Hurmurisija
Well-known member
- Liittynyt
- 3.3.2002
- Viestit
- 3306
Suomessa kuolee oman käden kautta vuosittain yli tuhat ihmistä eli noin kolmesta neljään päivää kohti. Vielä useampi suunnittelee itsemurhaa ja hyvin moni kaiketi myös toteuttaisi suunnitelmansa, jos siihen riittäisi rohkeus. Itsemurhia ehkäisevät kulttuuriset tekijät ja eritoten itsemurhaa suunnittelevan huoli omaisten surusta, syyllisyydestä ja häpeästä. Vauhdittavia tekijöitä taas ovat masennus, ahdistukset, stressi ja yleinen tarkoituksettomuus.
Jos asenteet itsemurhaa kohtaan avautuisivat ja tekoa avitettaisiin julkisesti terveydenhuollon voimin (aktiivisen eutanasian tavoin), niin vähitellen itsemurhan tehneiden määrä epäilemättä nousisi. Mutta kuinka paljon? Itse luulen että paljon, ehkä noin 5000:een vuodessa. Lienee näet niin, että elämänhaluttomia on paljon, mutta häpeäviä ja arkoja vielä enemmän. Moni haluaisi kuolla, mutta on kykenemätön toteuttamaan toiveensa.