Kuinka hyvä kuski olet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jaska
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Olen kuskitaidoiltani tasoltaan

  • Äänestäjiä yhteensä
    78
Eikö ratkaisu tälle olisi laittaa vilkku vasemmalle hyvissä ajoin ja alkaa hiljentää ajoissa jolloin rekka ehtii reagoida ajoissa? Näin siis jos ajaa itse autolla.. Mopon (tai fillarin) kanssa tilanne on varmasti toinen tuollaisessa paikassa.

Pelisilmä on seikka mikä monilta puuttuu. Niin moni painaa jarrua ennen vilkkua. On toosi kettumaisia paikkoja nämä alamäen juurella olevat risteykset talvella. Pinta kun on peilijäässä, niin iso auto nastattomana kannattaa valuttaa alas mäkeä ja jarrua ei missään nimessä kannata käyttää varsinkaan kärry perässä.

Itse olen tehnyt sen jos tiedän tällaisen surmanloukun tulevan vastaan, niin olen jättänyt väliä edellä olevaan autoon enemmän ja mielellään kohdassa, missä ohituskielto on voimassa jos mahdollista. Sillä pitäisi lain mukaan saada vapaa alastulo mäessä. Jos nyt joku kuitenkin päättää ohittaa kiellon vaikutusalueella ja ja kääntyy siellä alhaalla olevassa risteyksessä, niin onnettomuustutkintalautakunta huomioi senkin miksi kyseinen kaveri jäi sen rekan alle. Ollaan itse silloin oikeussalissa vahvoilla.
 
Pelisilmä on seikka mikä monilta puuttuu. Niin moni painaa jarrua ennen vilkkua.
Ei mene kyllä jakeluun, että mikä estää sen vilkun laittamisen päälle hiukan ennen jarruttamista. Olettaisin ainakin, että siinä vaiheessa kun jarrutetaan, tiedetään myös että kohta käännytään.
 
Ei mene kyllä jakeluun, että mikä estää sen vilkun laittamisen päälle hiukan ennen jarruttamista. Olettaisin ainakin, että siinä vaiheessa kun jarrutetaan, tiedetään myös että kohta käännytään.

Itsekeskeisyys ja ajattelemattomuus. Asiasta ei ole itselle hyötyä niin se unohtuu. Tai sitten ei vain jaksa käyttää. En usko, että kaikki vilkkua käyttämättömät eivät jätä käyttämättä siksi että eivät tajua kuvioita; osaa ei vain kiinnostane.
 
Tuossa nakee etta ei ole kovin montaa kuskia ken oikein ajaa. Ryhmityskaistalla ollessa pitais olla vilkku paalla, mutta lahes kaikki saastavat sita. Arsyttaako se aani, vai pelkaako etta se kuluu?

??? Mulla on ollut käsitys, että ei tartte, jos pystyy kääntymään vain yhteen suuntaan. Eli kääntymissuunta on merkeillä opastettu.

(vai ymmärsinkö väärin, viteota en katsonut)
 
Tänään aamulla oli kolme joustavaa kuskia liikenteessä. Kiiruhtivat keltaisia/punaisia päin jonon jatkoksi estäen risteävän liikenteen menon vihreillä, joustava ajo palkittiin tööttikonsertilla, ihmettelin joustavein kuskien myrtsiä ilmettä ja eteenpäin tuijottavaa katsetta, luulisi heidän tuulettavan ja kiittävän kannustavasta konsertista.
 
??? Mulla on ollut käsitys, että ei tartte, jos pystyy kääntymään vain yhteen suuntaan. Eli kääntymissuunta on merkeillä opastettu.

(vai ymmärsinkö väärin, viteota en katsonut)

Osoittaa sita kuinka suurin osa kuvittelee vaarin.... :thumbfh:

Vastaantulijat eivat tuota tieda, ja vilkun kaytto on molempia suuntaa kulkevia varten.
 
PS:
Mullon S-luokan mese (320 CDi) vuokralla alla.... Hyvin kulkee, kaikki mahdolliset mausteet. Distronic+ ja yonaytto ovat aika makeet....

