Kuinka moni tappaisi itsensä jos...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hurmurisija
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3308
Suomessa kuolee oman käden kautta vuosittain yli tuhat ihmistä eli noin kolmesta neljään päivää kohti. Vielä useampi suunnittelee itsemurhaa ja hyvin moni kaiketi myös toteuttaisi suunnitelmansa, jos siihen riittäisi rohkeus. Itsemurhia ehkäisevät kulttuuriset tekijät ja eritoten itsemurhaa suunnittelevan huoli omaisten surusta, syyllisyydestä ja häpeästä. Vauhdittavia tekijöitä taas ovat masennus, ahdistukset, stressi ja yleinen tarkoituksettomuus.

Jos asenteet itsemurhaa kohtaan avautuisivat ja tekoa avitettaisiin julkisesti terveydenhuollon voimin (aktiivisen eutanasian tavoin), niin vähitellen itsemurhan tehneiden määrä epäilemättä nousisi. Mutta kuinka paljon? Itse luulen että paljon, ehkä noin 5000:een vuodessa. Lienee näet niin, että elämänhaluttomia on paljon, mutta häpeäviä ja arkoja vielä enemmän. Moni haluaisi kuolla, mutta on kykenemätön toteuttamaan toiveensa.
 
Itse kyllä uskon että itsemurhan tekijöitä on paljon enemmän kuin tuo hieman toista tuhatta. Vuonna 1999 itsemurhan teki 6 henkilöä jotka tunsin (ei tosin siitä syystä, kai). Suhteutettuna minun pitäisi siis tuntea n. 250 000 ihmistä Suomesta. Ja kun vielä sanotaan että Etelä-Pohjanmaalla tehdään vähemmän itsemurhia (lukuunottamatta ruotsinkielisiä alueita) kuin muualla Suomessa luku olisi vielä suurempi.
 
Hurmurisija sanoi:
Lienee näet niin, että elämänhaluttomia on paljon, mutta häpeäviä ja arkoja vielä enemmän. Moni haluaisi kuolla, mutta on kykenemätön toteuttamaan toiveensa.
Sen sijaan että terveydenhuoltoa edistettäisiin auttamaan kuoleman toteutuksessa, pitäisi auttaa hoitamaan ongelmaa. Olen varma että mielummin ihmiset valitsevat elämän, ja siksi olisi väärin tarjota kuolemaa, ellei ensin tarjota hoitomahdollisuutta. :dunno:
 
Re: Re: Kuinka moni tappaisi itsensä jos...

vermula sanoi:
Sen sijaan että terveydenhuoltoa edistettäisiin auttamaan kuoleman toteutuksessa, pitäisi auttaa hoitamaan ongelmaa. Olen varma että mielummin ihmiset valitsevat elämän, ja siksi olisi väärin tarjota kuolemaa, ellei ensin tarjota hoitomahdollisuutta. :dunno:

Ilman muuta jos siihen vain on rahaa. Useimmiten itsemurhan taustalla on masennus ja masennuksen hoito taas on aivan tolkuttoman kallista. Korkeammat verot!

Mutta jos ihminen auttamisyrityksistä huolimatta haluaa kuolla, niin siihen olisi hyvä olla olemassa inhimillinen tapa.
 
Heh heh, kyllä täällä vissiin on aika mukavaa noin yleisesti, kun kuitenkin kaikki tänne on mielipidettä kysymättä väkisin kiskottu, ja siihen määrään nähden hyvin harva poistuu vapaaehtoisesti.
 
sooda sanoi:
Itse kyllä uskon että itsemurhan tekijöitä on paljon enemmän kuin tuo hieman toista tuhatta. Vuonna 1999 itsemurhan teki 6 henkilöä jotka tunsin (ei tosin siitä syystä, kai). Suhteutettuna minun pitäisi siis tuntea n. 250 000 ihmistä Suomesta. Ja kun vielä sanotaan että Etelä-Pohjanmaalla tehdään vähemmän itsemurhia (lukuunottamatta ruotsinkielisiä alueita) kuin muualla Suomessa luku olisi vielä suurempi.

Se että sinun tuttavistasi kuusi on tehnyt itsemurhan voi osaksi johtua siitä millaisista porukoista eniten porukkaa tunnet... Mulla ei kukaan tuttu ole tehny itsaria..
 
Tavallisia suomalaisia duunareita olivat kaikki tuntemani itsemurhan tehneet. Osa oli poikamiehiä, osa eronneita ja osa naimisissa. Alkoholin käyttö oli kylläkin kaikilla melko reipasta. Fiksuja, väkivallattomia ihmisiä. Jotenkin vain taisi keittää yli. Ja onhan todettu että jonkinlainen ketjureaktio voi syntyä tässäkin asiassa. Tiedän lisäksi erään henkilön joka haki apua mielenterveystoimistosta mutta jono oli kuukausien mittainen eikä hän jaksanut odottaa.

Jos näkee että kaverilla on vaikeaa, on niin pirun vaikeaa ruveta kyselemään tarvitseeko hän mahdollisesti apua. Suomessa ja varsinkin täällä pohjanmaalla apua annetaan mutta sitä ei pyydetä. Silti täällä on vähiten itsemurhia Suomessa. Nyt ei ole moneen vuoteen tuntemani ihminen tehnyt itsemurhaa.
 
Ylös