Onpas tyylins' muuttunut kovin sitten ensihittinsä, vaikkakin ajallisesti ei ole kyse isostakaan erosta? No saksofoni kuitenkin...
Oiskohan noilla jotain viitisen vuotta eroa. Ja on se tyyli tosiaan jonkun verran ehtinyt muuttua tuossa välissä. Enemmän pidän itsekin tuosta alkupuolen tapaisesta tuotannosta, mitä nyt poikkeuksena tuo linkattu kappale.Onpas tyylins' muuttunut kovin sitten ensihittinsä, vaikkakin ajallisesti ei ole kyse isostakaan erosta? No saksofoni kuitenkin...
PMMP:n lauluissa häiritsee sanojen foneettinen painotus, tai pikemminkin sen puute. Tyylikeinohan tuo varmaankin on, mutta ei tuosta tasapaksusta tavutusmatosta löydä tarttumapintaa oikein mistään kohtaa. Vivahteikkuus loistaa poissaolollaan - paitsi tuossa kyseisessä kappaleessa, kiitos Mariskan.Mielenkiintoinen biisi tämä. Ensikuulemalta vaikutti yhtyeen kontekstissa melkoiselta schaibalta. Mutta sitten se jääkin takaraivoon salaovelasti roikkumaan kuin hiilikoukku. Lopulta sitä huomaa hyräilevänsä. Sitten se on kuunneltava toisen kerran, ja kolmannen...Viime yönä lauloin tätä jopa unessa!
Kavala kappale kerrassaan.
Di´Annon aikaiset Maiden levyt (Iron Maiden & Killers) nauttivat edelleen fanien suosiota, nyt ne on julkaistu kuvitettuina vinyyleinä:
Videosta on olemassa vielä "rohkeampikin" versio.
Kyseessä oli sama mies. Soitti ma-to Queenissa ja viikonloput Duranissa. Siksi Freddie turhautui niin pahasti lauantaisin kun ei ollut keikkaa ja keksi kaikkia rock-oopperoita ja homoilua.Jännä muuten, että Duran Duranilla ja Queenilla oli täysin samannimiset rumpalit.