Kirkosta eroaminen

[Sam]

Asuinpaikkani puolesta on kokemuksia eräästä "vapaasta" liikkeestä, joka on varsin vahvoilla täällä pohjois-pohjanmaalla. Jokainen voi sitten arvailla, mikä se liike on.

Ymmärrän.

Itselläni on jonkin verran kokemuksia helluntalaisista, niin hyvässä kuin pahassakin. Sääli vain kun juuri nämä negatiiviset hörhöt saavat leimattua koko porukan - ja vielä säälittävämpää, että monet seurakunnat eivät tee asialle mitään. Ihan kuin ongelma paranisi vaikenemalla.

 

[Miguel]

Asuinpaikkani puolesta on kokemuksia eräästä "vapaasta" liikkeestä, joka on varsin vahvoilla täällä pohjois-pohjanmaalla. Jokainen voi sitten arvailla, mikä se liike on.

Olen tietoinen jonkin verran "eräästä vapaasta" liikkeestä., luultavasti samasta. He toivottavat valikoidusti Jumalan rauhaa, muuthan eivät pelastu, ei edes itseään kristityiksi luulevat.

Uskonnollisuus kristillisyyden nimissä on kaukeaa katsottavaa.

Luin Kalajoen kunnan julkaisemasta historiikistä ns. liikutuksista. Todella mielenkiitoista luettavaa. Tämän seurauksena järjestettiin nämä Kalajoen käräjät. Sen ajan papisto sai liian rankkaa kritiikkiä, kun kirkon ulkopuoliset vihkiytymättömät uskaltautuivat antamaan syntejä anteeksi ja julistamaan muita suruttomia autuaiksi. Historiikissä kehuttiiin sitä, että onneksi tämä liike rauhoittui eikä aiheuttanut enää kuohuntaa kirkossa. Nyt seurakunna on turvallisen maltillinen ja unelias.

Tarkoitin tällä vapaiden suuntien liikkeillä niitä "täyspäisiä" terveitä seurakuntia, joiden jäsenet paranevat eivätkä sairastu uskonnon uhreina. Esim. hillattain Espoossa vieraillut Englannin Aglikaanisen kirkon piispa Dow kertoi jotain heidän uudistuksesta. Siellä vanhaan jämähtäneeseen kirkkokuntaa perustetaan uudistuneita ja vapaita seurakuntia, jotka täyttävät pikku hiljaa hylätyt kirkot. Piispa Dowin saarna oli mukavaa kuultavaa, jota en olisi osannut odottaa kenenkään kirkollisen miehen suusta. Hän kävi tapaamassa Espoon piispa Heikkaa.

 

[kouvotsvoni]

Itsehän liityin Kirkkoon pari kuukautta sitten yli 5vuoden tauon jälkeen. Kyllä eroan, jos rahaa alkaa tulemaan jostain.

 

[Kaktus]

Just meinasin kysäistä samaa. Minusta vapaiden suuntien seurakunnat ovat pääsääntöisesti erittäin "vieraanvaraisia" ainakin mitä kaikki minun kokemukseni osoittavat.

Mitä itse olen saanut olla todistamassa..... jos puhutaan yhteisöstä eikä yksilöistä, niin voi sanoa, että ystävällisyyttä ja rakkautta riittää ylenmäärin, ihan liikaakin, jos kävijä on "etsivällä mielellä" tai opillisesti oikeassa, mutta jos on opillisesti toista mieltä, eikä ole aikomustakaan tulla samanlaiseksi kuin vierailtavan seurakunnan jäsenet, loppuu se ystävällisyys kuin seinään.

 

[Enrique]

Sekin riippuu niin paljon seurakunnasta loppuuko ystävällisyys vai ei. Ainakin meillä vapaakirkossa keskustellaan opillisista erimielisyyksistä yhteisymmärryksessä, vailla minkäänlaista vihaa tai halveksuntaa. Samoin lähes kaikissä muissakin seurakunnissa, missä olen käynyt, lukuunottamatta erästä luterilaista seurakuntaa.

