Örfil
Guest
Törmäsin vanhaan kuvaan Vilmasta ennen kuin se tuli meille. Otettiin kuva pennun valintareissulla. Sisarusparvi koolla ja meitin typsy on viimeinen taustalla (pienin).
Itselle tuli mieleen vain wokki...Kuulostaa pelottavalta... Kohta huomaat sen naisen tonkivan roskiksesta koirasi ulostepusseja tai kulkevan kippo kädessä perässänne...
Kuulostaa pelottavalta... Kohta huomaat sen naisen tonkivan roskiksesta koirasi ulostepusseja tai kulkevan kippo kädessä perässänne...
Eipä se tiedä, missä me asutaan.Itselle tuli mieleen vain wokki...
Aika jännä tapa. Meidän koirat kyllä ruopivat ja juoksevat pökälekekkereiden jälkeen, mutta onneksi eivät metelöi. Ite kyllä huudan aina jippii kun pöntössä molskahtaa!.. Ulkoilun taas tietää siitä, että karvakuononi haukahtaa aina, kun se on tehnyt suorituksensa. Haukahduksella koirani antaa luvan tuotoksen pussittamiseen.
Käy nyt jo hyvä ihminen hautaamassa se koiran raato, alkaa haisemaan ja matoja keräämään.Lapinkoira Niilo sai tänään ensimmäistä kertaa rauhoittavia ja hyvin ovat tehonneet. Ei ole sellaista paniikkia ja tärinää vaan ihan levollisena huilaa kyljellään eikä paukuttelu häntä hetkauta.
Voi että. Paranemisia Viiville!Naapurin koira oli rynnännyt meidän (tai siis vanhempieni) pihalle ja käynyt porukoiden 13-vuotiaan koiran kimppuun. Viivi oli äidillä hihnan päässä, niin ei sitten pakoonkaan päässyt. :frown:
Naapuri on eläinlääkäri, ja oli sitten Viiviä kokoon kursinut. Äiti soittaessa meinasi, että ne fyysiset haavat varmaan paranevat. Koiran pelot on sitten toinen juttu...
Näinpä. Ja sapettaa tuo tilanteen aiheuttanut osapuoli tämmöisissä. Toivottavasti ottavat vastuun.Voi että. Paranemisia Viiville!
Onnea! On ne vaan niin ... NIIN... :thumbup:Tsemit Viiville.
Itse olen taas koiranomistaja. Kauppakirjat allekirjoitettiin tänään.
Hyvä homma Teille, etette joutuneet vallan kokonaan koirattomiksi. Kerdikselle/Kerttikselle terveiset.Tsemit Viiville.
Itse olen taas koiranomistaja. Kauppakirjat allekirjoitettiin tänään.