KKWCS: säännöt ja hallitus

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
Hallitus:

2020 kaudella KKWCS järkkäritiiminä toimii Cmoney ja Lahden osalta Nasty Boy.


Säännöt:

KKWCS viralliset säännöt


§1 Kisalukumäärä:

1.1 Kisoja kaudella on x kpl.


§2 Mainostuki:

2.1 F1-Forum.fi ja KKWCS-sarjan yhteistyö jatkuu tänäkin vuonna. KKWCS-sarjan kisapaikoille on tarjottu mahdollisuus mainospaikkaan F1-Forumin sivuilla.


2.2 Varsinaista maksua emme kerää mainostilaa vastaan, vaan yritämme neuvotella parhaamme mukaan kisatapahtumiin alennuksia, jotka sitten hyödyttävät jokaista kuljettajaa kauden mittaan.


2.3 Kisamaksujen yhteydessä saa kuitenkin maksaa vapaaehtoisen 0.50€ lisän siirrettäväksi kkwcs-kassaan, josta kustannetaan sarjan palkinnot.


§3 Osallistumisoikeus:

3.1 Kilpailuun mukaan ilmoittautuvan hahmon pitää olla rekisteröitynyt foorumille ennen kilpailutapahtumaa. Postauksia pitäisi olla "jonkun verran" eli ei pelkästään kisojen takia mukana.


3.1.1 KKWCS on tarkoitettu f1-forumin vakijäsenille. Aiempia extralaisia, sekä forssasarjalaisia tulossa nyt kuitenkin mukaan. Sekä hillityn harkitusti mahdollisia uusiakin naamoja. Peukut sille (y).


3.2 Mikäli osallistumisehdot eivät täyty, pohdimme asiaa tapauskohtaisesti. HUOM! Ennen kaikkea aktiivisuus f1-forumilla on tärkeää. Jos hahmo on selkeästi tullut foorumille myös muiden syiden kuin pelkästään kartingiin osallistumisen takia, niin voimme tarvittaessa joustaa kohdassa 3.1 mainituista kriteereistä.


3.3 KKWCS-sarjaan viime kaudella aiemman postausrajan mukaan hyväksytyt kuljettajat saavat kuitenkin pitää osallistumisoikeutensa.



3.4 F1-Forum -jäsenyyden pitää olla voimassa, eli bannatulla hahmolla ei ole osallistumisoikeutta (hallitus voi kuitenkin pohtia tätä esim. pitkäaikaisen hahmon kohdalla, tai osallistujamääriin vedoten).


3.4.1. Mikäli jäähy on väliaikainen ja se saadaan viimeisen kisailmoittautumispäivän ja kisapäivän välissä, niin siihen sovelletaan sääntökohtaa 4.2.

3.4.2. Mikäli jäähy on ikuinen, poistuu edellä mainitut velvoitteet, kilpailukiellonkin ollessa ikuinen.



§4 Ilmoittautuminen: pvm:t, maksut, peruutukset

4.1 Pääsääntöisesti ilmoittautumiset kisoihin viimeistään n. 1,5 viikkoa ennen kisatapahtumaa.

Pvm:t tarkennetaan joka kisalle erikseen, myös viimeinen ilmoittautumispäivämäärä.


4.2 Peruutuksista täytyy ilmoittaa heti, kuitenkin viimeistään viimeisenä ilmoittautumisajankohtana (ks. 4.1).

muussa tapauksessa osallistuminen on sitova (kts edellinen kohta).

- Mikäli peruutus tulee tämän ajankohdan jälkeen, osallistumismaksu tulee suorittaa (eikä jo maksettuja osallistumismaksuja palauteta).

- Mikäli myöhään peruuttaneen kuljettajan tilalle saadaan korvaava kuljettaja, jää maksusta neuvottelu poisjääneen ja korvaavan kuljettajan keskinäisen neuvottelun varaan.