Muutenkin minua kyllä suunnattomasti ärsyttää se, kun erotellaan uskovaiset seurakunnan mukaan. Jos olet uskovainen, niin sitä ei muuta yhtään se oletko luterilainen, helluntailainen, vapaakirkkolainen tms.

 

[Hurmurisija]

Sekin riippuu niin paljon seurakunnasta loppuuko ystävällisyys vai ei. Ainakin meillä vapaakirkossa keskustellaan opillisista erimielisyyksistä yhteisymmärryksessä, vailla minkäänlaista vihaa tai halveksuntaa.

Seurakuntaelämään yrittäneenä ja sittemmin varsin vahvaksi ateistiksi muuttuneena näen ongelmalliseksi sen, että ylipäänsä oletetaan jokin totuus mahdolliseksi pelkästään uskon ja intuition varassa. Jos tähän totuuteen ei sitoudu tai dialogisoi sen erilaisten kristillisten totuuksien kanssa, niin seurakunnassa aletaan katsoa kieroon.

Minusta on siis vähän arveluttavaa väittää, että keskustelua käydään yhteisymmärryksessä, koska vastaus on jo valmiina. Tämän ovat monet kristitytkin todenneet ja seurakunnista poistuneet - osa sopuisasti, osa ovet paukkuen. Jäljelle jää se joukko, joka pystyy jakamaan yhteiseksi koetun totuuden. Varsinaiseen moniäänisyyteen seurakunnissa ei mielestäni pystytä, saati sitten pyritä.

 

[Miguel]

Säännöt ne on joka yhdistyksellä ja puljulla.

 

[Hurmurisija]

Säännöt ne on joka yhdistyksellä ja puljulla.

Sepä se. Seurakuntakuriksikin sitä kutsutaan ja sana "kuri" kertookin mielestäni hyvin, mistä on kysymys. Ehkä seurakuntaan kuuluminen vaatii tietynlaisen (ehdottoman ja normiorientoituneen) persoonallisuuden, koska tiedän useamman kristityn, jotka ovat selvästi uskossa ja joiden usko näkyy myös elämässä ja teoissa, mutta jotka vieroksuvat seurakuntia erilaisten sosiaalisten syiden vuoksi. Valheellisuus on termi, jonka monet näyttävät seurakuntiin liittävän.

Enkä nyt tarkoita, että seurakunnat olisivat kauhun majoja, mutta ne perustuvat autoritaariseen ajatteluun, joka synnyttää myös ongelmila erityisesti siksi, että auktoriteettia on monissa tapauksissa vaikea perustella. Se pitäisi vain hyväksyä kuin taivaasta annettuna.

 

[Miguel]

Mun mielestä näin kuvattu seurakuntakuri on enemmänkin eduskunnan puoluekuria, kuin sitä mihin itse olen törmännyt. Tässä topiikissa kuvatut seurakuntakuvaukset ovat tosi synkkiä. Onneksi tämä ei ole koko totuus asiasta.

 

[Hurmurisija]

Mun mielestä näin kuvattu seurakuntakuri on enemmänkin eduskunnan puoluekuria, kuin sitä mihin itse olen törmännyt. Tässä topiikissa kuvatut seurakuntakuvaukset ovat tosi synkkiä. Onneksi tämä ei ole koko totuus asiasta.

Ei se varmasti ainakaan koko totuus ole. Seurakuntia on hyvin erilaisia ja lisäksi ihmiset ovat hyvin erilaisia. Vaikka yksi kokisikin jonkun seurakunnan lämpimäksi kodikseen, niin toinen voi kokea sen hengellistä väkivaltaa harjoittavaksi paikaksi. Ihmiset antavat asioille merkityksiä eri tavoin.

 

[Miguel]

Ahdasmielisyys on moralisointia ja lakihenkisyytä. Tällä ei ole mitään tekemistä kristinuskon sanomat kanssa. Valitettavasti seurakunnat vääristävät sanoman tai eivät osaa elää sitä todeksi. Jos yhteys toimisi seurakunnissa, seuraus olisi tämä

Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.

Joh. 17:21

 

[Hurmurisija]

Ahdasmielisyys on moralisointia ja lakihenkisyytä.