Piti parkkeerata belgian tehtaan ulkopuolelle ettei tule kuittailua... :o
 
Osoittaa sita kuinka suurin osa kuvittelee vaarin.... :thumbfh:

Vastaantulijat eivat tuota tieda, ja vilkun kaytto on molempia suuntaa kulkevia varten.

Ei myöskään jalankulkijat. Tosin Suomen liikeenteessä jalankulkijat on opetettu siihen, että joka puolelta tulevia autoja pitää kytätä kuin mykkä paskalla. Yläpuolelta niitä harvemmin tulee.
 
Osoittaa sita kuinka suurin osa kuvittelee vaarin.... :thumbfh:

Vastaantulijat eivat tuota tieda, ja vilkun kaytto on molempia suuntaa kulkevia varten.

Jeps, valitettavan yleistä. Kuitenkin vastaan saattaa tulla kaveri joka ajaa ko. paikassa ekaa kertaa ja ei siis millään voi tietää mitä merkkejä vastaantulevilla on ollut...
Vilkkua on hyvä käyttää, mieluummin liikaa kuin liian vähän :)
 
??? Mulla on ollut käsitys, että ei tartte, jos pystyy kääntymään vain yhteen suuntaan. Eli kääntymissuunta on merkeillä opastettu.

(vai ymmärsinkö väärin, viteota en katsonut)

Osoittaa sita kuinka suurin osa kuvittelee vaarin.... :thumbfh:

Vastaantulijat eivat tuota tieda, ja vilkun kaytto on molempia suuntaa kulkevia varten.

Näinpä! Vastaantulijat ja kevyenliikenteen kulkijat eivät välttämättä tiedä sitä että ko. kaistalta saa vain kääntyä. Sen takia käsittääkseni vilkkua pitää käyttää sellaisessakin tilanteessa. En ole varma sanooko laki niin, mutta autokoulussa niin ohjeistettiin ja inssi olisi mennyt varmasti vituiksi jos olisi ilman vilkkua mennyt tällaisesta paikasta.

Vilkun liian vähäinen käyttö on aina asennevamma. Ei ole mitään syytä miksi ei voisi käyttää vilkkua ajoissa.
 
??? Mulla on ollut käsitys, että ei tartte, jos pystyy kääntymään vain yhteen suuntaan. Eli kääntymissuunta on merkeillä opastettu.

(vai ymmärsinkö väärin, viteota en katsonut)

Käsityksesi on väärä! Käännyttäessä risteyksessä on aina näytettävä vilkulla suunta.

Tiedän lähipiiristä tapauksen, jossa poliisi antoi tällaisessa tilanteessa sakon (tai huomautuksen, en muista). Kyseessä siis vihreät, jossa tiessä opastenuolet oikealle. Poliisiauto tuli vastaan ja oli kääntymässä samaan suuntaan ja "joutui odottamaan", koska ei tiennyt tuleeko kyseinen herra suoraan vai kääntyy.

AINA SE VITUN VILKKU PÄÄLLE! Mieluummin liikaa kuin liian vähän.
 
Osoittaa sita kuinka suurin osa kuvittelee vaarin.... :thumbfh:

Vastaantulijat eivat tuota tieda, ja vilkun kaytto on molempia suuntaa kulkevia varten.

Ja nimenomaan vastaantulija ei tiedä niitä nuolimerkintöjä siinä tiessä + että kuinkahan monta kertaa olen nähnyt kun nuolikaistalla ollut kaistapää päättäkin yhtäkkiä ajaa suoraan ja vielä voimakkaasti kaasuttaen vaikka porukkaa on kääntymässä edestä vasemmalle.

Mitäköhän laki sanoo tuollaisista tilanteista, jos kolahtaa?
 
Mitä vittua? Eikö sitä vilkkua voi käyttää aina kun on kääntymässä? Kuka jumalauta on niin pässi, että edes viittii miettiä lain kirjaimia tossa. Vilkku päälle ja viistoon.

Sama sen yksityisen viestinnän julkistamisen kanssa. Kuka on niin häviäjä, että edes täytyy miettiä lain kirjaimen kautta. Se on paskahousu ja ansaitsee planeettaan, joka julkaisee yksityiseksi tarkoitettua viestintää ilman lupaa.

