Jos urheilulajeja luokiteltaisiin samalla tavalla uhanalaisiksi kuin eläinlajeja, niin ralli olisi varmastikin suojelukohteiden kärkipäässä. Elämän meno on tätä nykyä huomattavasti yksilökeskeisempää kuin vaikkapa 30-40 vuotta sitten - ollenkaan ottamatta kantaa siihen, onko se hyvä vai huono asia. Ralliin, jonka DNA:han tietynlainen yhteisöllisyys (lähtien jo siitä että yleisö nostaa auton takaisin tielle - missä muussa urheilulajissa on samanlaista vuorovaikutusta?) kuuluu äärimmäisen vahvasti, tämä osuu tietysti huomattavasti suuremmin, kuin vaikkapa johonkin jalkapalloon. Toinen seikka, joka ei tässä katsannossa auta rallin asemaa, on sen seurattavuus. Rallin live-katsominen vaatii huomattavasti enemmän eforttia katsojalta itseltään, kuin oikeastaan mikään muu urheilumuoto. Nämä lainalaisuudet huomioon ottaen, ei se mikään ihme ole, jos ralliseuraajien keski-ikä nousee. Jotenkin mutuna tuntuu, että rallin seuraaminen tulee vahvemmin verenperintönä kuin muissa lajeissa. Suuret ikäluokat löysivät ja loivat nykymuotoisen rallin. Epäilisin, että sen jälkihöyryillä mennään suuremmaksi osaksi edelleen - eli he veivät lapsensa penkalle, ja osalle siitä muodostui intohimo tai tapa. Nyt, tai ehkä viimeiset n. 20 vuotta, tämä seuraava sukupolvi on sitten kukin tahollaan joko jatkanut perinnettä tai tullut toisiin aatoksiin. Jos ja kun samanaikaisesti uusien fanien rekrytoiminen useastakin - sekä ulkoisesta että sisäisestä - syystä yskii, niin väkisinkin se penkalla päivystävä väki harmaantuu.
Toki tässä täytyy muistaa, että rallin seuraamiseen on nykyään huomattavasti enemmän tapoja kuin ennen. Eli porukan laskeminen penkalta on vain osa totuutta.
Kukin tavallaan, mut ralli on omasta mielestä muutakin kuin ulosajelua. Nätti luisu ja tiukka pelastautuminen lepikkoon lipsahtamisestakin on näyttävä.