4.3 2019-20 eniten osallistuneille annetaan ilmoittautumisaikaa toikin ilmestymisestä seuraavan päivän loppuun asti (niinsanottu ensimmäinen ilmoittautumisporras), muutoin "nopeat syövät hitaat" tyylillä jaetaan osallistumispaikat. Seuraavassa kisassa, jossa raja tulee vuorokaudessa vastaan, ed. kerralla "pudonnut" pääsee seuraavan vähiten osallistuneen sijasta mukaan.
(jos näistä menee määräajassa "yli", putoaa yhden kerran, vähiten 2019-20 osallistunut).


§5 Sää: varusteet, peruutukset radan taholta

5.1 Ulkokisat ajetaan pääsääntöisesti säästä huolimatta eli varaudu mahdolliseen sade/räntä/sataa mummoja -kisaan omin lisävarustein.


5.2 Jos kuitenkin järjestäjä peruuttaa koko kisan sääolosuhteisiin vedoten ja saamme rahat takaisin, osallistumismaksut palautetaan palautussummasta jyvitettynä kisamaksun maksaneille.



§6 Vastuutapaukset:

6.1 Jos loukkaat itsesi kisassa, asia on sinun, radan omistajien ja vakuutusyhtiösi välinen asia. KKWCS järjestäjät eivät ole vastuussa kisan aikana sattuneista tapahtumista.


6.2 Kisapaikalta saat haalarin, kypärän ja auton. Muiden varusteiden ja yleensäkin suojavarusteiden käyttö on sinun itsesi vastuulla.



§7 Ajamista koskevat säännöt: käytös radalla, rangaistukset, protestointi

7.1 Epäurheilijamaista käytöstä radalla ei sallita

- Ulkoradoilla kontakteihin ollaan turvallisuussyistä kriittisempiä.

- Tahallisia peräänajoja, toisen kiilaamista tai blokkaamista ei sallita. Sisäradoilla kontakteja väistämättä sattuu silloin tällöin ratojen luonteestakin johtuen. Mutta niin kauan kun sijoitukset eivät kontaktin seurauksena vaihdu, kontaktit ovat tahattomia ja eivät jatkuvasti toistu, seuraamuksia ei määrätä.

- Jokaiseen kontaktitilanteeseen suhtaudutaan aina tapauskohtaisesti.


7.2 Muilta osin radoilla pitäydytään paikallisten ratavirkailijoiden ohjeistuksessa.


7.3 Epäurheilijamaista käytöstä ei sallita myöskään radan ulkopuolella.


7.4 Rangaistukset jälkikäteen (kohdista 7.1, 7.2 ja 7.3 aiheutuen)

- kisoissa joista on saatavilla videomateriaalia, voidaan tarpeen vaatiessa langettaa jälkikäteen varoitus tai lähtöruutu/aikarangaistus rikkeen laadusta riippuen

- tutkintapyynnön voi esittää kuka tahansa kisaan osallistunut kuljettaja, joko omasta tai kilpakumppanin puolesta

- tutkintapyyntö on esitettävä 3 vrk:n kuluessa kisan päättymishetkestä

- videomateriali on toimitettava tutkijoille 5 vrk:n kuluessa kisan päättymishetkestä

- Mahdollisista rangaistuksista päättävät KKWCS-hallituksen jäsenet.

- jos kaikki em. tuomaristosta ovat jäävejä, tuomareiksi päätyvät edellisen kauden pistetilanteen mukaan kärkimiehet, poislukien jäävit kuskit


7.5 Kisatulosten protestointi

Kisan tulosten protestointiin on aikaa 3 vrk kisan jälkeen (alkaen A-finaalin päättymishetkestä) ja protestoijan velvollisuus on toimittaa tutkintamateriaali (video tai todistajalausunnot) privana Cmoney:lle. Jääviystapauksessa asia ohjataan seuraavalle tuomarille.



§8 Autojen arvonta:

8.1 KKWCS:n järjestäjät hoitavat autojen arvonnan parhaaksi katsomallaan tavalla.


8.2 Järjestäjät toimittavat kisoissa tarvittavat ajolistat ratahenkilökunnalle, jotta

tulokset & tietokoneliuskat pysyvät ajantasalla.