Pääseekö tuosta eroon ilman pyrkimystä moniarvoisuuteen ja voivatko seurakunnat olla moniarvoisia? Jos seurakuntaan tulee pitkän kipuilun kautta identiteettinsä hyväksynyt homo, niin mitä tapahtuu? Hyäksytäänkö homon oma tulkinta siitä, että homous on luonnollista, vai alkaako seurakunnassa hiljainen painostus ja vihjailu? Pääseekö homo vapaissa suunnissa edes kasteelle?

Onko lopputulos kuitenkin lopulta se, että Raamattu on ylin auktoriteetti, jota ei voi ylittää, jolloin Raamatun tulkitun moraalinormiston ulkopuolelle jäävä käytös ei ole hyväksyttyä?

Seurakunnissa mainostetaan inhimillisyyttä, armoa ja hyväksyntää, mutta minusta olisi rehellisempää laittaa ovelle kyltti, jossa listattaisiin, mihin pyritään ja mitä ei hyväksytä lainkaan. Nyt toiminnassa on vähän huijaamisen maku. Mukavalla tunnelmalla ja pehmeillä puheilla houkutellaan jengiä sisälle ja sen jälkeen aletaan salakavalasti kertoa, että olet parempi ihminen kun muutut tällaiseksi.

 

[Miguel]

Homous on yksi maailman suosikkiaseista "vanhanaikaista" kirkkoa kohtaan. Ev.lut piispa Riekkinen on valmis kastamaan homoja ja pitää homouden vastustamista ahdasmielisyytenä.

Jos Raamattu otetaan ohjenuoraksi, silloin pitää ottaa myös kantaa siihen mikä painoarvo Raamatulla on. Jos Raamattu on ihmisten keksimä, historiallinen dokumentti, jolla halutaan välittää uskonnollisia arvoja, niin silloinhan voitaisiin ottaa käyttöön "parannettuja painoksia" Raamatusta, josta poistetaan kaikki hankala ja tarpeeton. Näin seurakuntiin saataisiin ihmisiä kosiskelevaa julistusta. Näin ymmärrä Wille Riekkisen halun "parantaa" Raamattua.

Raamattu taas itse väittää, että sen alkuperä ei ole ihmisistä vaan Jumalasta. Tällöin ihmisellä ei ole valtaa muuttaa Raamatun sanomaa, tai määrittää onko joku asia OK tai ei.

 

[Miguel]

Moniarvoisuus on itse asiassa humanismia, jonka maailmankuvan keskipisteenä on ihminen. Humanismi ei pysty välittämään absoluuttisia arvoa, koska kaikki on suhteellista. Arvot voivat olla (tai itse asiassa ovat) täysin muuttuvia.

 

[Hurmurisija]

Raamattu taas itse väittää, että sen alkuperä ei ole ihmisistä vaan Jumalasta. Tällöin ihmisellä ei ole valtaa muuttaa Raamatun sanomaa, tai määrittää onko joku asia OK tai ei.

Näin minäkin ajattelen. Tällöin seurakunnat eivät myöskään voi väittää itseään armollisiksi, lämpimiksi tai tukeviksi, koska ne eivät sitä yleisessä mielessä ole. Ne ovat armollisia ainoastaan niille, jotka hyväksyvät niiden opin.

On eri asia mennä humanistien tilaisuuteen, johon kokoontuu edustajia eri kulttuureista ja uskonnoista ja jossa mielipiteen arvo ei riipu uskosta, kuin mennä vapaakirkon tilaisuuteen, jossa täysivaltaiseksi jäseneksi hyväksytään vasta sitten, kun jakaa riittävissä määrin seurakunnan johdon ja muiden jäsenten näkemyksen.

Tämän vuoksi en toitottaisi kovin suureen ääneen, että seurakunnat ovat rakastavia ja lämpimiä paikkoja, koska tosiasiassa ne asettavat ihmiselle lukemattomia vaatimuksia, joista monet liittyvät vielä ihmisen identiteettiin.

