Ihan laillinen ja järkevä ajokaistavalinta tuo on, vaikkei autokoulussa näin opetetakaan. Opasteet ovat vasemmalle kaistalle, mutta ne eivät velvoita, eikä kaistanvaihtoa ole erikseen estetty sulkuviivoilla. Tuota reittiä käyttävät sujuvien lisäksi kaikki oikeaa kaistaa pysäkkien vuoksi ajavat bussit.
tota tota, Ensi kerran kun ajat tuosta, niin katsos sulkuviivat uudelleen, ainakin Google Mapsin perusteella tuossa on ruksista eteenpäin sulkuviivat![]()
Siis onko tuo paikka Huopalahdentieltä Turunväylälle
Ma uskon vakaasti etta Zaikom on provolinjalla, silla kukaan ei tosissaan voi olla noin holmo.
Juuri tuollaiset kuskit aiheuttavat normaalisti sujuvalle liikenteelle sita tokkimista, kun koko jono lahtee kiihdyttamaan ja valiin ankeaakin toinen ja koko jono takana joutuu jarruttamaan....
Googlen kuvassa näkyy että siinä on ensin melko pitkälti kaistanvaihdon sallivaa viivaa. Jätin sulkuviivaosuuden monen muun asian ohella kuvasta pois tapauksen pelkistämiseksi. Hyvin vastaavan tyyppisiä tapauksia on muuallakin, lähimpänä juuri vastakkaisesta suunnasta moottoritielle ajessa, kun tullaan Lapinmäentieltä. Siinähän jo Lapinmäentiellä opastetaan Turun suuntaan meneviä valitsemaan oikeanpuoleinen kaista. Moni valitsee kuitenkin vasemman ruuhkan vuoksi. Ei siinä mitään, mutta kun ne rupeavat tunkemaan oikealle heti Lapinmäentieltä käännyttyään. Tämä on sellaista turhaa etuilua joka pahentaa ruuhkaa ja aiheuttaa ärtymystä. Fiksumpaa olisi ajaa siinäkin noin kuin kuvassani ohjeistin. Etenkin kun oikeaa kaistaa hidastavat myös Ulvilantielle kääntyvät.tota tota, Ensi kerran kun ajat tuosta, niin katsos sulkuviivat uudelleen, ainakin Google Mapsin perusteella tuossa on ruksista eteenpäin sulkuviivat![]()
Googlen kuvassa näkyy että siinä on ensin melko pitkälti kaistanvaihdon sallivaa viivaa. Jätin sulkuviivaosuuden monen muun asian ohella kuvasta pois tapauksen pelkistämiseksi. Hyvin vastaavan tyyppisiä tapauksia on muuallakin, lähimpänä juuri vastakkaisesta suunnasta moottoritielle ajessa, kun tullaan Lapinmäentieltä. Siinähän jo Lapinmäentiellä opastetaan Turun suuntaan meneviä valitsemaan oikeanpuoleinen kaista. Moni valitsee kuitenkin vasemman ruuhkan vuoksi. Ei siinä mitään, mutta kun ne rupeavat tunkemaan oikealle heti Lapinmäentieltä käännyttyään. Tämä on sellaista turhaa etuilua joka pahentaa ruuhkaa ja aiheuttaa ärtymystä. Fiksumpaa olisi ajaa siinäkin noin kuin kuvassani ohjeistin. Etenkin kun oikeaa kaistaa hidastavat myös Ulvilantielle kääntyvät.
Yritä nyt pysyä itse hengissä siihen asti, jos liikut autolla. :thumbup:Seuraava oppitunti käsittelee ajoa Suomenojan liikenneympyrässä Martinsillantien ja Finnoontien risteyksessä. Palaan asiaan ensi viikolla. Voitte käydä sitä ennen harjoittelemassa vaikka viikonlopun ostosruuhka-aikaan.
Googlen kuvassa näkyy että siinä on ensin melko pitkälti kaistanvaihdon sallivaa viivaa. Jätin sulkuviivaosuuden monen muun asian ohella kuvasta pois tapauksen pelkistämiseksi. Hyvin vastaavan tyyppisiä tapauksia on muuallakin, lähimpänä juuri vastakkaisesta suunnasta moottoritielle ajessa, kun tullaan Lapinmäentieltä. Siinähän jo Lapinmäentiellä opastetaan Turun suuntaan meneviä valitsemaan oikeanpuoleinen kaista. Moni valitsee kuitenkin vasemman ruuhkan vuoksi. Ei siinä mitään, mutta kun ne rupeavat tunkemaan oikealle heti Lapinmäentieltä käännyttyään. Tämä on sellaista turhaa etuilua joka pahentaa ruuhkaa ja aiheuttaa ärtymystä. Fiksumpaa olisi ajaa siinäkin noin kuin kuvassani ohjeistin. Etenkin kun oikeaa kaistaa hidastavat myös Ulvilantielle kääntyvät.
Sä et Torres tajua, että muutenhan Zaikom olisi siellä jonossa.Zaikom ajaa ihan päin persiitä. Kääntyminen kaistan yli tuolla tavalla on laitonta ja osoittaa melkoista ylimielisyyttä tehdä täysin omia ryhmittymisliikkeitä, koska kääntyville tarkoitetut kaistat ovat ruuhkautettuja. Vähän kuin jonossa etuilu. "Olkaa te siellä jonossa, mä teen tähän oman."
Se muuten varmaan helpottaakin tuota kääntyvien kaistan ruuhkaa ihan helvetisti, että jotkut ääliöt kiilavat sinne väliin suoraan menevien kaistalta. :thumbup:
Sä et Torres tajua, että muutenhan Zaikom olisi siellä jonossa.
On kertakaikkiaan uskomatonta, että Zaikom kuvittelee olevansa hyvä ja joustava kuski. Helvetinmoinen haitta muille tiellä liikkujille.
Tota tota! Vaimo on töissä munkkivuoren ympäristössä (ja melko usein vien häntä töihin), samaten mutsi on munkkivuoren ympäristössä töissä (häntä en vie töihin...) ja itse olen töissä tuon Finnoontien liikenneympyrän lähellä ja siinä vieressä asuu mm. tuttavat keillä koira on säännöllisesti hoidossa.
= liikun todella usein autolla alueella jossa Zaikom ajelee ja vielä useammin perheenjäseniä liikkuu kävellen samalla alueella.
Mitenköhän tähän suhtautuis....?