§9 Pisteytys:

9.1 Pisteitä kilpailuissa jaetaan seuraavan taulukon mukaan:
Koodi:
 1. 50
 2. 42
 3. 36
 4. 32
 5. 29
 6. 26
 7. 24
 8. 22
 9. 20
10. 18
11. 16
12. 14
13. 12
14. 10
15.  9
16.  8
17.  7
18.  6
19.  5
20.  4
21.  3
22.  2
23.  1
Porrastusta voidaan jatkaa myös useammalle, kuin 23 kilpailijalle kun tuolla noita numeroita vapaana 11, 13...


9.2 Finaalin nopein kierros 1p. (kaikissa finaalistarteissa siis mahdollista saada lisäpisteitä)
 
Viimeksi muokattu:

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
§10 Pisteiden laskenta kauden lopussa:

10.1 Jokaisen kuljettajan yhteispisteisiin lasketaan 9 parhaan kisan pisteet. Tällä säännöllä pyritään kompensoimaan autojen epätasaisuutta sekä sitä ettei kaikki välttämättä ehdi jokaiseen kilpailuun mukaan.


§11 Tiimisarjan säännöt:

Poistettu osallistujamäärien pienuuden myötä.


§12 Kommentit kisan jälkeen:

12.1 Vapaaehtoista mutta suotavaa.




§13 Poikkeustilanteet / Muut asiat:

13.1 Mikäli kilpailutapahtumassa tulee autorikko tms. ja alemman finaalin voittaja ei sen takia mahdukaan mukaan ylempään finaaliin, voi alemman finaalin voittaja kuitenkin osallistua ylempään finaaliin rikkimenneellä autolla, mikäli saa siihen luvan ratahenkilökunnalta.


13.2 Sääntöjen käyttö niiden tarkoitusta vastaan on ankarasti kielletty


13.3 Hallituksella on oikeus tarkistaa sääntöjä kesken kauden, mikäli havaitsee niissä virheitä. Sääntöjen linjausta ei kuitenkaan saa muuttaa kesken kauden



§14 Palkinnot kauden lopussa:

14.1 Kauden lopussa jaetaan palkinnot kuljettajille sijoilla 1-3. Lisäksi palkintokassatilanteesta riippuen, voidaan jakaa myös muita palkintoja eri kategorioissa.


Ilmoittautumalla mihin tahansa KKWCS 2020 kisaan, hyväksyt edellämainitut säännöt sitoumuksetta.
 
Viimeksi muokattu:

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Hyvältä näyttää, hienosäätöä tehty ja muutamaa asiaa muutettu radikaalistikin.
Suunta on oikea tällain "vanhan" näkökulmasta katsottuna :thumbup:
 

Örfil

Guest
Hyvät setti.

Yks kysymys: tuo sukulaisilla tyhjien ruutujen täyttö sitten jäi pois 2011?
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
Pisteytykseen tehty pikkusäätö jolla pyritään kannustamaan vähintään viimevuotisiin minimimääriin (19) minimissään pääsemistä.
 

rkantos

Well-known member
Liittynyt
26.3.2010
Viestit
58
§3 Osallistumisoikeus:

3.1 Kilpailuun mukaan ilmoittautuvan hahmon pitää olla rekisteröitynyt foorumille ainakin 12kk ennen kilpailutapahtumaa. Postauksia pitäisi olla vähintään 500.


3.1.1 KKWCS on tarkoitettu f1-forumin vakijäsenille. Sääntöjen hengen vastainen yritys päästä sarjaan mukaan on ankarasti kielletty.
Miksi tälläinen sääntö? Itsellä olisi nimittäin kiinnostus tulla kisaamaan. ;)
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
Joku sääntönikkari kertokoon, mutta siksi, koska tämä on F1-Forumille kirjoittavien f1-forumistien sarja.
Sepä se. Rajat paikallaan vaan ettei pelkkien kisojen takia ilmesty liuta uusia nimimerkkejä.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
4.3 Seuraaville paikkansa sarjassa enemmän tai vähemmän vakiinnuttaneille kuskeille annetaan ilmoittautumisaikaa toikin ilmestymisestä seuraavan päivän loppuun asti, muutoin "nopeat syövät hitaat" tyylillä jaetaan osallistumispaikat:
wope nastyboy cmoney peepee andy jacques pbbmw totke williams- haikki dickw nipsu askos dominic lfb fo110k kouvotsvoni ööruz jonkki 4stroke jussi sueme antti maradona fw08 jnf alppu
(jos näistä menee määräajassa "yli", putoaa yhden kerran, vähiten 2010-11 osallistunut pl. forumin perustaja)
Forssan (sinne taas tällä tietoa se max. 24 ajajaa) toikki tulee ensi viikon loppupuolella. Vähintään 6 kisaa 2010-11 ajaneet ovat "kuivilla" mikäli ilmoittautuvat ekan kokonaisen ilmoittautumispäivän aikana. (Kaikki eivät luultavastikaan ilmoittaudu,) paikkoja jää 5 kisaa (ja tarvitt. 4 kisaakin) ajaneillekin jotka sitten ilmoittautumisnopeusjärjestyksessä listalle. Keskinäiset neuvottelut sitten muiden kuskien kanssa jos esim. tietää ettei pääse Forssa II:een tms.
 