Minusta erilainen evankeliointityö ei perustu rehellisyyteen vaan halpaan markkinakauppaan. Ensin suureen ääneen ylistetään tuotetta kertomatta totuutta siitä, ja tuotteen todellinen luonne paljastuu vasta ostamisen jälkeen. Minusta seurakuntien pitäisi avoimemmin ilmaista, millaiselta perustalta ne toimivat.

 

[Hurmurisija]

Humanismi ei pysty välittämään absoluuttisia arvoa, koska kaikki on suhteellista. Arvot voivat olla (tai itse asiassa ovat) täysin muuttuvia.

Pystyykö absoluuttisten arvojen välittämiseen kristinusko? Minkä aikakauden tai minkä kristillisen yhteisön oppi on se oikea? Pelastutko sinä vai oliko tulkinta kohdallaan keskiajalla? Miekalla vai rynnäkkökiväärillä? Toinen poski kääntämällä vai synnistä nuhtelemalla?

 

[AMS82]

Ongelmana tässä kristillisaiheisessa keskustelussa on se, että Raamatun asema on hämärtynyt. Ko. kirjaahan on jo ainakin 1500-luvulta lähtien parannettu kääntämällä sitä vieraille kielille, jolloin alkuperäisestä kirjoitusasusta ollaan samalla irtauduttu. Voihan tietysti yrittää todistella, että jumalallista tekstiä saadaan päivittää, nyt kun alkuperäinen kieli on jäänyt vähäiselle käytölle. Sangen liberaalilta pohjalta sellaisissa selityksissä joudutaan kyllä lähtemään. Ihmisellähän ei ole valtaa määrittää, onko ko. opuksen kääntäminen ja kaikki muu muokkaaminen OK vai ei.

 

[Miguel]

Pystyykö absoluuttisten arvojen välittämiseen kristinusko? Minkä aikakauden tai minkä kristillisen yhteisön oppi on se oikea? Pelastutko sinä vai oliko tulkinta kohdallaan keskiajalla? Miekalla vai rynnäkkökiväärillä? Toinen poski kääntämällä vai synnistä nuhtelemalla?

Ihmiset eivät välitä milloinkaan absoluuttisia arvoja.

 

[Hurmurisija]

Ihmiset eivät välitä milloinkaan absoluuttisia arvoja.

Kuitenkin seurakunnissa suhtaudutaan moniin arvoihin kuin ne olisivat absoluuttisia. Jos ihminen ei voi tehdä oikeita tulkintoja, niin miten voidaan toimia kuin oikeat tulkinnat olisivat?

 

[Knoukka]

Historia ja tämäkin aika näyttävät kiistatta, että kristillisellä kirkolla ja uskonnollisilla liikkeillä on aina ollut vanhankantaisia ja suvaitsemattomia näkemyksiä.

Näin on ollut niin toisten uskontojen, ihmisten seksuaalisuuden kuin
sukupuolenkin suhteen.

Syvimmältään tämä suvaitsemattomuuden perinne on kuitenkin itse asiassa kristinuskon vastainen. Kristinusko oli ja on pohjimmiltaan radikaali oppi erojen kumoamisesta. Kristinuskon syvin perinne on siis perinteiden vastaisuus.

Kristillinen jumala ei erota miestä ja naista, rikasta ja köyhää, homoa ja heteroa tai tuomaria ja varasta. Kun kristillinen kirkko tai seurakunta yrittää tätä eroa tehdä se rikkoo kristillisyyden pyhintä eli jumalan armoa ja anteeksiantoa vastaan.

Liki aina aina kun puhutaan kristinuskon perinteistä puhutaankin kirkon perinteistä. Ja liki aina nämä perinteet joihin nojataan ovat itse kristillisyyttä vastaan.

Jeesus puhui tietääkseni armosta, anteeksiannosta ja lähimmäisenrakkaudesta. Ja mistä lie.

Näin ollen seurakunnassa oleminen ei siis ole mitenkään yksinkertaista, mutta silti näin omalta kohdaltani sen oikeaksi valinnaksi.

Muutamien nykyisten piispojen ja pappien kuunteleminen kyllä valaa uskoa kirkon parempaan ja suvaitsevaisemaan tulevaisuuteen- aidon kristillisyyden juurelle. Heikon optimistisena uskon siihen.