Perusymmäryksella pitäis kyetä tähän. Joskus tekis mieli vähän murjoo.
 
Sit kiinnostais liikennetietävien kanta seuraavaan asiaan.

Olen saapumassa liikennevaloihin, jossa on kolme kaistaa. Vasemmanpuolimmainen suoraan ja kaksi oikeanpuolimmaista ovat oikealle kääntyviä kaistoja. Kaistasulkuviiva alkaa suhteellisen lähellä risteystä ja minä olisin kääntymästä siltä keskimmäiseltä kaistalta oikealle, oikea kaista on tyhjä, mutta koska aion jatkaa käännöksen jälkeen keskim. kaistaa myös seuraavista valoista niin se on luonnollinen valinta.

Ongelma esiintyy seuraavassa kuvatuksessa. Kun olen kuitenkin kääntymässä oikealle, niin voinko laittaa vilkun päälle ennen sulkuviivan alkua vai olisiko se parempi laittaa vastans sulkuviivan alussa. Syynä mahdolliset oikealle kaistalle pyrkivät liikennetoverini, jotka saattaisivat hämääntyä vilkusta, "onko se tulossa tälle kaistalle".

Koodi:
|       |       |       |
|       |       |       |
|  /|\ 	|    _\ |    _\ |
|   |   |   | / |   | / |
|   |	|   |   |   |   |
|   |	|   |   |   |   |
|       |       |       |
|       |       |       |
|       |       |       |
|       |       |       |

|	|	|	|

|	|	|	|

|	| MOPO->|	|

|	|	|	|

|	|	|	|

Aika minor-juttu, mutta on mietityttänyt.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä vittua? Eikö sitä vilkkua voi käyttää aina kun on kääntymässä?
Liikenneympyrässäkin voi vähän vilkuttaa vasemmalle, jos yli puolivälin kiertää. Ei siitä ole mitään haittaa jos näyttää minne kääntyy. Oleellista on ymmärtää, että ympyrään sisäänajo ei ole kääntymistä ja ympyrästä poistuminen on oikealle kääntymistä.
 
En tiedä onko tostakin väännetty täällä, mutta ihan ok se pitäis olla. Ei sen pitäis ketään hämätä luulemaan mitään muuta kuin, että toi jatkaa ympyrässä. Ja ulkomailla ajaessa se onkin varsin suotavaa toimintaa, muuten tulee iisisti skrubua.
 
Liikenneympyrässäkin voi vähän vilkuttaa vasemmalle, jos yli puolivälin kiertää. Ei siitä ole mitään haittaa jos näyttää minne kääntyy. Oleellista on ymmärtää, että ympyrään sisäänajo ei ole kääntymistä ja ympyrästä poistuminen on oikealle kääntymistä.
Niin, ei siinä kai periaatteessa ole mitään väärää jos:
- laittaa vilkun oikealle silloin kun poistuu ympyrästä
- ei vilkuta vasemmalle silloin, kun ympyrä on useampikaistainen, ajaa ulommalla kaistalla eikä ole kääntymässä sisemmälle kaistalle

Mitä hyötyä siitä sitten on niin, se on asia erikseen. Saattaa ehkä aiheuttaa sekaannusta siitä mitä tuo nyt aikoo. Ehkä voi tulla myös ajatus siitä onko kuski unohtanut vilkun päälle, koska ympyrässä nyt ei vasemmalle tarvitse koskaan vilkuttaa.
 
Näinpä! Vastaantulijat ja kevyenliikenteen kulkijat...
Hyvin huomaa että harrastat pyöräilyä :D
Itse kun ei ole aikoihin tullut pyöräiltyä niin ei tule suoranaisesti ajateltua erikseen kevyenliikenteen kulkijoita, vaikkakin vilkunkäyttö ja huomiointi hallussa onkin :)
Mutta hyvä pointti, siellähän saattaa olla esim. polkupyörällä liikenteessä sellastakin väkeä jotka ei tunne liikennemerkkejä vaikka alue muuten tuttu olisikin...
 
Ylös