Asko S.

Tonttu
Liittynyt
1.3.2002
Viestit
4146
Sijainti
Tampere
§10 Pisteiden laskenta kauden lopussa:

10.1 Jokaisen kuljettajan yhteispisteisiin lasketaan 8 parhaan kisan pisteet. Tällä säännöllä pyritään kompensoimaan autojen epätasaisuutta sekä sitä ettei kaikki välttämättä ehdi jokaiseen kilpailuun mukaan.
Pitäisköhän tässä olla myös seuraavanlainen kohta?
10.2 Mikäli kahden tai useamman kuskin yhteispisteet ovat kauden päättyessä yhtä suuret, paras yksittäinen kisapistemäärä ratkaisee. Jos nämäkin ovat samat, niin toiseksi paras ratkaisee jne., kunnes kuskien sijoitukset saadaan ratkaistua.
 

Örfil

Guest
Olisko hyvä mainita säännöissä, jotta olisivat kaiken kattavat, että kuski on voi olla vastuussa aiheuttamistaan kalustovahingoista mutta ne korvataan yhteisvastuullisesti, ettei kukaan jää mihinkään velkavankeuteen (poislukien ihmisvauriot)?

Pahasta tällistä (itse aiheutettu) kisakieltoa 1-n kisaa. Vahingosta ei tietenkään mitään sanktiota.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Olisko hyvä mainita säännöissä, jotta olisivat kaiken kattavat, että kuski on voi olla vastuussa aiheuttamistaan kalustovahingoista mutta ne korvataan yhteisvastuullisesti, ettei kukaan jää mihinkään velkavankeuteen (poislukien ihmisvauriot)?
Korvauksissa edetään tapauskohtaisesti ja ratayrittäjän omien sääntöjen mukaisesti (ks. kohdat 7.1 ja 7.2). Hyvinkäällä kannattaa lukea se sopimuspaperi, jonka jokaisen täytyy allekirjoittaa ennen kisan alkua. Tämä sarjan historian ainoa ennakkotapaus jo osoitti, että porukka on lojaalia toisilleen ihan ilman että asiaa pakotetaan säännöissä.

Näin ollen ehdottamaasi tarkennusta ei ole mielestäni tarvetta lisätä sääntöihin. Jos joku tahallisen hölmöilyn seurauksena rikkoo kalustoa, niin vapaaehtoismaksajien määrä lienee tuolloin pienempi, minkä pitäisi myös automaattisesti nostaa kynnystä tällaiseen tekoon. Muissa tilanteissa olen varma ettei korvaukset mene yhden niskoille. Kyllä tähän porukkaan voi luottaa.

Pahasta tällistä (itse aiheutettu) kisakieltoa 1-n kisaa. Vahingosta ei tietenkään mitään sanktiota.
Rangaistuksista tuolla on jo omat pykälänsä (7.4) ja niiden suhteen menetellään tapauskohtaisesti.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Onko muuten sarjan historiassa koskaan annettu ajokieltoa?
Ei. Käytännössä kuitenkin ajokieltoa tulee kaikille bannatuille, koska bannattu ei ole f1-forumin jäsen eikä omaa myöskään osallistumisoikeutta.

Eli esim. Puhiksella on automaattisesti ajokielto ikibanninsa takia.
 
Ylös