Kuka on kuuluisin henkilö, jota olette kätelleet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Albert Oil
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Keksinpä tuossa hauskan ajanvietepelin, jonka idea tulikin otsikossa jo mainittua.
Tammikuun loppuun asti on aikaa vastata em. kysymykseen tähän toikkiin. Sitten puhallan pelin poikki ja tuomaroin kolme kuuluisinta jatkoon.
Finaaliin asettaudun mukaan minä itse kera aika kovan nimen - sellaisen, jolla olen toistaiseksi lyömätön tuolla oikeassa elämässä, jota minulla ei ole.

Sitten pollataan meidän neljän finalistin kesken Forumin Kuuluisin Kättelijä.

Siis: Kuka on kuuluisin henkilö, jota olette kätelleet?
 
Kimi Räikkönen, tai Mika Häkkinen. Tiedä kumpi on kuuluisampi.
 
Eipä ole kukaan kuuluisuus päässyt kättelyetäisyydelle. Saatika, että olisin suostunut kättelemään.
 
Matti Nykänen.

Sebastian Vettel oli kerran kättelyetäisyydellä, muttei sentään kätelty.
 
Joulupukki melko varmasti.
 
Suomalaisista Tawja tai Ike. Tai Sorsakosken Topi. tms. Rippuu vähän mitä nyt kukin laskee tunnetuks.

Ulkomaanpelleistä Denholm Elliot.
 
1. Martti Ahtisaari lienee kuuluisin.

Edith:Hehheh, vastaisin Visaliigaan ja jäi näköjään numerointi päälle.
 
Bill Oddie tai Giacomo Agostini. Suomalaisista Marja-Liisa Kirvesniemi ja muutama ministeri.
 
Veikkaan, että Oilin Albertti on päässyt Clintonin Billiä hiplaamaan Ratinan sillan alla.
 
Ylös