Ei tuo kuulostanut sen pahemmalle kuin nykyajan pissispoapparit Britneystä alkaen.
Jäi mainitsematta että ylle linkkaamani esitys osoittautui huikeimmaksi konsertiksi jossa koskaan olen paikan päällä ollut.Muutaman tunnin päästä tätä.
Hauskaa on se, että ko. levyltähän ei löydy yhtyeen Jänis-nimistä kappaletta.Kuuntelen Juliet Jonesin sydänin Jänisiä.
Hirveetä cheekkiä!
Kova levy. Pyörinyt nyt autosoittimessa parikymmentä kertaa läpi täysluukutuksella. Hyvin kestää.
Musta taas ovat oikeastaan kaikki ihan omillaan toimivia piisejä. Ei mitään radiosinglehittejä, mutta toimivia ja keskenään riittävän erilaisia ralleja.MM:n uusi levy ei hirveesti vakuuttanut. Pari hyvää biisiä, mutta vitusti täytettä.
Ajetaaan vaan rallissa samaa erikoispätkää koko ajan. Harmi, Monroella on huikeasti potentiaalia, nyt vaan pitäis olla biisit ja bändi kohdillaan.mutta toimivia ja keskenään riittävän erilaisia ralleja.
Vahvasti eri mieltä. Mut iha sama.Ajetaaan vaan rallissa samaa erikoispätkää koko ajan. Harmi, Monroella on huikeasti potentiaalia, nyt vaan pitäis olla biisit ja bändi kohdillaan.
Nyt ei ole.
MM:ltä puuttu nyt se "jytky" - muuten on aivan valmis siihen!Vahvasti eri mieltä. Mut iha sama.