtäisi rahan arvon.
Heikkihän on varmaankin tähänastisista suomalaiskuskeista persoonallisin (yhdessä Keken kanssa). Nicohan on enemmänkin tuote vaikka kovaa ajaakin.
Nico ja Heikki ovat mediavalmiita. Molemmat puhuvat ehkä hieman enemmän kuin mitä tallin tiedotteessa sanotaan, mutta Heikkihän ei mikään kisakuski edes vielä ole, joten tiedä häntä muuttuvatko puheet. Onhan Kimikin persoona, muttei samalla tavalla "mediavalmis". Kuinka moni muu F1-kuski tarjoaa samanlaisia juttuja yksityiselämästään? Eivätkö nekin ole persoonallisuutta? Enkä minä kyllä Saloakaan minään persoonattomana pitäisi. Enkä Häkkistä tai Järvilehtoakaan. Mikä nyt sitten kenenkin mielestä on sitä persoonallisuutta.