"Huomenna tuuli kääntyy kakkoon" on yksi kauneimmista sanoituksista pop-musiikin historiassa.
Mun biiseissä on vain kampaamotason sanoituksia."Huomenna tuuli kääntyy kakkoon" on yksi kauneimmista sanoituksista pop-musiikin historiassa.
Kauppaopiston naiset. Sävähdytti aikoinaan ja sävähdyttävät edelleen. Naiset. Kauppaopiston. Tai nainen. Ja hyvä niin. Ja myös tuo kappale.Pian suomen levyttänein artisti enkä osaa nimetä yhtäkään kappalettaan.
No niinpäs onkin. Enpä tiennyt kenen kappale se on. Nyt tiedän. Aina oppii.Kauppaopiston naiset. Sävähdytti aikoinaan ja sävähdyttävät edelleen. Naiset. Kauppaopiston. Tai nainen. Ja hyvä niin. Ja myös tuo kappale.
Pääsikös se sinne yliopistoon teologiaa opiskelemaan?Peitsamoa. Vedestä nousee kasvi-levyä.
Tiesittekö muuten, että seuraavan levynsä myötä Peitsamo tullee ohittamaan Molli-Jorin levytettyjen biisien määrässä ja hänestä tulee Suomen eniten levyttänyt artisti?
Paitsi jos tulevalla levyllä on alle viis biisiä.
Ja meitä kaikkia kiinnostava arvoitushan on, tuleeko tuleva levy olemaan perinteistä ränttätänttää, vai joko se on gospelia tai jotain sen suuntaista... Itse uskon, että kahden vuoden sisällä tulee Jeesus... eikun siis Peitsamon levy, jossa aihetta käsitellään enemmänkin.
Jäämme kaikki jännityksellä odottamaan.